Peter Shaffer: Equus

Luettu: 4.4.2010

Päädyin katsomaan Inside the Actor's Studio -sarjan haastattelua Daniel Radcliffesta, kun tajusin viime vuonna, että perhana, sehän on jo 19-vuotias eikä mikään esiteini! Haastattelun yksi tietty kohta käsitteli Danielin viimeisintä teatterinäytelmää, Peter Shafferin Equusia, jonka pääroolia hän esitti Broadwaylla pari vuotta sitten.



Equus (suom. Hevonen) on näytelmä, joka kertoo psykiatri Martin Dysartin matkasta nuoren Alan Strangin mieleen. Alan on päätynyt psykiatrin luo sokaistuaan paikallisen tallin kuusi hevosta. Sessioiden aikana Dysart huomaa, että Alanilla on varsin voimakas, palvova fiksaatio hevosiin, ja pikku hiljaa Dysart uppoutuu Alanin fantasioihin mukaan. Lopulta Dysart joutuu kyseenalaistamaan kaiken -yhteiskunnan moraalin, oman järkensä- ratkaistakseen Alanin kohtalon.

Peter Shaffer on ladannut näytelmän alkuun usean sivun verran näytelmän käytännön asioita, lavastusta, puvustusta, taustoja. Kaiken tämän lukiessani jouduin toteamaan, että näytelmä on näyttänyt epäilemättä helvetin upealta teatterin lavalla. Kuten Shaffer sanoo:

There are, however, evils attendant to this sort of description. It can emprison a play in one particular stylization. -- It can actually minimize those ideas, just by flatly setting down on paper what was far from flat on the stage, and listin inexpressively details of his work which, in accumulation, became deeply expressive. (s. vii)

Itse teksti on aivan upea. Se on yhtä aikaa draamaa, trilleriä ja dokumenttia. Ennen kaikkea se saa miettimään montaa filosofista kysymystä. Missä määrin yhteiskunnan on oikeutettua normalisoida epänormaaliksi katsomiaan yksilöitä? Saako se poistaa ihmiseltä tunteet kokonaan, jos ne suuntautuvat väärään kohteeseen? Equus pohtii myös ikiaikaista vastakkainasettelua luonnon ja kasvatuksen välillä; puhkooko ihminen kuuden hevosen silmät, koska on "hirviö" ja "hullu", vai johtuuko se kokonaan vanhemmista ja ympäristöstä? Milloin elämä on elämisen arvoinen, ja mikä sen keskuksessa on? Kaikki tämä on verrattavissa niin moneen muuhunkin aiheeseen kuin hevosiin kohdistuvaan ihailuun, palvontaan, rakastamiseen, pakkomielteeseen.

Rikon varmasti jotain tekijänoikeuslakia näin tehdessäni, mutta haluan jakaa muiden kanssa yhden ehdottomasti kauneimmista kirjan kansista ikinä: mustaa, valkoista ja harmaan eri sävyjä, ihmisen ja hevosen yhdistyminen uskomattoman kauniisti. Yksinkertainen mutta niin kaunis. Kävi muuten ilmi, että eräs suosikkileffoistani -Amadeus- perustuu erääseen Shafferin toiseen näytelmään. Voinen siis olla melko varma, että palaan tähän kirjoittajaan vielä jatkossakin.


-----

Equus muualla:
Robert Machrayn arvostelu (englanniksi)
John Bakerin blogi (englanniksi)

8 kommenttia:

Reeta Karoliina kirjoitti...

"Equus" on yksi omia suosikkinäytelmiäni. Olen nähnyt sen kaksi kertaa näyttämöllä ja erityisesti Kansallisteatterin versio vuosia sitten oli todella hieno ja vaikuttava. Teatteria parhaimmillaan!

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Jotenkin en osaa kuvitella näytelmän toimivuutta suomeksi, mutta Kansallisteatteri saattaa saada sen jopa toimimaan niin päin. Toivottavasti uusivat näytelmän vielä joskus, että saan nähdä sen ihan oikeasti!

Ja tervetuloa takaisin pääsiäislomalta!

Artsi kirjoitti...

