Luettu: 21.10.2012
Scifi-haasteen loppua vedellään, kolmanneksi viimeistä tarkalleen ottaen.
Dr Jekyll and Mr Hyde (suom. Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde; julkaistu myös nimellä Salaperäinen ovi) on tarina kansanedustajan verisestä murhasta, jota päätyy tutkimaan lakimies Gabriel John Utterson. Jäljet johtavat sosiopaattiseen herra Edward Hydeen, ja hänen kauttaan ennen niin luotettavaan yhteiskunnan pilariin sekä Uttersonin parhaaseen ystävään, lääkäri Henry Jekylliin. Utterson epäilee Hyden kiristävän Jekyllilta rahaa, mutta joutuukin huomaamaan totuuden olevan kovin erilainen.
On aina yhtä outoa lukea klassikkoa, jonka punchlinen tietää etukäteen niinkin hyvin kuin Jekyll/Hyden. Onhan mielen kahtiajakautuminen sen verran tuttu ilmiö polulaarimediassa: pelisarja Crash Bandicootissa on
Dr N. Brio joka muuntaa itsensä hirviöksi sekoituksiaan juomalla, scifisarja Sanctuaryn kaanonissa Adam Worth on Jekyll/Hyden esikuva, Alan Mooren Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga -sarjakuvassa yksi liigan jäsenistä on tohtori Henry Jekyll, jopa Looney Tunesissa leikittiin tällä samalla teemalla muun muassa jaksossa 'Hyde and Go Tweet'. Lisää Dr Jekyll and Mr Hyde -tarinan kaiuista nykyisessä populaarikulttuurissa
voi lukea Young Jedi's Holocron -blogista (englanniksi).
Tämä lienee yksi syy siihen, ettei kirjan kategoriointi kauhuksi oikein saa minulta vastakaikua. Toinen syy on epäilemättä Stevensonin viktoriaanisessa monen tason kanssa kikkailevassa kirjoitustyylissä: alussa henkilö X selittää henkilö Y:lle, kuinka henkilö Z kertoi tapahtumasta Ö, ja loppuselitys tapahtuu sekin epäsuorasti kirjeen kautta. Ärsyttävää.
Tarina itsessään saisi minusta lisäpontta, jos sen kerronta olisi suorempaa (joskin epäilmättä jossain on tämä sama tarina itse Henry Jekyllin näkökulmasta kerrottuna) ja jos muutoksen tiedettä olisi jotenkin selitetty laajemmin. Ymmärrän kuitenkin, että Stevensonin teksti on aikakautensa tulos myös sisällöltään ja siten hänellä oli eri prioriteetit; tuona aikanahan oli suosittua käyttää kirjallisuutta opetusten jakamiseen, samaan tapaan kuin nykyäänkin satuja käytetään opettamaan lapsille millainen käytös palkitaan ja millaisesta saa satikutia. Jekyllin ja Hyden tapauksessa Stevenson teki hieman mustavalkoisen jaon Jekyllin hyvyyden ja Hyden pahuuden välillä, ja teki pahuudesta nimenomaan epäkristillistä käytöstä, vaikkapa murhan tuomitseminen ei todellakaan ole uskonnon yksinoikeus, saatika kristinuskon.
Pienoisromaanina tämä oli nopea lukukokemus, vaikka mitenkään yllättävä se ei ollut, kauheasta puhumattakaan (pikemminkin tarina etenee dekkarin tavoin). Mutta. Tulipa luettua tämäkin klassikko.
-----
Dr Jekyll and Mr Hyde muualla:
Savon Sanomat
Paloheinän lukupiiriblogi
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogi
Kirjaretket-blogi
Orfeuksen kääntöpiiri -blogi
-----
Scifi-haaste: 12. Hullu tiedemies/Geneettiset kokeilut/Ympäristökatastrofit
-----
Klassikkohaaste
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti