27 - Kappale jonka toivoisin osaavani soittaa
Tässä kohtaa voisi tulla paljon toistoa: CMXn 'Ruoste' tulee ensimmäisenä mieleen, sillä sello on ehkä kiehtovin soitin, mitä tiedän. Mutta koska en sitä osaa soittaa, en osaa myöskään arvioida eri kappaleiden muunneltavuutta yhdelle soittimelle. Pianolla olisi tietysti kiva osata soittaa jokin klassisen musiikin klassikko, vaikkapa Debussyn Arabesque #1:
Ehkäpä kitaraa näin?
Ei; kyllä se on kuitenkin tämä versio Tsaikovskin Pähkinänsärkijästä tutusta osasta 'Dance of the Sugar-Plum Fairy':
Ja sarjassamme outoja soittimia.. Tetriksen tunnarista dance-versio thereminillä vedettynä:
Tai ehkä kumminkin yhdistän nörttiyteni ja musiikin ja rupean pelaamaan näin.. öh, juu en ikinä oppisi... O.o:
Platon: Pidot
Luettu: 7.1.2012
Alkuperäinen nimi: Συμπόσιον/Symposion
Käännös: Niilo Lehmuskoski
Tässä kevään aikana on tiedossa 5 opintopisteen (siis sangen laaja) tentti länsimaisen filosofian historiasta. Luen juuri sen tenttikirjaa ja -kuinkas muutenkaan- päädyin listaamaan ylös ne filosofian keskeiset klassikot, jotka tarvitsisi jossain vaiheessa ihan vain yleissivistyksen vuoksi lukea läpi. Tällä hetkellä menen Descartes'ssa ja huomasin Hobbesin poissaolon, joten pitänee lukea myös Bertrand Russellin (pitää ja pitää...!) vastaavasta aiheesta hieman laajemmin kirjoitettu teos, että saadaan myös Saariselta leikkauspöydälle jääneet filosofit mukaan kekkereihin.
Mutta; em. lista alkaa tietysti Platonista ja teoksesta, joka kuvaa Sokrateen elämänlaatua sangen hienosti. Pidoissa kyseessä on siis erään ateenalaiskirjailijan järjestämät monipäiväiset bileet. Paikalla on isännän lisäksi muita kirjailijoita, lekuri, filosofeja ja tietysti Sokrates. Porukka on hieman jähmeänä vielä edellisillasta, joten he päättävät olla tänä iltana juomatta ja sen sijaan kukin esittää porukalle oman näkemyksensä rakkaudesta. Esitykset tosin keskeytyvät, kun isännän ystävä Alkibiades saapuu kännisenä ystävineen paikalle ja saa koko poppoon taas tarttumaan viiniin. Loppujen lopuksi pystyssä on enää Sokrates, näytelmäkirjailija Aristofanes ja isäntä Agathon. Aamu koittaessa Agathonkin sammahti, jonka jälkeen Sokrates peitteli ystävänsä ja lähti paikalliseen oppilaitokseensa Lykeioniin loppupäiväksi.
Ei ihan sellainen, mitä tekijän nimen mukanaan tuoma klassikkoleima antaa odottaa. Periaatteessa ihan vain juomingit. Mutta tästä saa sekä antiikin Kreikan yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä Sokrateesta varsin mielenkiintoisen kuvan. Täytyy tosin ottaa huomioon, että teksti on Sokrateen tähtioppilas Platonin aivoista lähtöisin ja nämä aivoitukset väistämättä saavat supersankarimaisia ulottuvuuksia, Sokrates kun teloitettiin Platonin ollessa vielä teini. Platonin Sokrates on itsehillinnän mestari ja filosofian feudaalilordi, joka on kaikin puolin täydellinen. Olisi mielenkiintoista matkata Tohtorin mukana Kreikkaan ja tavata se oikea Sokrates; harmi ettei onnistu. No, ainakin Sokrates on mukana monissa Platonin dialogeissa ja niistä jatketaan.
Lopuksi vielä kirjan yleistuntumaan sopiva viisu: Monty Python ja Philosophers' Drinking Song.
------
Pidot muualla:
Epinions-arvio (englanniksi)
Pitojen ihan oma analyysisivu (englanniksi)
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Kreikka
Alkuperäinen nimi: Συμπόσιον/Symposion
Käännös: Niilo Lehmuskoski
Tässä kevään aikana on tiedossa 5 opintopisteen (siis sangen laaja) tentti länsimaisen filosofian historiasta. Luen juuri sen tenttikirjaa ja -kuinkas muutenkaan- päädyin listaamaan ylös ne filosofian keskeiset klassikot, jotka tarvitsisi jossain vaiheessa ihan vain yleissivistyksen vuoksi lukea läpi. Tällä hetkellä menen Descartes'ssa ja huomasin Hobbesin poissaolon, joten pitänee lukea myös Bertrand Russellin (pitää ja pitää...!) vastaavasta aiheesta hieman laajemmin kirjoitettu teos, että saadaan myös Saariselta leikkauspöydälle jääneet filosofit mukaan kekkereihin.
Mutta; em. lista alkaa tietysti Platonista ja teoksesta, joka kuvaa Sokrateen elämänlaatua sangen hienosti. Pidoissa kyseessä on siis erään ateenalaiskirjailijan järjestämät monipäiväiset bileet. Paikalla on isännän lisäksi muita kirjailijoita, lekuri, filosofeja ja tietysti Sokrates. Porukka on hieman jähmeänä vielä edellisillasta, joten he päättävät olla tänä iltana juomatta ja sen sijaan kukin esittää porukalle oman näkemyksensä rakkaudesta. Esitykset tosin keskeytyvät, kun isännän ystävä Alkibiades saapuu kännisenä ystävineen paikalle ja saa koko poppoon taas tarttumaan viiniin. Loppujen lopuksi pystyssä on enää Sokrates, näytelmäkirjailija Aristofanes ja isäntä Agathon. Aamu koittaessa Agathonkin sammahti, jonka jälkeen Sokrates peitteli ystävänsä ja lähti paikalliseen oppilaitokseensa Lykeioniin loppupäiväksi.
Ei ihan sellainen, mitä tekijän nimen mukanaan tuoma klassikkoleima antaa odottaa. Periaatteessa ihan vain juomingit. Mutta tästä saa sekä antiikin Kreikan yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä Sokrateesta varsin mielenkiintoisen kuvan. Täytyy tosin ottaa huomioon, että teksti on Sokrateen tähtioppilas Platonin aivoista lähtöisin ja nämä aivoitukset väistämättä saavat supersankarimaisia ulottuvuuksia, Sokrates kun teloitettiin Platonin ollessa vielä teini. Platonin Sokrates on itsehillinnän mestari ja filosofian feudaalilordi, joka on kaikin puolin täydellinen. Olisi mielenkiintoista matkata Tohtorin mukana Kreikkaan ja tavata se oikea Sokrates; harmi ettei onnistu. No, ainakin Sokrates on mukana monissa Platonin dialogeissa ja niistä jatketaan.
Lopuksi vielä kirjan yleistuntumaan sopiva viisu: Monty Python ja Philosophers' Drinking Song.
------
Pidot muualla:
Epinions-arvio (englanniksi)
Pitojen ihan oma analyysisivu (englanniksi)
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Kreikka
Val McDermid: Fever of the Bone
Luettu: 3.1.2012
Ei riitä itsekuri; toistaiseksi viimeistä McDermidiä viedään.
Fever of the Bone (ei suomennettu) on psykologi Tony Hillin ja ylikonstaapeli (suurin piirtein, molemmat ovat yksiköidensä pomoja) Carol Jordanin kuudes rikosromaani. Tällä kertaa Carol saa uuden pomon, jonka mielestä Tony Hillin käyttäminen rikostutkinnassa vie liikaa varoja. Niinpä Hill päätyy Worcesteriin avustamaan paikallista poliisia tapauksessa, jossa päivän kadoksissa ollut teinityttö on löydetty kuolleena, muovipussi päässä ja sukupuolielimet silvottuina. Samaan aikaan Carolin tiimi saa ilmoituksen kadonneesta teinistä. Kun samainen teini löytyy kuolleena ja silvottuna, ja seuraava teini on jo hukassa, alkaa se kuuluista taistelu aikaa vastaan kun Carol tiimeineen pyrkii löytämään pahiksen ennen seuraavan lapsen ruumista.
Koko romaanin kantavin lanka lienee lukijan osuus tapauksia yhdistävänä linkkinä; on varsin ärsyttävää, kun näkee lukijana yhtäläisyydet sekä Tonyn että Carolin tapauksissa, mutta kiitos uuden pomon nämä kaksi eivät voi kommunikoida toisilleen juuri sitä olennaista, lehdistä pois jätettyä ulottuvuutta joka ne yhdistäisi eli genitaalimutilaatiota. Tämä tunne sen kuin vahvistuu, kun alkaa itse vetämään johtopäätöksiä rikoksista Tonyn tapaan, varsinkin sen että mutilaatioista huolimatta kyse ei ole seksuaalisesti motivaatioituneesta rikoksesta.
Tällä kertaa McDermid on jättänyt rikollisen mielenliikkeet lukijan ulottumattomiin: ei päiväkirjalainauksia, ei edes lyhyitä vilauksia tyypin pään sisälle. Minusta tämä on hieman harmillista, joskin lopetuksen kannalta ymmärrettävää; se nyt vain on tekniikka, jolla McDermid ensimmäisessä neljässä dekkarissa huomioni ja kiitokseni sai. Kyllä tämä silti tunnelmaa latistaa, varsinkin kun huomiota enemmän saa nyt uhrien perheiden reaktiot ja se koko emotionaalinen puoli rikostutkinnassa. Tunteista puheen ollen... Carolin ja Tonyn ollako vai eikö olla -leikki alkaa käydä hermoille. Ilmeisesti McDermid ei oikein halua käyttää tätä kliseistä romanssiaspektia, mutta siitä huolimatta se jännite pitää jostain syystä olla. Ei ymmärrä.
Ekstratunteita herättää myös Tonyn tutustuminen edesmenneeseen isäänsä. Siinä toinen hieman turhan paljolla kohtalonuskolla ryyditetty juonikäänne. Itse toivoin, että Tonyn isä olisi se murhaaja ja Tony listan viimeinen ranskalainen viiva, mutta ikävä kyllä tyypin kuolema oli turhan julkinen ja siten turhan hyvin dokumentoitavissa, että kuoleman teeskenteleminen olisi onnistunut. Minusta kun olisi ollut niin mielenkiintoista, jos Tonyn saalistajanaisti olisikin tullut isän, ei pahis-äidin puolelta. No, ehkä se olisi venyttänyt uskottavuuden rajoja vähän liikaa.
Viimeisin Hill/Jordankin on ilmestynyt viime vuonna, mutta pitänee odottaa jonkun aikaa, ennen kuin sen hinta laskee (järkyttävää, että kääntämättömästä pokkarista pyydetään samoja hintoja kuin suomennetuista hieman vanhemmista kovakantisista... tuttut!).
-----
Fever of the Bone muualla:
The Guardian (englanniksi)
Independent (englanniksi)
EuroCrime (englanniksi)
Mostly Fiction Book Reviews (englanniksi)
Sunnie's Book Blog (englanniksi)
Ei riitä itsekuri; toistaiseksi viimeistä McDermidiä viedään.
Fever of the Bone (ei suomennettu) on psykologi Tony Hillin ja ylikonstaapeli (suurin piirtein, molemmat ovat yksiköidensä pomoja) Carol Jordanin kuudes rikosromaani. Tällä kertaa Carol saa uuden pomon, jonka mielestä Tony Hillin käyttäminen rikostutkinnassa vie liikaa varoja. Niinpä Hill päätyy Worcesteriin avustamaan paikallista poliisia tapauksessa, jossa päivän kadoksissa ollut teinityttö on löydetty kuolleena, muovipussi päässä ja sukupuolielimet silvottuina. Samaan aikaan Carolin tiimi saa ilmoituksen kadonneesta teinistä. Kun samainen teini löytyy kuolleena ja silvottuna, ja seuraava teini on jo hukassa, alkaa se kuuluista taistelu aikaa vastaan kun Carol tiimeineen pyrkii löytämään pahiksen ennen seuraavan lapsen ruumista.
Koko romaanin kantavin lanka lienee lukijan osuus tapauksia yhdistävänä linkkinä; on varsin ärsyttävää, kun näkee lukijana yhtäläisyydet sekä Tonyn että Carolin tapauksissa, mutta kiitos uuden pomon nämä kaksi eivät voi kommunikoida toisilleen juuri sitä olennaista, lehdistä pois jätettyä ulottuvuutta joka ne yhdistäisi eli genitaalimutilaatiota. Tämä tunne sen kuin vahvistuu, kun alkaa itse vetämään johtopäätöksiä rikoksista Tonyn tapaan, varsinkin sen että mutilaatioista huolimatta kyse ei ole seksuaalisesti motivaatioituneesta rikoksesta.
