Alkuperäinen nimi: Al Khubz al hafi
Käännös:Marko Juntunen
Paljas leipä tuli mukaan kirjastosta parin muun maailmanvalloituksen kirjan kanssa. En itse asiassa ollut juuri ajatellut Marokon valloitusta, mutta kun se nyt osui käteen niin päätinpä lainata sen.
Paljas leipä on kirjailijansa omaelämänkerran ensimmäinen osa. Mohamed kasvaa "Marokonkin mittapuun mukaan äärimmäisen niukissa olosuhteissa" (takakansi). Nälkä on vieraana jatkuvasti, hygieniasta ei voi edes puhua, isä on juoppo ja väkivaltainen kusipää. Äiti yrittää tehdä parhaansa elannon hankkimiseksi, lastensa kasvattamiseksi ja ruokkimiseksi, ja toimii suurimman osan aikaa puskurina miehensä väkivaltaisuudelle, ottaa iskuja lastensa puolesta. Se ei kuitenkaan aina toimi: Mohamed saa turpaansa harva se päivä kunnes karkaa kotoa ja lapsena tulee nähneeksi kun isä raivopäissään hakkaa nuoremman poikansa kuoliaaksi. Mohamed kasvaa useiden marokkolaiskaupunkien ghetoissa, kerjäläisten, varkaiden, salakuljettajien, huijareiden ja prostituoitujen maailmassa, kunnes saa 20-vuotiaana varsin odottamattomassa paikassa kipinän oppia lukemaan ja kirjoittamaan.
Takakannessa seisoo seuraavasti: "Marokkolaisen Mohamed Choukrin (s. 1935) ei tarvitse turvautua mielikuvitukseensa tehdäkseen elämäntarinastaan kertomisen arvoisen." Melko usein kirjaa lukiessa mietin kyseistä virkettä ja toivoin sen olevan pelkkä markkinointikikka, sillä sen verran kyseenalaista tavaraa kirjassa on. Toisaalta, jos tämä kaikki on todella tapahtunut, on pakko nostaa Choukrille hattua, sillä omaelämänkerroissa on tapana joko "unohtaa" ikävät asiat tai esittää ne positiivisessa valossa. Choukri ei arvota tekemisiään suuntaan eikä toiseen, vain sanoo ne lakonisesti, matter-of-factly. Puun kaivertaisesta Pumpattavaksi Barbaraksi tai kanojen/koirien/vuohien/whatever naimisesta enimpien kiimojen purkamiseksi ei ehkä oleta kuulevan puhuttavan kuin kommentoisi säätä.
Toinen toistuva asia, joka sai toivomaan useaan otteeseen kirjan fiktiivisyyttä, oli Mohamedin seksuaalisuus. Jos teinipojat ovat tällaisia kaikkialla, ehdotan erittäin vakavissani heidän sulkemista erilliseen laitokseen omansa, mutta erityisesti meidän muiden turvallisuuden takaamiseksi. Eräiden muiden mieshahmojen perusteella kyseinen käytös jatkuu myös aikuisena, joten ehkäpä erilliset planeetat olisivat paras ratkaisu. Yleisesti tilanne kulkee näin: miestä panettaa jatkuvasti, hän menee joko bordelliin, etsii eläimen tai raiskaa, ja on hetken kuluttua taas kiimassa. Ei mitään itsekontrollia! Toki ihminen saa kiihottua mistä vaan, mutta on se nyt saatana jos ei pysty sitä kontrolloimaan! Poikakin menee vetämään käteen milloin missä. Säälittävää. Ja selvennyksenä: tämä koskee kaikkia miehiä, johon kirjan kuvaus osuu ja uppoaa, etnisyydestä riippumatta.
Kolmas ärsytyksen kohde on kirjan miesten misogynia. Me länsimaissa olemme saaneet kuulla naisten jaosta huoriin ja madonnoihin. Marokossa normi on se, että nainen on aina huora, kyse on vain siitä onko tämä ali-ihminen saastainen huora vai ei, ja koska ja kenelle. Tiivistäen voisi sanoa, että saastaisuus tulee siitä, jos ei tee mitä kukin mies sillä hetkellä sattuu häneltä haluamaan, tietysti ilman että mies sitä itse sanoo ääneen. Tämä asenne näkyy myös kielessä: koko kirjan läpi miehet toistensa kanssa riidellessä haukkuvat toisiaan poikkeuksetta huoranpenikaksi, huoranpennuksi tai vastaavaksi variaatioksi perusajatuksesta. Miettii vain, miksi miehet vihaavat itseään -ja naisia- noin paljon? Koko kirjan ainut naurattava kohta oli Mohamedin ensimmäinen reissu bordelliin, kun Mohamed kommentoi kokemustaan kaverilleen, joka on menossa saman naisen luo heti Mohamedin jälkeen:
Kaverini Tfarsiti kysyy minulta:
- Millainen se oli?
- Mahtava. Ei hampaita.
Hän hämmästyy:
- Mitä, eikö sillä ole hampaita?
- Hölmä, en puhu suusta, vaan sen reiästä. Se ei pure, sulkee kyllä syliinsä ja imee sisäänsä mutta ei pure.
Mistä helvetistä miehet saavat tämän vagina dentata -ajatuksensa? Naisen anatomiastakaan eivät mitään tiedä, mutta pukille pitää päästä. Ja raskaushan on tietysti naisen kontrolloitavissa eikä miehellä ole asiaan mitään osuutta. Kuukautiset ovat tietysti kauhea asia, kun asia vihdoin Mohamedille paljastuu. Rakkaus on miehille yhtä kuin naisen hakkaaminen. Jos ei hakkaa, niin mies kysyy toiselta, miksei? Unelmana on saada nainen, jota panna kun haluaa ja hakata kun haluaa. Sanoinko jo säälittävää? Sanon sen uudestaan: säälittävää. Ja jotkut tampiot haluavat vähentää koulutusta. Ei saatana...
Kirjaa on kuvattu koskettavaksi. En voi allekirjoittaa tätä, mutta pidin maailmanmuutosten ruohonjuuritason kuvauksesta: ranskalaisprotektioraatin hajoaminen ja Marokon ensiaskeleen itsenäisyyteen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan, mutta marokkolaisille kyseinen pikku tapahtuma on täysin irrelevantti eikä sillä ole heidän kanssaan mitään tekemistä. Ainut sota, joka heitä koskettaa on Espanjan sisällissota, jossa Mohamedin isäkin oli värväytyvinään. Kaiken kaikkiaan Paljas leipä jätti lähinnä epämääräisen ja kaukaisen inhon tunteen, ja kyseenalaistuksen tapahtumien todenmukaisuudesta (oppipäätös tuli aivan nurkan takaa, ei juurikaan motivaatiota ryhtyä stipendioppilaaksi) mutta tulipa luettua.
P.S. Paljas leipä on edelleen arabimaissa kiellettyjen kirjojen listalla; se kuulemma "turmelisi nuorisoa". Juu, koska tokihan tästä voidaan mennä vielä alemmas. Not.
-----
Paljas leipä muualla:
Sirpaleitä hyllyssä -blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Marokko
-----
What's in a Name: Food
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti