Yoko Ogawa: The Housekeeper + The Professor

Luettu: 2.10.2010
Alkuperäinen nimi: Hakase no aishita suushiki/博士の愛した数式
Käännös: Stephen Snyder

Kesäisen japanin kielen opiskelun innostuksen mukana tuli luonnollisesti japanilainen kirjallisuus. Löysin Anni M:ltä mielenkiintoisen kirjavinkin, nimittäin japanilaisen naiskirjailijan ja vieläpä tältä vuosituhannelta.

The Housekeeper + The Professor (ei suomennettu) kertoo taloudenhoitajasta, joka siirtyy huolehtimaan entisestä matematiikan professorista, joka auto-onnettomuuden seurauksena on saanut aivovaurion: hän ei muista mitään vuoden 1975 jälkeen tapahtunutta ja muisti kattaa vain viimeiset 80 minuuttia. Vaikka Taloudenhoitaja ja hänen kymmenenvuotias poikansa Juuri (pää muistuttaa Professorin mielestä juurimerkkiä, √) esittelevätkin itsensä Professorille joka päivä uudelleen, matematiikka luo näiden kolmen henkilön välille muistin ylittävän siteen.

Olisin niin kovasti halunnut (melkeinpä olisi pitänyt) pitää tästä kirjasta. Japanilaista alkuperää, matematiikkaa, ei romanssia... en tiedä, missä mättää. Kokonaisuudessa kirja oli ihan OK: alku oli erittäin mielenkiintoinen (tätä kirjaa saan syyttää nyrjähtäneestä nilkastani; kävellessä kannattaa lukea vain ylläpidetyillä pääkaduilla) mutta loppua kohden se jossain kohtaa hidastui. Veikkaan, että kyseessä oli baseballin kuvaus, sillä en ole kyseisestä lajista kovin tietoinen, ja yhdistänkin sen mielessäni lähinnä itserakkaisiin, ÄÖ:ni-on-alle-80-mutta-pääsen-urheilustipendillä-Harvardiin -teinipoikiin, heti amerikkalaisen jalkapallon ohella. Ei hyvä.

Vaikka kokonaisuus ei mielenkiintoani ihan pidäkään kiinni, kirjan matematiikkaosat kiinnostavat senkin edestä. Pidän matematiikasta -itse asiassa vain säännöllisiä matikan tunteja kaipaan lukiosta tai yläasteelta- ja tällainen esitystapa saattaa kiinnostaa myös niitä, joiden mielestä derivoimisen opettelu on tylsää ja hyödytöntä. Matematiikassa tosiaan on omanlaistaan kauneutta ja sitä löytyy ympäriltämme joka paikasta. En ollut tosin koskaan tullut ajatelleeksi yksittäisten numeroiden kauneutta tai erityisyyttä. Nyt näen senkin.

Post scriptum: Mielenkiintoista, miten jokin näinkin marginaalinen kirja (japanilaista nykykirjallisuutta, WTF!) päätyy blogosfäärin kautta ulkomailta Suomeen monien luettavaksi. Internetissä on haittapuolensa, mutta kyllä tällainen kirjallisuuden laajeneminen on sen arvoista.

Post scriptum 2: Heh, yllä olevassa leipätekstissä on tasan 284 sanaa. ;)

Post scriptum 3: Ne, jotka muuten kiinnostuivat matematiikan kauneudesta, viittaisin kunnioittavasti Theoni Pappaksen kahteen Matematiikan ilot -kirjaan (kustantanut Terra Cognita); tässä ensimmäinen.

-----

The Housekeeper + The Professor muualla:
Oota, mä luen tän eka loppuun -blogi
Satun luetut -blogi
Insinöörin kirjahylly -blogi

The New York Times Book Review (englanniksi)
Feminist Review -blogi (englanniksi)