Tällä kertaa McDermid on jättänyt rikollisen mielenliikkeet lukijan ulottumattomiin: ei päiväkirjalainauksia, ei edes lyhyitä vilauksia tyypin pään sisälle. Minusta tämä on hieman harmillista, joskin lopetuksen kannalta ymmärrettävää; se nyt vain on tekniikka, jolla McDermid ensimmäisessä neljässä dekkarissa huomioni ja kiitokseni sai. Kyllä tämä silti tunnelmaa latistaa, varsinkin kun huomiota enemmän saa nyt uhrien perheiden reaktiot ja se koko emotionaalinen puoli rikostutkinnassa. Tunteista puheen ollen... Carolin ja Tonyn ollako vai eikö olla -leikki alkaa käydä hermoille. Ilmeisesti McDermid ei oikein halua käyttää tätä kliseistä romanssiaspektia, mutta siitä huolimatta se jännite pitää jostain syystä olla. Ei ymmärrä.
Ekstratunteita herättää myös Tonyn tutustuminen edesmenneeseen isäänsä. Siinä toinen hieman turhan paljolla kohtalonuskolla ryyditetty juonikäänne. Itse toivoin, että Tonyn isä olisi se murhaaja ja Tony listan viimeinen ranskalainen viiva, mutta ikävä kyllä tyypin kuolema oli turhan julkinen ja siten turhan hyvin dokumentoitavissa, että kuoleman teeskenteleminen olisi onnistunut. Minusta kun olisi ollut niin mielenkiintoista, jos Tonyn saalistajanaisti olisikin tullut isän, ei pahis-äidin puolelta. No, ehkä se olisi venyttänyt uskottavuuden rajoja vähän liikaa.
Viimeisin Hill/Jordankin on ilmestynyt viime vuonna, mutta pitänee odottaa jonkun aikaa, ennen kuin sen hinta laskee (järkyttävää, että kääntämättömästä pokkarista pyydetään samoja hintoja kuin suomennetuista hieman vanhemmista kovakantisista... tuttut!).
-----
Fever of the Bone muualla:
The Guardian (englanniksi)
Independent (englanniksi)
EuroCrime (englanniksi)
Mostly Fiction Book Reviews (englanniksi)
Sunnie's Book Blog (englanniksi)
Musiikkitiistai #26
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
Nythän on niin, etten osaa soittaa juuri mitään (paitsi kliseisesti suutani). Musiikilliset taitoni ovat rajoittuneet 'Tuiki tuiki tähtöseen' kohta 5-v. serkkuni ksylofonilla. Mutta tuohon sivupalkiin lisäämäni vaalihumun symboliin viitaten haluan laajentaa aika-akselin koskemaan myös niitä kappaleita, jotka olen joskus osannut soittaa. Lukiossa osallistuin kitaransoittokurssille, jonka lopputehtävänä oli pimputtaa opettajalle jotain. Harjoittelin kahta kappaletta: Beethovenin 'Oodi ilolle' ja Sibeliuksen 'Finlandia-hymniä'. Menin varmuudella ja soitin Beethovenin, mutta laitan alle siitä huolimatta sen toisen, jonka opettelin muuten vaan ja jonka olen sittemmin lahjakkaasti unohtanut. Olkaatte hyvät: Sibeliuksen 'Finlandia-hymni' hieman epätavallisessa ympäristössä.
Nythän on niin, etten osaa soittaa juuri mitään (paitsi kliseisesti suutani). Musiikilliset taitoni ovat rajoittuneet 'Tuiki tuiki tähtöseen' kohta 5-v. serkkuni ksylofonilla. Mutta tuohon sivupalkiin lisäämäni vaalihumun symboliin viitaten haluan laajentaa aika-akselin koskemaan myös niitä kappaleita, jotka olen joskus osannut soittaa. Lukiossa osallistuin kitaransoittokurssille, jonka lopputehtävänä oli pimputtaa opettajalle jotain. Harjoittelin kahta kappaletta: Beethovenin 'Oodi ilolle' ja Sibeliuksen 'Finlandia-hymniä'. Menin varmuudella ja soitin Beethovenin, mutta laitan alle siitä huolimatta sen toisen, jonka opettelin muuten vaan ja jonka olen sittemmin lahjakkaasti unohtanut. Olkaatte hyvät: Sibeliuksen 'Finlandia-hymni' hieman epätavallisessa ympäristössä.
Musiikkitiistai #25
25 - Kappale joka saa nauramaan
Artisteista vaihtoehtoja oli kaksi: Roy Zimmermann ja Tim Minchin. Mutta jälkimmäinen vain on niin mahtava. Ja kappale: se, jolla on hieno video ja jonka teksti yksi parhaimmista. Eli: Tim Minchin ja yhdeksän minuuttinen beat-runo 'Storm', jonka olen kääntänyt alla suomeksi (paino sisällössä, ei niinkään muodossa).
Pohjois-Lontoossa, kattohuoneistossa
jossa on valkoiset seinät, valkoinen matto, valkoinen kissa,
japanilaisia huoneenjakaimia,
modernia taidetta ja kunnianhimoa.
Isäntä on lääkäri,
fiksu tyyppi jolla on oma vastaanotto,
hänen tyttöystävänsä on näyttelijä
- vanha tuttumme Australiasta-
ja heidän kanssaan on aina mukavaa
joten illalliselle olemme tulleet.
Viides vieras on tuntematon,
isäntäpari on vain heittänyt
meidät yhteen palveluksena,
sillä tämä tyttö on juuri saapunut Australiasta
ja muuttanut Pohjois-Lontooseen
ja on jonkun sisko
tai hänellä on jokin yhteys tänne.
Kun esittelemme toisiamme
hänen kauneutensa iskee minuun.
Hän on eittämättä siro,
tummat silmät ja tumma tukka.
Mutta kun hän istuutuu,
tunnustan, olen hieman varuillani
sillä huomaan keijun siiven pään
tatuoituna sille suositulle alueelle
juuri takapuolen yllä
Ja kun hän sanoo "Olen jousimies",
tunnustan, alan enteillä huonoa
ja niitä alkaa sataa samantien
kun hän sanoo nimekseen Myrsky.
Pulina on aluksi kevyttä ja hauskaa
mutta pian Mysky alkaa:
"Kukaan ei voi tietää mitään.
tieto on vain mielipide",
hän sanoo siemaillessaan Cabernet Sauvignonia
vastauksena
jollekin empiiriselle kommentilleni.
"Ei kovin hyvä alku", ajattelen.
Olemme vasta alkudrinkeissä
ja toisella puolen huonetta
vaimoni suurentaa silmiään
hiljaisesti pyytää minua oleman kiltisti -
Aviovaroitus
joka on paras huomioida,
joten vastustan haluani kysyä Myrskyltä
onko tieto niin harvassa
kun hän päättää aamulla poistuako
asunnostaan etuoven
vai toisen kerroksen ikkunan kautta.
Ruoka on erinomaista ja Myrsky,
joka välttää kaikkea lihaa
istuu iloisena ja syö
kun arvon tohtori, hieman tuiterissa,
johtaa keskustelua kertoen eräästä
lääketieteen historian anekdootista,
kun Myrsky yhtäkkiä keskeyttää:
"Mutta ihmiskeho on mysteeri!
