Luettu: 4.2.2012
Luin Herra Darwinin puutarhurin pari vuosi sitten, ja se oli niin mykistyttävän hyvä että tokihan laitoin heti Blogistanin Finlandian jälkimainingeissa tämän uusimman varaukseen.
William N. päiväkirja on 1800-luvulla oikeasti eläneen suomalaisbotanisti William Nylanderin fiktiivinen päiväkirja. Tuo sosiaalisesti rajoittunut lääkäri ja kasvitieteilijä on päätynyt asumaan Pariisiin ilmaistessaan vastahankansa valtavirran tieteellisiä kehityksiä (ja tieteilijöitä, noita keskinkertaisia pellejä tanssisalongeissa), jossa yrmistelee kaikille ja kaikelle, varsinkin Pasteurin "humpuukille" ja kollegalleen Schwendenerille, joka kehtaa väittää ettei Williamin rakkaat jäkälät ole oma lajinsa. Hän tutkii jäkälänäytteitään ja miettii alituiseen milloin saisi kirjoitetuksi tieteellisen eepoksensa toisen osan. Kun Williamin taloudenhoitaja unohtaa uuden vihkon tämän pöydälle, Nylander päättää alkaa kirjaamaan muistelmiaan varten elämänsä arkea ja muistoja.
Kyllä tämä Herra Darwinin puutarhurin tasoinen kirja on! En ole lukenut Kyrön Mielensäpahoittajaa, mutta se minulle ensimmäisenä Williamin hahmosta tuli mieleen: omassa ylhäisessä yksinäisyydessään muille yrmistelevä, joka kyllä tietää paremmin. Lapsuuden köyhyys (olettaisin) ja sota-aikana lääkärinä oleminen näkyvät, sillä William on niukka jopa siihen pisteeseen, että hän elää nälässä ja sairaudessa. Ja muiden apuahan hän ei tietenkään tarvitse. Hän itse kritisoi marttyyreita jotka toimivat motolla "kärsimys kiillottaa kruunua", mutta tekee sitä huomaamattaan itsekin. Jäkälätutkijana osan homeiseksi venytetystä leivästään William ansaitsee muiden lähettämiä jäkälänäytteitä tutkimalla ja luokittelemalla, mutta naturalistisen tieteentekemisen periaatteet eivät oikein leviä Williamin muuhun ajatteluun, niin jääräpäinen hän on. Epäluuloa hänellä on kaikkea ja kaikkia kohtaan, mutta annas olla kun pitäisi kohdistaa se epäluulo omiin käsityksiinsä.
Minua hän muistuttaa eräästä sukulaisestani, tosin sukulaisuussuhteen puuttuessa pystyn pitämään Williamia itse asiassa aika sympaattisena. Vaikka tiedän Pariisin olleen tuolloin tieteen ja taiteen keskusta, en silti pysty kuvittelemaan tällaista mielensäpahoittajaa Pariisin kaduilla ilman, että tyyppi erottuu joukosta kuin korva kämmenselässä. Hän on niiiin perisuomalainen! Paitsi että on suorapuheinen, sitä ei edelleenkään arvosteta. Perkele.
Toivottavasti kirjaa viedään ulkomaille. Suosittelen!
-----
William N. päiväkirja muualla:
Helsingin Sanomat
Turun Sanomat
Parnasso
Aamulehti
Keskipohjanmaa
INAhdus-blogi
Aamuvirkku yksisarvinen -blogi
Lumiomena-blogi
YLE Radio 1 - Viikon kirja (audio)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristina Carlson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristina Carlson. Näytä kaikki tekstit
Kirjallinen vuosi 2010
Vuosi 2010 on nyt virallisesti ohi ja on aika kerrata olennaiset osat kirjallisesta vuodestani ennen seuraavan alkua. Kaiken kaikkiaan tuli luettua 90 kirjaa männä vuonna. Kotimaisia näistä oli 23 kappaletta, siis alle kolmasosa! Varsin räikeä vaa'an kääntö vuoteen 2009 verrattuna, kun valittelin englanninkielisen kirjallisuuden puutteesta. Toisaalta olen varsin kiitollinen Kirjallisesta maailmanvalloituksen haasteesta, sillä ei-suomalaisessa kirjallisuudessa on tullut vastaan varsin huomattavia teoksia ja kirjailijoita. Tilastollisesti on tosin yksi varsin masentava luku: vain 33 kirjaa koko 90:stä on naisten kirjoittamia. Aijaijai.. tälle tarvitsee tehdä jotain tänä vuonna. Mutta sitä ennen: kokosin alle vuoden 2010 aikana lukemistani kirjoista kahdentoista kategorian voittajat. Ajoittain tehtävä oli sen verran hankala, että taivuin sallimaan kategoriaan kaksi voittajaa.
Paras fakta: Stiff
Paras fiktio (proosa): Herra Darwinin puutarhuri ja Kärsimysten musta kivi
Paras sarjakuva: Lost Girls ja Fables-sarja
Paras näytelmä: Equus
Paras klassikko: Animal Farm
Paras populaarikirjallinen: The Descent
Paras 2010 julkaistu: Siilin eleganssi
Paras ulkomainen: Stiff ja Kärsimysten musta kivi
Paras kotimainen: Tuhansien zombien maa ja Herra Darwinin puutarhuri
Löytö (kirja): Kärsimysten musta kivi ja The Descent
Löytö (kirjailija): Mary Roach ja Atiq Rahimi
Erityismaininta: Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle
Paras fakta: Stiff
Paras fiktio (proosa): Herra Darwinin puutarhuri ja Kärsimysten musta kivi
Paras sarjakuva: Lost Girls ja Fables-sarja
Paras näytelmä: Equus
Paras klassikko: Animal Farm
Paras populaarikirjallinen: The Descent
Paras 2010 julkaistu: Siilin eleganssi
Paras ulkomainen: Stiff ja Kärsimysten musta kivi
Paras kotimainen: Tuhansien zombien maa ja Herra Darwinin puutarhuri
Löytö (kirja): Kärsimysten musta kivi ja The Descent
Löytö (kirjailija): Mary Roach ja Atiq Rahimi
Erityismaininta: Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle
Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Luettu: 1.3.2010
Viime syksynä nousi kova haloo Finlandia-ehdokkaista, ja tarkemmin sanottuna yhdestä joka listalta puuttui: Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri. Monessakin otteessa siitä tuli vastaan niin ylistäviä tekstejä, että pitihän se lukea.. tosin vasta sitten, kun se hyppi silmillä kirjaston tyrkkyhyllyltä (shame on me, jos olisin lukenut itse ehdokkailta mitään, mitä en siis ole tehnyt... Uunilla on yllättäen taas pitkät varausjonot joten ans kattoo).
Herra Darwinin puutarhuri sijoittuu 1870-luvun Britanniaan, Kentin maakunnassa sijaitsevaan pikkukylään Downiin. Down on kuin mikä tahansa muu englantilainen pikkukylä pubeineen ja kirkkoineen, paitsi että kylässä asuu maailmankuulu biologi Charles Darwin, jonka evoluutioteoria aiheuttaa karsastussa jumalaapelkäävissä kyläläisissä. Koska Darwinia itseään eivät maalaisihmiset voi kritisoida (itse asiassa Darwinia -vaikka olikin koko ajan mielissä ja paheksunnan kohteena- itseään ei kirjassa koskaan nähdä tai kuulla), julkinen ylenkatsominen ja hylkiminen osuvat herra Darwinin puutarhuriin, Thomas Daviesiin, jonka tiedetään olevan ateisti, leski ja kahden vähämielisen lapsen isä. Kaiken lisäksi hänen "tiedetään" aikovan tappaa itsensä ja lapsensa.
Herra Darwinin puutarhuri käsittelee niin monia eri teemoja, etten oikein tiedä mikä niistä olisi se keskeisin. Toisaalta ulkoisesti kirjan pääkonflikti on uskonnon ja tieteen välinen taistelu, toisaalta tämä teema kulminoituu me vastaan te -ajatteluksi. Taidan pitää enemmän jälkimmäisesti ryhmiinjakautumisesta. Thomas on selvästi paaria, ja muiden kyläläisten mielestä selvästikin hullu, sillä kuka muukaan menisi pilkkomaan ja polttamaan kuolleen vaimon oikein hyvän tammisängyn? Toisin kuin kylän virallinen kylähullu, jonka voi suoraan leimata hulluksi, Thomasin hulluus on jotain toista: ei kuolaavaa molinaa vaan järkiperäistä ja normeja kaihtavaa hulluutta.
