Sarah Waters: Tipping the Velvet

Luettu: 26.4.2007

Kolme vuotta ennen kuin sain tämän kirjan käsiini, näin kirjasta filmatisoidun BBC:n minisarjan YLEltä vahingossa. Ensimmäisen osan myötä jäin koukkuun ja naulauduin television eteen sarjan muiden kahden osan ajaksi. Itse filmatisointia on mollattu milloin mistäkin (muun muassa juonen eroista kirjaan verrattuna), mutta minun elämääni tuo sarja toi aivan uutta hohtoa. Vasta yliopistossa sain aikaiseksi etsiä tuon sarjan (jonka nimenkään harvoin muistin) ja sitä kautta kirjoittajan ja kirjan. Kirja osoittautui televisioversiotaankin paremmaksi.

Tipping the Velvet (ei ole ilmeisesti suomennettu) sijoittuu viktoriaanisen ajan Isoon-Britanniaan ja on muiden neoviktoriaanisten (samoin kuin varsinaisten viktoriaanisten) novellien tapaan kolmiosainen. Se seuraa Nancy Astleyn vaiheita, alkaen siitä kun meren rannalla perheensä kanssa elävästä ja osterikaupassa työskentelevä tyttö rakastuu paikallisessa teatterissa esiintyvään drag kingiin, Kitty Butleriin. Tästä alkaa Nancyn matka seksuaalisuuden eri vivahteisiin sekä rakkauden ja rakastumisen kaikkiin puoliin ihmisten ja kohtaloiden heitellessä häntä paikasta toiseen.

Tipping the Velvet muistuttaa kielellisesti Charlotte Brontën Jane Eyrea ja Charles Dickensin Hard Times -teosta, jotka nekin ovat viktoriaaniselta ajalta. Englannin kieli ei siis ole erityisen haastavaa, vaikka Waters onkin kivasti vuosisatojen aikaisen englannin kielen vivahteet (mm. fraaseja ja lauserakenteita) sisällyttänytkin omaan debyyttiinsä. Kirjan kannessa teosta kuvataan "eroottiseksi ja mukaansatempaavaksi" (The New York Times Book Review) enkä voi oikein olla eri mieltä. Tipping the Velvet oli aivan liian kiinnostava, että olisin voinut jättää yhdenkään lukumahdollisuuden mennä ohi. Niinpä päädyin lukemaan yliopistolla kirjaa, jonka olin jo kotona todennut vetävän minut johonkin toiseen todellisuuteen, johon muu maailma ja sen seuraaminen eivät paljolti mahtuneet. Yksi lehtoreistani kirjan otsikon nähtyään totesi seuraavaa: "Of course!". Niinpä.

Veikkaisin, että kirjan tarina on sen verran moniulotteinen ja vivahteikas, että muutkin kuin lesbot saavat kirjasta jotain irti. Joten tässäpä teille oiva vaihtoehto englannin kielen taitojen hiomiseksi muutamalla sadalla sivulla. Määrä saattaa kuulostaa paljolta, mutta ei niitä sivuja tule laskettua. Muista en tiedä, mutta minulle selvä merkki kirjan vangitsevuudesta on se, laskenko sen hetkisen luvun jäljellä olevien sivujen määrän tai peräti sen, miten monta sivua on kirjan loppuun (tätäkin on nähty, mm. William Gibsonin Neuromancer). Minä en laskenut. Saa nähdä, onko efekti sama Affinitylla ja Nightwatchilla (suom. Yövartio), jotka odottavat vuoroaan kirjahyllyssäni. Suomennettu on myös teos Fingersmith, Silmänkääntäjä.

"Have you ever tasted the Whitstable oysters? If you have, you will remember it." Kyllä; sen muistaa.