Tiede ei voi selittää
sielun olemusta".
Emäntämme heittää minulle katseen -
hän, kuten vaimoni, tietää mahdollisuudesta
että pidän yhden harvoista mutta hauskoista palopuheistani
mutta ei.
Huuleni ovat sinetöidyt.
Haluan vain nauttia illallisesta.
Ja vaikka Myrsky alkaakin ärsyttää minua
en aio heiluttaa venettämme...
Vaikka tämä alkaakin olla hieman hankalaa,
sillä kuten meteorologinen kaimansakin Myrsky
ei välitä paatistamme:
"Lääkefirmat ovat vihollisia,
ne edistävät lääkeriippuvuutta
luonnollisten parannusten kustannuksella
joita meidän kaikkien kehot tarvitsevat.
Ne ovat moraalittomia ja ahneita.
Miksi ottaa lääkkeitä kun yrtit ovat ratkaisu?
Miksi käyttää kemikaaleja
kun homeopaattiset aineet ovat ratkaisu?
Minusta olisi aika, että me kaikki palaisimme
luonnollisiin lääketieteellisiin vaihtoehtoihin".
Ja vaikka kuinka yritän,
pieni rako ilmestyy
diplomatiaani.
"Määritelmällisesti", aloitan
"vaihtoehtoisen lääketieteen", jatkan
"ei ole joko todistettu toimivan tai on todistettu toimimattomaksi.
Tiedätkö miksi kutsutaan vaihtoehtoista lääketiedettä
jonka on todistettu toimivan?
Lääketieteeksi.
"Et siis usko
mihinkään luonnollisiin parannusaineisiin?"
"Päinvastoin, itse asiassa -
Ennen kuin saavuimme
otin luonnollisen parannusaineen
joka on alkujaan pajupuun kuoresta,
kipulääkkeen joka on lähes sivuvaikutukseton.
Sillä oli outo nimi...
Kulta, mikä se olikaan?
Maspiriini? Baspiriini?
Ai niin, Aspiriini!
Maksoin siitä reilun euron
paikallisessa apteekissa".
Väittelymme keskeytyy hetkeksi
kun isäntäparimme keräävät lautasia,
mutta kun he palaavat jälkiruokineen
Myrsky jatkaa:
"Shakespeare sanoi sen ensin:
On enemmän asioita taivaan ja maan
kuin on uneksinut teidän filosofiaa.
Tiede on vain tapa jolla meidät on opetettu tarkkaamaan todellisuutta.
Se ei selitä rakkautta tahi hengellisyyttä.
Miten tiede selittää selvänäkijät?
Aurat? Kuolemanjälkeisen elämän? Rukouksen voiman?"
Huomaan
että tuijotan,
olen kuin jänis joka on yhtäkkiä ansassa
sisällöttömän paskan sokeuttavissa etuvaloissa.
Ehkä se johtuu Hamletista jota hän juuri lainasi väärin
tai kuudennestä viinilasista jonka juuri join
mutta diplomaattisuuden rakoni sen kuin levenee
enkä voi enää pidättää
itseäni.
"Kuule, Myrsky, en haluaisi pitkästyttää sinua
mutta auroja ei ole olemassa.
Aurojen lukeminen on kuin lukisi ajatuksia
tai teelehtiä tai tähtimerkkejä tai meridiaaneja.
Nämä ihmiset eivät käytä taitja,
he ovat joko valehtelijoita tai psyykisesti sairaita.
Sama koskee niitä, jotka väittävät kuulevansa Jumalan äänen
ja henkiparantajia jotka kuvittelevat että heillä on taikakädet.
Muuten,
miksi kuvittelemme että on OK
että ihmiset esittävät puhuvansa kuolleille?
Eikö se ole, helvetti, täysin kieroutunutta
valehdella jollekin itkevälle naiselle jonka lapsi on juuri kuollut
ja väittää olevansa kosketuksissa toisen puolen kanssa?
Minusta se on perusteellisen sairasta.
Pitääkö meidän tosiaan vielä sanoa
ettei meedioita ole?
Mitä, olemmeko vittu kaksivuotiaita?
Kuvittelemmeko tosiaan että oikeanmuotoisessa lampussa talvehtii henki?
Uskommeko vielä että joulupukki tuo meille lahjoja?
Että Michael Jackson ei käynyt kasvoleikkauksissa?
Olemmeko vielä niin ihmetyksissä taikatempuista
että kuvittelemme kuolleiden
haluavan puhella kusipäille
kuten John Edward?"
Myrsky, kunnioitettavasti, ivastani huolimatta
jatkaa kliseiden ampumista yllättävällä tarkkuudella,
kuin tarkka-ampuja joka käyttää luotien sijaan paskaa.
"Olet niin varma itsestäsi
mutta olet vain ahdasmielinen.
Minusta
uskosi tieteeseen ja todistuksiin
on yhtä sokeaa
kuin
kenen tahansa fundamentalistin usko."
"Hmm, hyvä huomio, annas kun mietin sitä vähän...
Ahaa, minun mokani,
tuo on täyttä hevonpaskaa.
Tiede muuttaa näkemyksiään
sen mukaan mitä havainnoidaan.
Usko on havainnointien kieltämistä
jotta entiset uskomukset voidaan säilyttää.
Jos osoitat minulle että, vaikka, homeopatia toimii,
niin muutan mieleni,
pyörrän ympäri;
olen helvetin nolostunut
mutta juoksen kaduilla huutaen
'Se on ihme! Fysiikan saa heittää roskikseen!
Vedellä on muisti!
Ja vaikka sen muisti tuntuu loputtomalta
sipulimehutipan kohdalla,
se jotenkin unohtaa kaiken ulosteen joka siinä on ollut!'
Näytä minulle että se toimii ja miten se toimii
ja kun olen selvinnyt shokista,
otan harpin ja kaiverran 'Uskomatonta!'
kullini kylkeen."
Nyt kaikki vain tuijottavat,
mutta olen varsin tuiterissa ja olen jo kaivanut itseni näin syvälle,
joten ajattelen että mennään sitten perille asti.
"Elämä on täynnä mysteereitä, kyllä,
mutta vastauksia on silti olemassa.
Niitä ei löydetä
istuskelemalla
ja näyttämällä vakavalta
ja sanomalla 'Eikö elämä olekin mysteeristä?
Istuskellaan täällä ja toivotaan!
Soitetaan perkele Paaville!
Katsotaan kun Oprah
haastattelee Deepak Chopraa!'
Jos haluat katsoa televisiota,
sinun pitäisi katsoa Scooby-Doota.
Se ohjelma oli niin mahtava,
koska joka kerta kun kirkossa oli aave
tai koulussa haamu,
katsottiin naamion taakse ja mitä siellä olikaan?
