Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustukset. Näytä kaikki tekstit

Liebster blog -palkinto

Piristää kummasti, kun kommenttiboksista löytyy tunnustus. 'Liebster blog'in sain Raijalta Taikakirjaimista. On täysin vapaaehtoista, jakaako palkintoa viidelle eteenpäin, ja tokihan jatkan! Liebster menköön siis seuraaville: Hannalle (ja Petjalle), Reeta Karoliinalle, Sallalle, Marjikselle sekä Jorille.

Sweet blog -tunnustus!

Sain Ankilta kivan yllätyksen 'Sweet Blog' -tunnustuksen muodossa. Mukana on kolmen kysymyksen verran tiedustelua:

Lempiväri: 440-550 nanometrin taajudella
Lempiruoka: Mummun riisipuuro, vaarin savustettu lohi ja muorin lihapullat
Minne haluaisin matkustaa juuri nyt? En oikeastaan mihinkään. Kesä on vihdoinkin loppu eli voin laittaa Grönlanti-matkan kaappiin ensi kesän helteisiin asti, enkä muutenkaan erityisesti perusta matkustamisesta. Kampuksen rantaan taidan mennä aamulla auringonnousun aikaan lukemaan, jos olen silloin hereillä. :)

Laitan haasteen eteenpäin Hannalle, Jorille ja Reetalle.

Gorgeous?

Kirjallisessa blogosfäärissä kiersikin jo jonkin aikaa Gorgeous Blogger -palkinto. Kaikki nämä palkinnot tuovat esiin sisäisen tilastotieteilijäni, kun alan piirtelemään kaavioita siitä, kuka antaa palkintoja kenellekin ja mitä kautta kukakin sen on itse alunperin saanut. Sanotaan nyt vaikka, että se kaavio on hieman sekavan oloinen. :)



Kiitokset Ankille, jota kautta se minulle matkasi. Ajatuksena siis on vastata kysymyksiin bloggaamisesta.

1. Milloin aloitit blogisi?

Kaksipiippuinen asia. Lista, johon blogini perustuu.. sitä aloin kirjoittaa keväällä 2007 ja sen ensimmäinen kirja oli muistaakseni Toni Morrisonin Sula. Itse blogia aloin kirjoittaa ehkä joskus 2008 aikana, ottaen takautuvasti kaikki aiemmatkin listan kirjat mukaan.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoja ja kirjallisuutta. Lukemistakin. Eli sitä, mikä on minulle tärkeää, mutta kokemuksen mukaan ympäristön mielestä tylsää. Ja samaan aikaan tämä poppoo puhelee BB:stä ja Matkaoppaasta... AAAARGGHHH!

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Jaa... tämä on kuulemma "älykäs" blogi, mutta kommenttien määrästä sitä ei kyllä huomaa.. en minä oikeastaan tiedä, pitäisi kysyä niiltä jotka sitä lukee.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Muistin kyllä, mitä (=kirjan nimi) olin lukenut, mutta en mitä (=kirjan sisältö) olin lukenut. Joten kun blogit olivat tekemässä nousua ja luin muutenkin Salla Brunoun blogia, päätin koota omanikin. En ajatellut kenenkään kiinnostuvan siitä, joten alun tekstit ovat aika sisäsiittoista muminaa, mutta olkoon. Näkyypä muutoksen kaari ainakin selvästi. :)

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Minulla on paha tapa leikkiä taustan kanssa, erityisesti mustien taustojen. What can I do, I'm a sucker for space! Ymmärrän kuitenkin, että tarpeeksi suuri porukka ei pidä vaaleasta tekstistä tummalla pohjalla (en tosin käsitä miksi), joten yritän seuloa tämän asian kanssa. Ehkä teidän pitää vain kestää.

Ja koska moni sen ansainnut on jo palkintonsa saanut, minä jaan palkinnon eteenpäin...

* Artsille, jolta tulee aina mahtavia kirjavinkkejä scifiin ja kauhuun liittyen
* Marjikselle, jonka blogi on vain niin symppis, sekä
* Annille: mulla on järkyttävän paljon yhteistä lukemistoa kolmekymppisen äidin kanssa :)

Beautiful Blogger -palkinto!


Sain sitten kuitenkin Beautiful Blogger -palkinnon, joka on tässä kierrellyt muun muassa meidän kirjabloggaajien keskuudessa sellaisen viikon. Allekirjoittaneelle sen myönsi fiini Almafiina (okei, ei oikein toimi...). Mutta asiaan.

Seitsemän tunnustustani:

I - Olen scifi-nörtti. Rakastan Doctor Whota (etenkin Tenantin versiota), Battlestar Galacticaa, Ripleyta, Dark Angelia, Salaisia kansioita, ja scifi-leffoja, etenkin dystopiakuvauksia.

II - Siskoni rakastavaa ilmausta käyttääkseni, olen sosiaalinen perse. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten pelaa sosiaalisin säännöin (eli harrasta small talkia, puhu paskaa, valehtele päin naamaa etc.), inhoan kaikkia pönöttämistilaisuuksia, ja sukujuhlissa istun mieluiten lasten pöydässä ja leikin heidän kanssaan. Loogisesti siis baarikokemukset voi laskea yhden käden sormilla: booring!

III - En mekkoile! Ylioppilasjuhlat olivat viimeinen pisara. Sen jälkeen päätin, että suostun laittamaan mekkoa/hametta päälle vain kolmesta syystä: Harry Potter -cosplay (Luihuinen, tietysti), Linnan juhliin (tosin tämä syy on myöhemmin vedetty listalta pois) ja siinä tapauksessa, että päädyn naimisiin (sikäli mikäli se seuraavasta vaalikaudesta eteenpäin on mahdollista.. toivottavasti).

IV - Olen opiskellut yhtä sun toista kieltä. Viehätys ei ole niinkään kielen käytössä kuin sen rakenteen tutkimista oppimisen kautta. Listalla on tähän mennessä äidinkieleni suomen lisäksi siis ruotsi, englanti, saksa, latina, heprea, italia, japani, viro, kymri, hollanti ja klingon (viimeiset kolme itseopiskeluna). Joistain en muista enää juurikaan mitään, mutta se ei estä jatkamasta listaa jollakin vielä oudommalla. Että näin. :)

V - Osastossamme oudot mielihalut: Tykkään napsia pakastimesta jäisiä ranskalaisia ja herneitä. Pidän myös jouluruoasta tuttua.. niin, mikähän sen nimi on? Sellaista vaaleanpunaista vaahtoa, joka on periaatteessa lisuke, mutta jota syön ihan itsekseen.

VI - Nyt kun tuli ruoasta puhe... rakastan puuroja. Mannapuuroa, kaurapuuroa, helmipuuroa, riisipuuroa (etenkin isoäitini tekemänä!), ruispuuroa, ja sitten sitä kouluissa tarjoiltavaa puuroa, jossa on paksuja ryynejä! Nimi on taas hukassa, mutta sitä kouluruokaa kaipaan eniten.

VII - Olen kävelevä ilmoitus-/muistitaulu. Pidän siis tatuoinneista, niin muilla kuin itsellänikin. Tällä haavaa minulla on niitä kaksi. Monia on kuitenkin jo suunniteltu mutta oikean taiteilijan etsiminen on vielä käynnissä. Tulevaisuuden tatskoihin kuulunee ainakin tribuutti tieteelle (työn alla), valmistumistatska (luultavasti Babelin kala ;D), Peppi Pitkätossu, Pikku Myy, Ni Putes Ni Soumises -yksikkömuotoinen versio, tribuutti Tori Amosille... Onhan näitä tässä. :)

Seitsemän jatkopalkintoa (aakkosjärjestyksessä):
* HDCanis
* Jaakko
* Lumikki
* Paholaisen asianajaja
* Päivi
* Reeta Karoliina
* Vapaaehtoisesti lapsettomat

Hämmästykselläni ei ole rajaa...


Kerta se on ensimmäinenkin. Tämä teksti on ensimmäinen teksti, joka ei ole arvostelu eikä haasteen etusivu. Tämän odottamattoman käänteen innoitti Reeta Karoliina Kertomus jatkuu -blogista, joka myönsi (tekstin luettuaan varsin pöllämystyneelle) Hreathemukselle ylläolevan blogipalkinnon.

Kiitän ja kumarran, ja lisään blogiin kommentointimahdollisuuden. Sitä ei aiemmin ollut, koska tämä blogi oli ihan vain omaksi iloksi, tarkoituksena pitää tarkempaa kirjaa lukemisistani. En kuvitellut sen päätyvän kenenkään linkkilistalle tai sen saavan vakiolukijoita! Mutta koska näin on päässyt käymään, mennään sitten kunnolla. Eli kommentoinnin pitäisi nyt toimia. (EDIT: Vaan eipäs toimi, perkele. Pitää setviä asiaa Bloggerin kanssa.) (EDIT, osa 2: nyt on koodattu kommenttinappula, mutta se ei johda oikeaan paikkaan. Etsintä jatkuu.) (EDIT, grande finale: toimii, itse asiassa toimi heti ensimmäisellä kerralla; muille kommenttimahdollisuuden blogiinsa myöhemmin lisääville tiedoksi: se lisää kommenttimahdollisuuden vain tämän mahdollistamisen jälkeisiin teksteihin, ei kaikkiin koskaan kirjoitettuihin teksteihin!)

Takaisin blogipalkintoon. Lisään alle palkintoon liittyvän ohjeistuksen Marja-Leenan blogista:

Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Sitten se hankala osuus. Kenelle minä tämän eteenpäin vien? Kandidaatteja kyllä riittää. Listataanpa viisi ensimmäistä mieleentulevaa:

Ina
Jenni
Mette
millikan
Rokkihomo