Jo Nesbø: Veritimantit

Luettu: 19.7.2012
Alkuperäinen nimi: Marekors
Käännös: Outi Menna

Dekkarihalu iski taas. Tämä tuntuu olevan tänä vuonna erityisen toistuva tapahtuma. Onkohan minua purrut jokin rikosvirus?

Harry Hole on pohjalla. Viina vetää siihen malliin, että poliisijohtaja uhkaa erottamisella tai erolla. Kesäkuumalla porukka on lomilla, Harryn eropaperit pomon pöydällä odottamassa töihinpaluuta, ja joku perkele tappaa nuoren naisen ilman yhtä sormistaan ja tähdenmuotoinen timantti silmäluomen alla. Koska ketään muutakaan ei ole tarjolla, Harry joutuu ottamaan jutun tutkittavakseen, "kaverinaan" nemesiksensä Tom Waaler. Murhia tulee lisää, kukin veritimantein ja puuttuvin sormin. Tutkijoille käy selväksi myös, että numero 5 on tappajalle tärkeä ja tietoa myös okkultismista löytyy.

Kyllä tämä selkeästi Nesbøn kynänjälkeä. Sangen nopeatahtinen dekkari ja kyllähän sitä sivua toisensa jälkeen mieluusti kääntää. Ongelma on vain jutun epärealistisuus. En jaksa uskoa, että edes paatunut psykopaatti jaksaisi solmia tällaisen verkon kaikkine symbolismineen vaikka kuinka haluaisi murhata. Koko jutun ärsyttävin piirre on kuitenkin omat odotukseni: takakannen kuvaus ja kirjan nimi painottavat kovasti veritimantteja. Ja yhteiskunnallisesti valveutunut kuin olen, oletin tietysti Panssarisydämen tapaista kansainvälistä romaania. Mutta ei. Ei mitään raskasta kritiikkiä veritimanteista, niiden vaikutuksista alkuperäisväestöön ja heidän kansantalouteen, niiden etiikasta, ja niin edelleen jatkuen mahdollisesti vielä elektroniikkamme "verimetalleista" eli konfliktimineraaleista: tinasta, tantalumista, volframista ja kullasta, joilla on samanlainen vaikutus kuin jalokivillä.

Tästä huolimatta Veritimantit on ihan mukava opus. Se on viihdyttävä ja kuluttaa aikaa ihan kätevästi. Ikävä kyllä tarina ei juurikaan jää mieleen sen kummemmin. Ei siis Nesbøn parhaimmistoa. No, tulipa luettua.

-----

Veritimantit muualla:
Helsingin Sanomat
Kirjavinkit.fi
Nipvet-blogi

Jo Nesbø: Panssarisydän

Luettu: 5.12.2011
Alkuperäinen nimi: Panserhjerte
Käännös: Outi Menna

Synttärilahja itselleni; ilmeisesti edelliset kaksi Harry Hole -dekkaria tekivät sittenkin jonkinlaisen vaikutuksen.

Panssarisydän jatkaa puoli vuotta myöhemmin Torakoiden lopusta. Oslossa löytyy kaksi nuorta naista, joiden pää näyttää räjähtäneen sisältä päin. Koska poliisivoimilla ei ole muita sarjamurhaajiin* erikoistuneita poliiseja, täytyy heidän hakea Harry Hole paikalle. Homma vain ei ole ihan helppo: tyyppi on nimittäin päätynyt Hongkongiin kodittomaksi narkkariksi ja takaisintullessaan tullimiehet tekevät Harrylle täydellisen ruumintarkastuksen huumeiden salakuljetuksesta epäiltynä. Lisää ruumiita ilmaantuu ja Oslon poliisi saa kilpakumppanin Norjan Keskusrikospoliisista Kriposista, kun yksi uhreista on kansanedustaja. Jo ennestään olemassaolevaa instituutionaalista kunnianmetsästystä ei auta säästötoimet, jotka saattavat poistaa Oslon väkivaltaryhmän ja sulauttaa se osaksi Kriposin vastaavaa. Ja uhreja tulee vielä lisää.

Huhhuh. Sellainen kahdeksansadan sivun pituinen dekkari. Tokihan siinä on paljon tilaa harhauttaa lukijaa/Holea useampaankin otteeseen, mutta silti... huhhuh. Nesbø on tosin keksinyt sangen mielenkiintoisen murha-aseen: Leopoldin omenan. Ei ole kyllä oikeasti olemassa: teknologisesti varmaan aika hankala rakennettava ja sen putsaaminen verestä ja muusta kudosaineesta on varmasti hermojaraastavan hankalaa ja pikkutarkkaa. Tästä huolimatta Panssarisydän ei kuitenkaan oikein iskenyt. Siinä missä edellisosat ovat saattaneet olla joidenkin mielestä hieman uskomattomia, tässä osassa se on ihan selvä. Kuinka sattuukin, että Hole tietää juuri, miten selvitä milloin mistäkin: lumivyöryn alle jäämisestä, hypotermiasta, ja aina Hole tuntee oikeat ihmiset joilta saada lisätietoa. Ja aina se on viekkaampi kuin muut. Ja tietenkin nämä tapahtumat tulevat vieri vieressä, aivan kuin supermies-Holen ei tarvitsisi rentoutua koskaan tai edes vetää välillä henkeä. Ja se loppukliimaksi.. onkohan tullut katsottua amerikkalaisia action-filkkoja vähän turhan paljon?

Kaikkien aikojen absurdeimpien motiivien top-kolmeen** pääsee myös kirjan pahisten motiivi: tyttöystävä petti tietyn tyypin kanssa. Okei, se tyyppi on kusipää mutta että kahdeksan murhaa menetetyn kunnian takia?! Ei helvetti. Miehet.

Taitanen palata ensimmäisten Hole-dekkareiden pariin tästä lähtien, sen verran utopistiseksi on meininki tässä mennyt. Ja taitaapa tämä nyt kumminkin olla toistaiseksi viimeinen Hole-sarjassa. Punarintaa on kovasti kehuttu, ehkäpä sitä seuraavaksi kun dekkarinnälkä iskee.

*) Teknisesti ottaen sarjamurhaaja edellyttää vähintään kolmea uhria, mutta joo.
**) Listan ykkönen tulee eräästä Kova laki -jaksosta: yliopistossa hänellä ei ottanut eteen tyttöystävän kanssa, joten ryhdytäänpä fundismuslimiksi ja tapetaan pakanoita. O.o Ei helvetti. Miehet.

-----

Panssarisydän muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Kainuun Sanomat
Kirjavinkit.fi
Iltaluvut-blogi
Annelin lukuvinkit -blogi
Herrasmiehistelyä-blogi
Lauri Saarilehdon blogi
Habaneran havaintoja -blogi

Jo Nesbø: Torakat

Luettu: 2.1.2011
Alkuperäinen nimi: Kakerlakkene
Käännös: Outi Menna

Tässä yksi viidestä kirjasta, jotka sain joululahjaksi. Oli tarkoitus vain lukaista ensimmäinen luku ja säästää kirja myöhempään dekkarihimoon, mutta toisin kävi.

Torakat on Harry Hole -sarjan toinen osa ja seitsemäs suomennos (miksi?). Tässä osassa Harry joutuu matkaamaan Thaimaahan Bangkokin kuumuuteen tutkimaan Norjan PR:n kannalta erittäin kiusallista rikosta: Norjan suurlähettiläs kun löydettiin kuolleena paikallisesta bordellista. Juoppo Hole on Norjan auktoriteettien mielestä sopivin tutkija, sillä hän on helpoimmin ohjailtavissa, mustamaalattavissa ja todennäköisesti hoitaa komennuksen mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Hole kuitenkin yllättää niin pomonsa kuin itsensä setviessään miehen kuolemaa ja joutuu tutkimuksen edetessä kosketuksiin niin pedofiilirinkeihin, huumeluoliin, prostituutioon ja uhkapeleihin. Apuna -tai sentapaisena- Holella on paikallisen rikososaston henkilökunta ja paikalliset norjalaiset.

Lumiukkoon verrattuna Torakat oli perhanan koukuttava. Jotenkin Nesbø onnistuu kokoamaan tapahtumalabyrintin, jonka käänteitä ei osaa ennustaa, lopetuksesta puhumattakaan. Okei, myönnän että kirjan pahis oli hieman Hollywoodilainen ÜberPaha, mutta olkoon. Toisena huomiona olkoon Thaimaan korruptio ja rikollisuus: onko länsimaisen pedofiilin todella viidensadan euron päässä helposta lapsen vuokrauksesta?

Itseäni jäi eniten vaivaamaan Holea kummitteleva lähihistoria: Harryn kehitysvammaisen siskon törkeä raiskaus. Onkohan sarjan ensimmäisessä osassa Lepakkomiehessä tästä lisää? Selviääkö se sarjan muissa osissa? Taitaapa olla lisää Nesbøa luvassa.

-----

Torakat muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
Kirjavinkit.fi
Lauri Saarilehdon blogi
Iltaluvut-blogi
Uusi Kuu -blogi
Minniksen blogi

Jo Nesbø: Lumiukko

Luettu: 25.10.2010
Alkuperäinen nimi: Snømannen
Käännös: Outi Menna

Sivukirjastossa ei ollut Holteja paikalla, joten tartuin sen sijaan toisen norjalaisen dekkariin. Kyseessä on näköjään seitsemäs dekkari kyseisessä sarjassa, joten paremminkin olisi voinut aloittaa, mutta ei voi mitään.

Lumiukko on apulaispoliisipäällikkö Harry Hole -dekkari. Hole on alkoholisoitunut, ailahtelevainen ja poliisiinstituution julkikuvaa tahraava, mutta (tietenkin) erittäin nerokas rikostutkija. Syksyllä Holen postilaatikkoon kolahtaa surrealistinen, Lumiukon allekirjoittama viesti. Kirje jää kuriositeetiksi Holen sekavassa elämässä, kunnes Oslossa alkaa ensilumen sataessa kadota äitejä ja vaimoja. Hole alkaa nelihenkisen tiiminsä kanssa tutkimaan sarjamurhaajan mahdollisuutta, jonka suurin osa kollegoista nauraa suuruudenhulluna ajatuksena roskakorin puolelle. Asenne kuitenkin vaihtuu reilusti, kun Holen tiimillä on näyttää vuosittain ensilumen aikaan kadonneiden naisten kuvio.

Alussa olin hieman nihkeä Lumiukon laajan hahmokavalkadin takia. Eri hahmojen nimet ja ajat ja tapahtumat menivät hieman sekaisin, mutta puolessa välissä kirjaa sen sietäminen alkoi maksaa itseään takaisin. Kirjassa on nimittäin niin monta epäiltyä, että kun yksi suljetaan pois, on vielä monta jäljellä eikä niistä yksikään ole minua ärsyttävää "joskus alussa sivulauseessa puolihuolimattomasti mainittu" -tyyppiä. Näin ollen kiinnostus säilyy oikein hyvin. Varmasti kirjan neljääsataa sivua olisi voinut typistää vähintään sadalla, mutta silloin huolellisesti rakennetulle juonellekin olisi käynyt kalpaten. Mieluummin näin päin.

Lumiukossa toistuu kuitenkin yksi äärimmäisen rasittava piirre: typot ja toistuvat kirjoitusvirheet. 'Tyttö ja poikaystävät' kirjoitetaan viivalla, 'lumi-ukkoa' ei! Puolessa välissä kirjaa olin jo valmis hakemaan punakynän, mutta symmetrian takia en viitsinyt, alkupuoliskoa kun en halunnut virheiden merkitsemisen takia lukea uudelleen.

En löytänyt Nesbøn historiasta alkoholismista, joten eräiden kohtien todenmukaisuutta en osaa arvioida. Alkoholistiperheen kasvattina huomioni kiinnitti eniten ne kuvaukset Holen kamppailusta alkoholin himoa vastaan. Hole on periaatteessa toipuva alkoholisti, joka pitkähköjen väliaikojen jälkeen ratkeaa ryyppäämään. Onko se todella tällaista? Mitä aaveita isälläni oli?

Tilanne olisi kenties ollut vältettävissä, jos Fenris Barissa ei olisi tarjoiltu alkoholia. Ja jos Jim Beam ei olisi nököttänyt hyllyllä baarimikon takana ja huudellut möreällä viskibassollaan anestesiasta ja armahduksesta: "Harry! Tule tänne, muistellaan vanhoja aikoja. Kammottavia aaveita jotka me ydessä pelotimme pois, öitä jolloin pystyimme nukkumaan. -- Ensimmäinen paukku oli lamaannuttanut hänet tyystin, hän ei ollut pystynyt hengittämään ja hän oli ajatellut että hänen olonsa olli samanlainen kuin konotoksiinimyrkytyksen saaneella. Toinen oli saanut mahalaukun miltei kääntymään nurin. Mutta elimistö oli ehtinyt palautua alkusokista ja tajunnut kerjänneensä juuri tätä jo pitkään. Ja se vastasi nyt murisemalla tyytyväisenä. Lämpö levisi hänen sisälleen. Tämä oli musiikkia sielulle." (s. 199)

En tiedä haluanko jatkaa Hole-sarjan lukemista ainakaan toistaiseksi. Jotkut juonenkäänteet kun noudattivat Hollywoodista tuttuja fysiikan lakeja, eli erittäin epätodennäköisesti mahdollisia, mikä on aina hieman ärsyttävää. Toisaalta kirjan lopetus saattoi olla joko metafyysinen oivallus ("Sitä ei pysty näkemään, mutta se on silti olemassa") tai pohjustusta seuraavalle Hole-dekkarille. Noh, saapa nähdä.

Lumiukosta on muuten tekeillä "suuren budjetin" leffa.

-----

Lumiukko muualla:
Karjalainen
Kirjavinkit.fi
Kirjojen kertomaa -blogi