Saatanan talkkari tai se tyyppi joka piti uimalaa!
Koska kautta historia
jokainen mysteeri
joka on ikinä ratkaistu on paljastunut olevan
ei-taikaa.
Pelottaako sinua ajatus että maailmassa on tietoa?
Pelottaako sinua ajatus, että yksi
iltapäivä helvetin Wikipediassa saattaisi opettaa jotain?
Ja ajatus, ettei mitään yliluonnollista olekaan...
räjäyttääkö se niin hippikaalisi
että mieluummin seisot googlaamisen kyvyttömyytesi sumussa?
Eikö tämä ole tarpeeksi?
Tämä maailma?
Tämä kaunis, monimutkainen,
ihmeellisen ymmärtämätön
luonnollinen maailma?
Kuinka voi olla, ettei se kiinnitä huomiotamme
ja päädymme alentamaan sitä keksimällä
halpoja tarinoita ja hirviöitä?
Jos pidät niin Shakespearesta
Seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa:
'Täys kulta kullata, valota lilja,
Sirottaa hajuksia orvokkiin.... on ihan helvetin typerää.'
Tai jotain sinne päin.
Entäs Satchmo?
'Nuoren koivun nään kaareutuvan...'
Ja hyvä on, jos haluat
ylistää Krishnaa ja Vishnua
postkolonialistisen alistuvan järjestetyllä tavalla
niin se on okei.
Mutta tästä minä saan stondiksen:
Olen pieni, merkityksetön, tietämätön hiilipala.
Minulla on yksi elämä ja se on lyhyt
ja epätärkeä...
Mutta kiitos viimeaikojen tieteellisestä edistyksestä,
saan elää kaksi kertaa pidempään
kuin isoisoisoisosetäni ja -tätini.
Kaksi kertaa pidempään elää tätä elämääni.
Kaksi kertaa pidempään rakastaa tätä vaimoani.
Kaksi kertaa enemmän vuosia ystäviä ja viiniä,
Kaksi kertaa enemmän illallisia ja mahdollisuuksia mollata
hyvännäköisiä hippejä
joilla on keijuja selässä
ja perhosia rinnuksissa.
Ja jos me haamut loukkaamme
meille anteeks suokaatte:
Todennäköisyys että olisimme kymmenen minuuttia ajassa taaksepäin
on samaa luokkaa kuin se, että olisit muuttanut mieltäsi."
Artisteista vaihtoehtoja oli kaksi: Roy Zimmermann ja Tim Minchin. Mutta jälkimmäinen vain on niin mahtava. Ja kappale: se, jolla on hieno video ja jonka teksti yksi parhaimmista. Eli: Tim Minchin ja yhdeksän minuuttinen beat-runo 'Storm', jonka olen kääntänyt alla suomeksi (paino sisällössä, ei niinkään muodossa).
Pohjois-Lontoossa, kattohuoneistossa
jossa on valkoiset seinät, valkoinen matto, valkoinen kissa,
japanilaisia huoneenjakaimia,
modernia taidetta ja kunnianhimoa.
Isäntä on lääkäri,
fiksu tyyppi jolla on oma vastaanotto,
hänen tyttöystävänsä on näyttelijä
- vanha tuttumme Australiasta-
ja heidän kanssaan on aina mukavaa
joten illalliselle olemme tulleet.
Viides vieras on tuntematon,
isäntäpari on vain heittänyt
meidät yhteen palveluksena,
sillä tämä tyttö on juuri saapunut Australiasta
ja muuttanut Pohjois-Lontooseen
ja on jonkun sisko
tai hänellä on jokin yhteys tänne.
Kun esittelemme toisiamme
hänen kauneutensa iskee minuun.
Hän on eittämättä siro,
tummat silmät ja tumma tukka.
Mutta kun hän istuutuu,
tunnustan, olen hieman varuillani
sillä huomaan keijun siiven pään
tatuoituna sille suositulle alueelle
juuri takapuolen yllä
Ja kun hän sanoo "Olen jousimies",
tunnustan, alan enteillä huonoa
ja niitä alkaa sataa samantien
kun hän sanoo nimekseen Myrsky.
Pulina on aluksi kevyttä ja hauskaa
mutta pian Mysky alkaa:
"Kukaan ei voi tietää mitään.
tieto on vain mielipide",
hän sanoo siemaillessaan Cabernet Sauvignonia
vastauksena
jollekin empiiriselle kommentilleni.
"Ei kovin hyvä alku", ajattelen.
Olemme vasta alkudrinkeissä
ja toisella puolen huonetta
vaimoni suurentaa silmiään
hiljaisesti pyytää minua oleman kiltisti -
Aviovaroitus
joka on paras huomioida,
joten vastustan haluani kysyä Myrskyltä
onko tieto niin harvassa
kun hän päättää aamulla poistuako
asunnostaan etuoven
vai toisen kerroksen ikkunan kautta.
Ruoka on erinomaista ja Myrsky,
joka välttää kaikkea lihaa
istuu iloisena ja syö
kun arvon tohtori, hieman tuiterissa,
johtaa keskustelua kertoen eräästä
lääketieteen historian anekdootista,
kun Myrsky yhtäkkiä keskeyttää:
"Mutta ihmiskeho on mysteeri!
Tiede ei voi selittää
sielun olemusta".
Emäntämme heittää minulle katseen -
hän, kuten vaimoni, tietää mahdollisuudesta
että pidän yhden harvoista mutta hauskoista palopuheistani
mutta ei.
Huuleni ovat sinetöidyt.
Haluan vain nauttia illallisesta.
Ja vaikka Myrsky alkaakin ärsyttää minua
en aio heiluttaa venettämme...
Vaikka tämä alkaakin olla hieman hankalaa,
sillä kuten meteorologinen kaimansakin Myrsky
ei välitä paatistamme:
"Lääkefirmat ovat vihollisia,
ne edistävät lääkeriippuvuutta
luonnollisten parannusten kustannuksella
joita meidän kaikkien kehot tarvitsevat.
Ne ovat moraalittomia ja ahneita.
Miksi ottaa lääkkeitä kun yrtit ovat ratkaisu?
Miksi käyttää kemikaaleja
kun homeopaattiset aineet ovat ratkaisu?
Minusta olisi aika, että me kaikki palaisimme
luonnollisiin lääketieteellisiin vaihtoehtoihin".
Ja vaikka kuinka yritän,
pieni rako ilmestyy
diplomatiaani.
"Määritelmällisesti", aloitan
"vaihtoehtoisen lääketieteen", jatkan
"ei ole joko todistettu toimivan tai on todistettu toimimattomaksi.
Tiedätkö miksi kutsutaan vaihtoehtoista lääketiedettä
jonka on todistettu toimivan?