Varsin konkreettinen seuraus kylän normituksesta selviää, kun kylään saapuu kirkon entinen suntio. Kylän miehet päättävät yksissä tuumin hyökätä miehen kimppuun yöllä, tehdä miehelle selväksi ettei häntä haluta tänne toisine ajatuksineen, arvoineen ja normineen. Oudointa on kuitenkin tämän miesten yhteisöllisyyden liima: hakkaamisen osallistuneista miehistä moni tuntee häpeää ja vastenmielisyyttä tekoa kohtaan, mutta ovat yhteisön paineesta lähteneet mukaan. Millaisessa yhteisössä on näin vahva lieka, jolloin edes laittomuuksista ja/tai eettisesti arvelluttavista teoista ei voi kieltäytyä? Tulee väistämättä mieleen erinnäiset jengit, sillä myös ne kuvittelevat olevansa täysin oikeassa ja oikeutettuja omaan lakiin.
Naisten yhteisöllisyys perustuu ennen kaikkea juoruiluun, ilkeilyyn ja selän takana puhumiseen. Miesten tavoin hekin kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Kun joku erehtyy taivuttamaan normikäsityksiä, hänet kyllä palautetaan pian ruotuun. Jälleen jään miettimään, miten joidenkin mielipiteillä voi olla niin paljon väliä, että on valmis maksamaan niin kovan hinnan -oman itsensä- ollakseen hyväksytty ja osa yhteisöä?
Carlsonin kirjoitustapaan oli hetken tottuminen. Hän ei käytä perinteistä proosatyyliä, vaan se muistuttaa pikemminkin proosallista runoutta. Kiiltomadon "kakofonia" kuvaa kirjan tekstiä erinomaisesti: kirjan alussa jumalanpalveluksen aikana kaikkien seurakuntalaisten ajatukset sekoittuvat toisiinsa kollektiiviseksi tajunnanvirraksi, välillä kertojan henkilöllisyys ei ole edes tiedossa, ajoittain -lähinnä Thomas Daviesin ajatuksissa- päästään melko lähelle selkeästi rakennettua proosaa. Yleensä minua häiritsisi, ellen tiedä kuka puhuu ja kenen henkilöhahmon persoonaan tämä tieto tästä dialogista kuuluu, mutta Herra Darwinin puutarhurissa se ei haittaa ollenkaan. Teksti soljuu kuin kevätpuro. Lopun kevään kuvaus oli niin vahvaa, että pystyin jo haistamaan keväisen ilman, kuulla varpusten laulun ja tuntea lämmittävän tuulen.
Post scriptum: Onkohan teoksen nimessä tarkoituksella kirjan kolmikanta, Jumala, Charles Darwin ja Thomas Davies?
-----
Herra Darwinin puutarhuri muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
Parnasso
Tiede-lehti
Kiiltomato
Kirsi Pihan Lukupiiri
Kuortin blogi
Anita Konkan blogi
Juha Siron blogi
Aamun kirja (Yle Areena, AV)
Viime syksynä nousi kova haloo Finlandia-ehdokkaista, ja tarkemmin sanottuna yhdestä joka listalta puuttui: Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri. Monessakin otteessa siitä tuli vastaan niin ylistäviä tekstejä, että pitihän se lukea.. tosin vasta sitten, kun se hyppi silmillä kirjaston tyrkkyhyllyltä (shame on me, jos olisin lukenut itse ehdokkailta mitään, mitä en siis ole tehnyt... Uunilla on yllättäen taas pitkät varausjonot joten ans kattoo).
Herra Darwinin puutarhuri sijoittuu 1870-luvun Britanniaan, Kentin maakunnassa sijaitsevaan pikkukylään Downiin. Down on kuin mikä tahansa muu englantilainen pikkukylä pubeineen ja kirkkoineen, paitsi että kylässä asuu maailmankuulu biologi Charles Darwin, jonka evoluutioteoria aiheuttaa karsastussa jumalaapelkäävissä kyläläisissä. Koska Darwinia itseään eivät maalaisihmiset voi kritisoida (itse asiassa Darwinia -vaikka olikin koko ajan mielissä ja paheksunnan kohteena- itseään ei kirjassa koskaan nähdä tai kuulla), julkinen ylenkatsominen ja hylkiminen osuvat herra Darwinin puutarhuriin, Thomas Daviesiin, jonka tiedetään olevan ateisti, leski ja kahden vähämielisen lapsen isä. Kaiken lisäksi hänen "tiedetään" aikovan tappaa itsensä ja lapsensa.
Herra Darwinin puutarhuri käsittelee niin monia eri teemoja, etten oikein tiedä mikä niistä olisi se keskeisin. Toisaalta ulkoisesti kirjan pääkonflikti on uskonnon ja tieteen välinen taistelu, toisaalta tämä teema kulminoituu me vastaan te -ajatteluksi. Taidan pitää enemmän jälkimmäisesti ryhmiinjakautumisesta. Thomas on selvästi paaria, ja muiden kyläläisten mielestä selvästikin hullu, sillä kuka muukaan menisi pilkkomaan ja polttamaan kuolleen vaimon oikein hyvän tammisängyn? Toisin kuin kylän virallinen kylähullu, jonka voi suoraan leimata hulluksi, Thomasin hulluus on jotain toista: ei kuolaavaa molinaa vaan järkiperäistä ja normeja kaihtavaa hulluutta.
Varsin konkreettinen seuraus kylän normituksesta selviää, kun kylään saapuu kirkon entinen suntio. Kylän miehet päättävät yksissä tuumin hyökätä miehen kimppuun yöllä, tehdä miehelle selväksi ettei häntä haluta tänne toisine ajatuksineen, arvoineen ja normineen. Oudointa on kuitenkin tämän miesten yhteisöllisyyden liima: hakkaamisen osallistuneista miehistä moni tuntee häpeää ja vastenmielisyyttä tekoa kohtaan, mutta ovat yhteisön paineesta lähteneet mukaan. Millaisessa yhteisössä on näin vahva lieka, jolloin edes laittomuuksista ja/tai eettisesti arvelluttavista teoista ei voi kieltäytyä? Tulee väistämättä mieleen erinnäiset jengit, sillä myös ne kuvittelevat olevansa täysin oikeassa ja oikeutettuja omaan lakiin.
Naisten yhteisöllisyys perustuu ennen kaikkea juoruiluun, ilkeilyyn ja selän takana puhumiseen. Miesten tavoin hekin kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Kun joku erehtyy taivuttamaan normikäsityksiä, hänet kyllä palautetaan pian ruotuun. Jälleen jään miettimään, miten joidenkin mielipiteillä voi olla niin paljon väliä, että on valmis maksamaan niin kovan hinnan -oman itsensä- ollakseen hyväksytty ja osa yhteisöä?
Carlsonin kirjoitustapaan oli hetken tottuminen. Hän ei käytä perinteistä proosatyyliä, vaan se muistuttaa pikemminkin proosallista runoutta. Kiiltomadon "kakofonia" kuvaa kirjan tekstiä erinomaisesti: kirjan alussa jumalanpalveluksen aikana kaikkien seurakuntalaisten ajatukset sekoittuvat toisiinsa kollektiiviseksi tajunnanvirraksi, välillä kertojan henkilöllisyys ei ole edes tiedossa, ajoittain -lähinnä Thomas Daviesin ajatuksissa- päästään melko lähelle selkeästi rakennettua proosaa. Yleensä minua häiritsisi, ellen tiedä kuka puhuu ja kenen henkilöhahmon persoonaan tämä tieto tästä dialogista kuuluu, mutta Herra Darwinin puutarhurissa se ei haittaa ollenkaan. Teksti soljuu kuin kevätpuro. Lopun kevään kuvaus oli niin vahvaa, että pystyin jo haistamaan keväisen ilman, kuulla varpusten laulun ja tuntea lämmittävän tuulen.
Post scriptum: Onkohan teoksen nimessä tarkoituksella kirjan kolmikanta, Jumala, Charles Darwin ja Thomas Davies?
-----
Herra Darwinin puutarhuri muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
Parnasso
Tiede-lehti
Kiiltomato
Kirsi Pihan Lukupiiri
Kuortin blogi
Anita Konkan blogi
Juha Siron blogi
Aamun kirja (Yle Areena, AV)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)