Jouduin muuttamaan oman käsitykseni Radcliffesta näyttelijänä kun YLE Teema näytti Tv-elokuvan "My Boy Jack" missä hän esittää Rudyard Kiplingin poikaa John Kiplingiä. Kaveri osaa ihan aikuisten oikeasti näytellä! Olin positiivisesti yllättynyt. Kuitenkin Potterit eivät kirjoina/elokuvina kiinnosta edelleenkään hitusen vertaa. Hah!


http://www.youtube.com/watch?v=bL75TlTXcDI&feature=related

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Voi perkele, pitäisi katsoa televisiota useammin. Ensin The Whale Rider meni ohi ja nyt My Boy Jack. Ja siinä on Kim Catrall! Grr...

Mutta Radcliffesta kuullaan vielä (kliseetä kiduttaakseni): tyypillä on nimeä, rahaa, kontakteja, rohkeutta ja taitoa. Saapa nähdä mitä Danille kuuluu parinkymmenen vuoden päästä.

Potter-kiinnostuksen puutteelle ei oikein voi mitään. Se kuuluu kategoriaan "klassikot joita kaikki ylistävät mutta joista en vain pidä vaikka haluaisinkin". Kaikilla on omat kompastuskivensä, minulla se on Elina Hirvonen (kuulen jo lynkkausjoukon...).

Kattojen yli kirjoitti...

Tuo Equus meni muuten Turussa harrastelijateatterin esityksenä 90-luvulla. Se jätti aika paljon avoimia kysymyksiä, ja olin jo lähes lukemassa kirjaa uudestaan, mutta se sitten jäi aikomukseksi.

Lohdullista kuulla, että on joku muukin, jolla on Potterit lukematta. En myöskään päässyt Elina Hirvosen kirjassa ensimmäisiä sivuja pitemmälle. Siis tämä Kauimpana kuolemasta. Yritän kyllä paremmalla menestyksellä uudestaan päästä sisälle siihen.

Hassua, että olin hiljattain melkein ostamassa Hirvosen kirjaa, mutta en kuitenkaan ostanut. Yllättäen se olikin jo kotona...ja muistin, että hankin sen heti, kun kuulin siitä.

Yhdessä vaiheessa Juha Itkosen kirjat tuntuivat vaikealukuisilta tai mikä sana kokemusta parhaiten kuvaisi. En vaan päässyt niissä eteenpäin. Nyt olen lukenut ne kaikki.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Ahaa, Turussakin ollut. Ehkäpä tästä tehdään tälläkin vuosituhannella vielä suomalaisversio jossain vaiheessa. Mun mielestä yksi parhaimmista puolista Equuksessa on se, ettei se vastaa kaikkiin esittämiinsä kysymyksiin. Itse asiassa, taitaa sopia kaikkeen kirjallisuuteen paitsi tieto- ja dekkarikirjallisuuteen.

Huh, hyvä, en ole ainut Hirvos-ongelmainen. Ehkä pitäisi edes kokeilla Kauimpana kuolemasta, kun sitä on kerran blogeissa niiiiin kovasti kehuttu.

Mielenkiintoista, miten lukumaku voi muuttua niin nopeasti. Onkohan se yleisempää meillä fiilislukijoilla, vai onko se yleinenkin ilmiö?

Raija kirjoitti...

Näin Daniel Radcliffen, Richard Griffithsin ja Jenny Agutterin Equus-näytelmässä Gielgud-teatterissa Lontoossa 2007, ja esitys oli vaikuttava. Radcliffe ei ollut enää pelkästään Harry Potter sen jälkeen mielessäni. Minusta tuntuu, että hän sopii paremmin teatterilavalle kuin kameran eteen.
Ennen näytelmää luin näytelmän myös kirjana ja katsoin Richard Burtonin leffaversion ja molemmat nekin tekivät vaikutuksen, vaikka täytyy sanoa, että livenä nähtynä esitys on voimakkaampi kokemus kuin kuvaruudulta.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Voi että, olen sulle Raija todella kateellinen! Radcliffehan on onnistunut hienosti rakentamaan hiljalleen ei-Potteriin-liittyvää julkikuvaa, joten se päässee Potter-leimasta melko nopeasti irti.

En yhtäkkiä muistakaan, että tästä on leffakin tehty. Pitää katsoa jossain vaiheessa (ja vahtia, josko Radcliffe palaisi Equukseen jossain vaiheessa; se saisi minutkin, matkailua inhoavan, lähtemään Lontooseen tms. sitä katsomaan).