Lääketieteeksi.
"Et siis usko
mihinkään luonnollisiin parannusaineisiin?"
"Päinvastoin, itse asiassa -
Ennen kuin saavuimme
otin luonnollisen parannusaineen
joka on alkujaan pajupuun kuoresta,
kipulääkkeen joka on lähes sivuvaikutukseton.
Sillä oli outo nimi...
Kulta, mikä se olikaan?
Maspiriini? Baspiriini?
Ai niin, Aspiriini!
Maksoin siitä reilun euron
paikallisessa apteekissa".
Väittelymme keskeytyy hetkeksi
kun isäntäparimme keräävät lautasia,
mutta kun he palaavat jälkiruokineen
Myrsky jatkaa:
"Shakespeare sanoi sen ensin:
On enemmän asioita taivaan ja maan
kuin on uneksinut teidän filosofiaa.
Tiede on vain tapa jolla meidät on opetettu tarkkaamaan todellisuutta.
Se ei selitä rakkautta tahi hengellisyyttä.
Miten tiede selittää selvänäkijät?
Aurat? Kuolemanjälkeisen elämän? Rukouksen voiman?"
Huomaan
että tuijotan,
olen kuin jänis joka on yhtäkkiä ansassa
sisällöttömän paskan sokeuttavissa etuvaloissa.
Ehkä se johtuu Hamletista jota hän juuri lainasi väärin
tai kuudennestä viinilasista jonka juuri join
mutta diplomaattisuuden rakoni sen kuin levenee
enkä voi enää pidättää
itseäni.
"Kuule, Myrsky, en haluaisi pitkästyttää sinua
mutta auroja ei ole olemassa.
Aurojen lukeminen on kuin lukisi ajatuksia
tai teelehtiä tai tähtimerkkejä tai meridiaaneja.
Nämä ihmiset eivät käytä taitja,
he ovat joko valehtelijoita tai psyykisesti sairaita.
Sama koskee niitä, jotka väittävät kuulevansa Jumalan äänen
ja henkiparantajia jotka kuvittelevat että heillä on taikakädet.
Muuten,
miksi kuvittelemme että on OK
että ihmiset esittävät puhuvansa kuolleille?
Eikö se ole, helvetti, täysin kieroutunutta
valehdella jollekin itkevälle naiselle jonka lapsi on juuri kuollut
ja väittää olevansa kosketuksissa toisen puolen kanssa?
Minusta se on perusteellisen sairasta.
Pitääkö meidän tosiaan vielä sanoa
ettei meedioita ole?
Mitä, olemmeko vittu kaksivuotiaita?
Kuvittelemmeko tosiaan että oikeanmuotoisessa lampussa talvehtii henki?
Uskommeko vielä että joulupukki tuo meille lahjoja?
Että Michael Jackson ei käynyt kasvoleikkauksissa?
Olemmeko vielä niin ihmetyksissä taikatempuista
että kuvittelemme kuolleiden
haluavan puhella kusipäille
kuten John Edward?"
Myrsky, kunnioitettavasti, ivastani huolimatta
jatkaa kliseiden ampumista yllättävällä tarkkuudella,
kuin tarkka-ampuja joka käyttää luotien sijaan paskaa.
"Olet niin varma itsestäsi
mutta olet vain ahdasmielinen.
Minusta
uskosi tieteeseen ja todistuksiin
on yhtä sokeaa
kuin
kenen tahansa fundamentalistin usko."
"Hmm, hyvä huomio, annas kun mietin sitä vähän...
Ahaa, minun mokani,
tuo on täyttä hevonpaskaa.
Tiede muuttaa näkemyksiään
sen mukaan mitä havainnoidaan.
Usko on havainnointien kieltämistä
jotta entiset uskomukset voidaan säilyttää.
Jos osoitat minulle että, vaikka, homeopatia toimii,
niin muutan mieleni,
pyörrän ympäri;
olen helvetin nolostunut
mutta juoksen kaduilla huutaen
'Se on ihme! Fysiikan saa heittää roskikseen!
Vedellä on muisti!
Ja vaikka sen muisti tuntuu loputtomalta
sipulimehutipan kohdalla,
se jotenkin unohtaa kaiken ulosteen joka siinä on ollut!'
Näytä minulle että se toimii ja miten se toimii
ja kun olen selvinnyt shokista,
otan harpin ja kaiverran 'Uskomatonta!'
kullini kylkeen."
Nyt kaikki vain tuijottavat,
mutta olen varsin tuiterissa ja olen jo kaivanut itseni näin syvälle,
joten ajattelen että mennään sitten perille asti.
"Elämä on täynnä mysteereitä, kyllä,
mutta vastauksia on silti olemassa.
Niitä ei löydetä
istuskelemalla
ja näyttämällä vakavalta
ja sanomalla 'Eikö elämä olekin mysteeristä?
Istuskellaan täällä ja toivotaan!
Soitetaan perkele Paaville!
Katsotaan kun Oprah
haastattelee Deepak Chopraa!'
Jos haluat katsoa televisiota,
sinun pitäisi katsoa Scooby-Doota.
Se ohjelma oli niin mahtava,
koska joka kerta kun kirkossa oli aave
tai koulussa haamu,
katsottiin naamion taakse ja mitä siellä olikaan?
Saatanan talkkari tai se tyyppi joka piti uimalaa!
Koska kautta historia
jokainen mysteeri
joka on ikinä ratkaistu on paljastunut olevan
ei-taikaa.
Pelottaako sinua ajatus että maailmassa on tietoa?
Pelottaako sinua ajatus, että yksi
iltapäivä helvetin Wikipediassa saattaisi opettaa jotain?
Ja ajatus, ettei mitään yliluonnollista olekaan...
räjäyttääkö se niin hippikaalisi
että mieluummin seisot googlaamisen kyvyttömyytesi sumussa?
Eikö tämä ole tarpeeksi?
Tämä maailma?
Tämä kaunis, monimutkainen,
ihmeellisen ymmärtämätön
luonnollinen maailma?
Kuinka voi olla, ettei se kiinnitä huomiotamme
ja päädymme alentamaan sitä keksimällä
halpoja tarinoita ja hirviöitä?
Jos pidät niin Shakespearesta
Seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa:
'Täys kulta kullata, valota lilja,
Sirottaa hajuksia orvokkiin.... on ihan helvetin typerää.'
Tai jotain sinne päin.
Entäs Satchmo?
'Nuoren koivun nään kaareutuvan...'
Ja hyvä on, jos haluat
ylistää Krishnaa ja Vishnua
postkolonialistisen alistuvan järjestetyllä tavalla
niin se on okei.
Mutta tästä minä saan stondiksen:
Olen pieni, merkityksetön, tietämätön hiilipala.
Minulla on yksi elämä ja se on lyhyt
ja epätärkeä...
Mutta kiitos viimeaikojen tieteellisestä edistyksestä,
saan elää kaksi kertaa pidempään
kuin isoisoisoisosetäni ja -tätini.
Kaksi kertaa pidempään elää tätä elämääni.
Kaksi kertaa pidempään rakastaa tätä vaimoani.
Kaksi kertaa enemmän vuosia ystäviä ja viiniä,
Kaksi kertaa enemmän illallisia ja mahdollisuuksia mollata
hyvännäköisiä hippejä
joilla on keijuja selässä
ja perhosia rinnuksissa.
Ja jos me haamut loukkaamme
meille anteeks suokaatte:
Todennäköisyys että olisimme kymmenen minuuttia ajassa taaksepäin
on samaa luokkaa kuin se, että olisit muuttanut mieltäsi."
James Finn Garner: Politically Correct Bedtime Stories
Luettu: 20.12.2011
Kaikista hyvistä pyrkimyksistäni huolimatta verkossani nimeltä "mistä kirjat tulevat" näkyy olevan edelleen opuksen mentäviä aukkoja.
Politically Correct Bedtime Stories (ei suomennettu) on kokoelma tuttuja satuja, jotka ovat käyneet läpi poliittisen korrektiuden ja sensuurin satiirimankelin. Punahilkka, Susi ja Isoäiti päätyvät muodostamaan vaihtoehtoisen perheen, taivaan putoamista pelkäävä kananen on loputtomassa haaste- ja oikeustapausten pyörityksessä, keisarilla elää vaatteista vaihtoehtoista elämäntapaa, ja Tuhkimo valtakunnan muiden naisten kanssa perustavat vaateyrityksen joka valmistaa vain käytännöllisiä ja mukavia vaatteita.
Aika kokoelma. Nyt kun serkullani on prinsessavaihe ja hänellä on jopa Lumikin mekko, olen heikoilla jäillä. Miten pirussa tämän kanssa pitää elää; toisaalta minulla ei ole oikeutta yrittää ohjata häntä siitä pois, toisaalta miten antaa hänelle varmuutta siitä ettei Disney-prinsessojen naiskuva ole oikea saatikka ainoa? Ikävä kyllä en voi käyttää Garnerin tekstiä apuna, sillä se ei varmaankaan aukeaisi muksuille. Aikuisena pidän siitä kyllä, varsinkin Tuhkimosta (nimim. isoäiti kyseli taannoin olenko teettänyt mekon äitini 50-vuotis juhliin? Mekko? Minä?? Teettänyt??? WTF?!!!).
Kunnioitettavasta yrityksestään huolimatta Garner on aikansa vanki ja päätyy mollaamaan kaikkia niitä ryhmiä, jotka joko eivät usko jumaluuksiin tai ovat polyteistisiä tai abrahaamisten uskontojen ulkopuolisia monoteistejä. Tuttut. Pyydät jo ennalta anteeksi johdannossa, mikäli epähuomiossa loukkaat jotakin ryhmää, mutta se ei riitä! Haluan, että maksat kaikki tämän monoteistista agendaa promotoivan kirjan tulot sekä takautuvasti että tulevaisuudessa korvauksena mieleni pahoittamisesti, koska luonnollisesti minulla on oikeus olla loukkaantumatta, varsinkin demokratiassa!!! Ei! Sekään ei riitä! Haluan Garnerin pään vadille - kirjaimellisesti! Behead those who insult ME!
-----
Politically Correct Bedtime Stories muualla:
Clarissa's blog (englanniksi)
Bibliofreakblog (englanniksi)
Kaikista hyvistä pyrkimyksistäni huolimatta verkossani nimeltä "mistä kirjat tulevat" näkyy olevan edelleen opuksen mentäviä aukkoja.
Politically Correct Bedtime Stories (ei suomennettu) on kokoelma tuttuja satuja, jotka ovat käyneet läpi poliittisen korrektiuden ja sensuurin satiirimankelin. Punahilkka, Susi ja Isoäiti päätyvät muodostamaan vaihtoehtoisen perheen, taivaan putoamista pelkäävä kananen on loputtomassa haaste- ja oikeustapausten pyörityksessä, keisarilla elää vaatteista vaihtoehtoista elämäntapaa, ja Tuhkimo valtakunnan muiden naisten kanssa perustavat vaateyrityksen joka valmistaa vain käytännöllisiä ja mukavia vaatteita.
Aika kokoelma. Nyt kun serkullani on prinsessavaihe ja hänellä on jopa Lumikin mekko, olen heikoilla jäillä. Miten pirussa tämän kanssa pitää elää; toisaalta minulla ei ole oikeutta yrittää ohjata häntä siitä pois, toisaalta miten antaa hänelle varmuutta siitä ettei Disney-prinsessojen naiskuva ole oikea saatikka ainoa? Ikävä kyllä en voi käyttää Garnerin tekstiä apuna, sillä se ei varmaankaan aukeaisi muksuille. Aikuisena pidän siitä kyllä, varsinkin Tuhkimosta (nimim. isoäiti kyseli taannoin olenko teettänyt mekon äitini 50-vuotis juhliin? Mekko? Minä?? Teettänyt??? WTF?!!!).
Kunnioitettavasta yrityksestään huolimatta Garner on aikansa vanki ja päätyy mollaamaan kaikkia niitä ryhmiä, jotka joko eivät usko jumaluuksiin tai ovat polyteistisiä tai abrahaamisten uskontojen ulkopuolisia monoteistejä. Tuttut. Pyydät jo ennalta anteeksi johdannossa, mikäli epähuomiossa loukkaat jotakin ryhmää, mutta se ei riitä! Haluan, että maksat kaikki tämän monoteistista agendaa promotoivan kirjan tulot sekä takautuvasti että tulevaisuudessa korvauksena mieleni pahoittamisesti, koska luonnollisesti minulla on oikeus olla loukkaantumatta, varsinkin demokratiassa!!! Ei! Sekään ei riitä! Haluan Garnerin pään vadille - kirjaimellisesti! Behead those who insult ME!
-----
Politically Correct Bedtime Stories muualla:
Clarissa's blog (englanniksi)
Bibliofreakblog (englanniksi)
Musiikkitiistai #24
24 - Kappale jonka haluan soivan hautajaisissani
Jaa, no nyt tulee edellisviikon kanssa samaa aihetta, vaan eipä tuolla väliä. Moni hautajaiskappaleistani on tullut tämän haasteen mukana jo muissa yhteyksessä, kuten CMX:n Ruoste ja Torin Tear in Your Hand. Tässä nyt vielä yksi.
Michael Nyman: The Heart Asks Pleasure First/Promise
Jaa, no nyt tulee edellisviikon kanssa samaa aihetta, vaan eipä tuolla väliä. Moni hautajaiskappaleistani on tullut tämän haasteen mukana jo muissa yhteyksessä, kuten CMX:n Ruoste ja Torin Tear in Your Hand. Tässä nyt vielä yksi.
Michael Nyman: The Heart Asks Pleasure First/Promise
Laura Ruohonen: Kuningatar K
Luettu: 18.12.2011
Männä syksynä oli taas LittFestin vuoro, jonka erään keskustelijan näytelmän lisäsin lukulistalleni. Ja tästä oli kyse:
Kuningatar K. on näytelmä 1600-luvulla Ruotsin hallinneesta kuningataresta, Kristiinasta. Näytelmä seuraa suurinpiirtein Kristiinan todellista elämää, mutta tarina saa sangen useasti absurdeja vivahteita. Kristiina kasvaa poikatytöksi, joka kiroilee, miekkailee ja opiskelee kuin aikansa pojat; elämä saa uusia sävyjä, kun hän löytää linnansa kaivosta oudon, aina vain suuremmaksi kasvavan ankeriaan.
Tämä olisi mielenkiintoista nähdä teatterissa! Kaiken kaikkeaan oikein hauska ja hienon sekopäinen kertomus hallitsijasta, jolla voisi olla rystysissään tatuoituna DILLIGAF. Hänen asenteensa saa muun hovin hämmennyksiin parhaasta ystävästä ja äidistä lähtien, ja minutkin siinä vaiheessa kun K. päättää vaihtaa Team Paaviin ja luopuu kruunustaan voidakseen muuttaa Vatikaaniin. En väitä ymmärtäväni, mikä Kristiinaa mahdollisesti viehätti misogynistisessä katolilaisuudessa, mutta niin vain viehätti. Siellä hän on nyt sitten oikeasti haudattu Johannes Paavali kakkosen viereen. Taisi mennä Vatikaanissakin päät sekaisin.
-----
Kuningatar K. muualla:
Kiiltomato
Matti Saarelan blogi (Lappeenrannan kaupunginteatterin versiosta)
Männä syksynä oli taas LittFestin vuoro, jonka erään keskustelijan näytelmän lisäsin lukulistalleni. Ja tästä oli kyse:
Kuningatar K. on näytelmä 1600-luvulla Ruotsin hallinneesta kuningataresta, Kristiinasta. Näytelmä seuraa suurinpiirtein Kristiinan todellista elämää, mutta tarina saa sangen useasti absurdeja vivahteita. Kristiina kasvaa poikatytöksi, joka kiroilee, miekkailee ja opiskelee kuin aikansa pojat; elämä saa uusia sävyjä, kun hän löytää linnansa kaivosta oudon, aina vain suuremmaksi kasvavan ankeriaan.
Tämä olisi mielenkiintoista nähdä teatterissa! Kaiken kaikkeaan oikein hauska ja hienon sekopäinen kertomus hallitsijasta, jolla voisi olla rystysissään tatuoituna DILLIGAF. Hänen asenteensa saa muun hovin hämmennyksiin parhaasta ystävästä ja äidistä lähtien, ja minutkin siinä vaiheessa kun K. päättää vaihtaa Team Paaviin ja luopuu kruunustaan voidakseen muuttaa Vatikaaniin. En väitä ymmärtäväni, mikä Kristiinaa mahdollisesti viehätti misogynistisessä katolilaisuudessa, mutta niin vain viehätti. Siellä hän on nyt sitten oikeasti haudattu Johannes Paavali kakkosen viereen. Taisi mennä Vatikaanissakin päät sekaisin.
-----
Kuningatar K. muualla:
Kiiltomato
Matti Saarelan blogi (Lappeenrannan kaupunginteatterin versiosta)
Musiikkitiistai #23
23 - Kappale jonka haluan soivan häissäni hautajaisissani
En pidä avioliittoinstituutiosta sen nykyisessä muodossa, joten muokkaan kysymyksen seuraavasti: Kappale jonka haluan soivan hautajaisissani. Ja yksi näistä on 'Mononoke Himen' tunnari.
En pidä avioliittoinstituutiosta sen nykyisessä muodossa, joten muokkaan kysymyksen seuraavasti: Kappale jonka haluan soivan hautajaisissani. Ja yksi näistä on 'Mononoke Himen' tunnari.
Science Fiction -haaste vuodelle 2012!
Oi, scifiä ihan luvan kanssa! Science Fiction -haastetta luotsaa Raija Pietilä Taikakirjaimet-blogissaan, joten jos on vähänkin kiinnostusta, osallistu heti. Kategoriat ovat seuraavat ja mukana myös omat valintani tähän haasteeseen. Vain Steampunkin kohdalla joudun sijoittamaan muutaman euron, muuten mennään oman hyllyn antimilla. Lisää ehdotuksia löytää Taikakirjaimista ja Wikipediasta. :)
1. Nuorten SF: Journey to the Centre of the Earth
2. Aikuisten SF: Childhood's End
3. Hugo-voittaja: The Left Hand of Darkness
4. SF-klassikko pre-1950: I, Robot
5. SF-klassikko 1951-1992: The Black Cloud
6. Steampunk: Leviathan
7. Robotit/Kyborgit/Androidit: The Ghost in the Shell 1
8. Avaruusalukset/Alienit: Hitchhiker's Guide to the Galaxy
9. Aikamatkustus/Vaihtoehtohistoria/Rinnakkaisuniversumi: Doomsday Book
10. Apokalyptinen/Dystopia/Utopia: Do Androids Dream of Electric Sheep?
11. Kyberpunk: Altered Carbon
12. Hullu tiedemies/Geneettiset kokeilut/Ympäristökatastrofit: Dr Jekyll and Mr Hyde
Haasteen tagi on SFH ja sen yleistilanne on muiden haasteiden viekussa tuossa vasemmassa palkissa.
1. Nuorten SF: Journey to the Centre of the Earth
2. Aikuisten SF: Childhood's End
3. Hugo-voittaja: The Left Hand of Darkness
4. SF-klassikko pre-1950: I, Robot
5. SF-klassikko 1951-1992: The Black Cloud
6. Steampunk: Leviathan
7. Robotit/Kyborgit/Androidit: The Ghost in the Shell 1
8. Avaruusalukset/Alienit: Hitchhiker's Guide to the Galaxy
9. Aikamatkustus/Vaihtoehtohistoria/Rinnakkaisuniversumi: Doomsday Book
10. Apokalyptinen/Dystopia/Utopia: Do Androids Dream of Electric Sheep?
11. Kyberpunk: Altered Carbon
12. Hullu tiedemies/Geneettiset kokeilut/Ympäristökatastrofit: Dr Jekyll and Mr Hyde
Haasteen tagi on SFH ja sen yleistilanne on muiden haasteiden viekussa tuossa vasemmassa palkissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)