Dmitri Gluhovski: Metro 2034

Luettu: 25.9.2012
Alkuperäinen nimi: Metro 2034/METPO 2034
Käännös: Anna Suhonen

Jotkut ovat voineet laittaa majesteetillisen Wagnerin sinfonian soimaan täydellä teholla peittääkseen konekiväärien sarjatulen ja sidottujen, alastomien ihmisten epätoivoiset huudot. Ristiriitaa ei ole: molemmat vain korostavat toisiaan. (s. 258)

Ihastuin Metro 2033:een ikihyviksi, joten kun sen jatko-osa ilmestyi, oli itsestään selvää että se lisätään lululistalle samantien. Alun perin oli tarkoitus käyttää tätä kirjaa kuuluisana porkkanana erään kurssin suorittamiselle, mutta niinpä vain itsekuri antoi periksi. Kuuluin muksuna selvästikin siihen osaan, joka söi sen vaahtokarkin jota kuinkin saman tien.

Metro 2034 kertoo, mitä edellisosan alussa kadonneelle Hunterille tapahtui. Käy ilmi, että mustilta räjähdyksessä karannut Hunter on pahojen muistojensa riepoteltavana Sevastopolskajan sivuasemalla. Eräs päivä viereiseltä Tulskajan asemalta Sevastopolskajan muonat hankkiva karavaani ei palaa ajallaan takaisin ja perään lähetetty iskuryhmäkin katoaa. Hunter -elämänhalunsa menettäneenä lähes varmaan kuolemaan johtavana tehtävänä- ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja kokoaa pienen ryhmän selvittämään. Mukaan hän valitsee Homeroksen, post-metroaikakauden suurta romaania kehittelevän vanhemman miehen sekä muutaman sotilaan, mutta Tulskajaan he eivät lukittujen sulkuporttien takia pääse. Kiertotiellä he pelastavat teinitytön nimeltä Saša, joka mukanaan he matkaavat pitkin metroa etsien selvyyttä Tulskajan eristäytymiseen.

Vaikka Metro 2034 teknisesti ottaen on jatko-osa, se toiminee itsenäisestikin, sillä se ei juurikaan ole tekemistä Metro 2033:n kanssa juonellisesti. Samoja hahmoja siinä on, Hunter tietysti pääosassa ja edellisosan sankari Artjomkin tekee kameoroolin loppupuolella. Voin silti hyvin kuvitella ensimmäistä osaa lukemattoman pystyvän ymmärtämään metron uusia sääntöjä ja hahmojen motivaatioita sujuvasti, sillä ympäristö uhkineen ja ihmiset reaktioineen ovat edelleen.. no, inhimillisiä. Mukana edellisosan kansista tuttu metron kartta; ikävä kyllä se on identtinen eli jotkut kirjassa mainitut asemat puuttuvat tai ovat virheellisesti merkittyjä, ja tunnelien vaaramerkintöjäkin puuttuu.

On muutama asia, jotka tätä lukiessa saivat aprikoimaan ihmisyyttä. Metron asukkaista vain vanhemmat muistavat, millainen maailma ennen oli ja muistiaan avittaakseen he kertovat tarinoita ja ovat koonneet meille täysin triviaaleista esineistä lähes pyhäinjäännöksiä. Saša varjelee viimeiseen asti erään ikivanhan teepussin paperiliparetta, jossa on pikaisesti tuherrettu kuva vihreistä niityistä, sinisestä taivaasta ja vuorista. Homeros puolestaan kerää metrossa vähäisiä vanhan maailman sanomalehtiä. Polis, metron keskusta, on olemassa pelkästään Moskovan yliopiston kirjaston sisältöjen varjelemiseksi. Kun elämä on jatkuvan uhan alla niin toisten asemien asukkailta kuin yläpuolisen maailman olioilta, on ymmärrettävää miten vaikka Koti ja puutarha -lehden satunnainen kansi voi vaikuttaa usean ihmisen hengen arvoiselta palalta historiaa.

Toinen asia, joka on mietityttänyt lähes poikkeuksetta eri epidemiakuvauksia lukiessa: miksi sairastuneet ihmiset pyrkivät aina pois karanteenista, silloinkin kun sairastuminen ei ole vaikuttanut heidän kykyynsä tehdä päätöksiä? Haluavatko he rakkaimpiensa luo kuolemaan? Mutta miksi; eivätkö he ymmärrä että he vain tuomitsevat heidätkin kuolemaan tartuttamalla heidät? Pakokauhu?

Metro 2034 ei juonellisesti ole yhtä maailmaani muuttava kuin edeltäjänsä, mutta tästä huolimatta luin kirjaa ahmien. Gluhovskin huomiot ihmiskunnasta maailmanlopun laitamilta ovat synkkyydessään varsin kauniita, varsinkin Suhosen hienon käännösen ansiosta. Nyt harmittaa aivan saatanasti, etten ole koskaan opetellut venäjää; Gluhovskin kun meni kappale kappaleelta julkaisemaan Metro 2034:ää seuranneen romaaninsa blogissaan eikä sitä ole käännetty edes englanniksi. Sama kohtalo näkyy olleen Gluhovksin satiirisella noveliikokoelmalla. Korpeaa.

-----

Metro 2034 muualla:
Warkauden lehti
Obskuuri.net
Elämää ja aspartaamia -blogi (Kyllä, jatko-osille olisi materiaalia ja toiveita!)
Aamuvirkku yksisarvinen -blogi
Booking it some more -blogi

Kirjallinen vuosi 2011

Vastuuvapauslauseke: Olen 38 asteen kuumeessa (helvetin hyvää uutta vuotta vaan minullekin...), joten jos jokin osa tekstistä on erityisen levotonta, se johtuu siitä että aivojeni tilalla kallossani on pelkkää räkää.

Ja kun kuusi tuntia uuden vuoden ensimmäistä päivää on kulunut ja em. syystä en luota itseeni tarpeeksi kirjoittaakseni itse arvosteluja (eikä Musiikkitiistaitakaan ole vielä pariin päivään), tyydyn vuosikatsaukseen. Tuli luettua vähemmän kuin aiempina vuosina, vain 73 kirjaa. Kielellisesti yritin kovasti jakaa tasan suomen ja englannin, mutta toisin kävi siinäkin; kenties se johtuu siitä että suomeksi on nopeampi lukea ja ajattelen lukemista ajallisesti, en niinkään kirjojen lukumäärän kanssa. Samassa ajassa siis luetaan enemmän suomeksi kuin englanniksi, ja ruotsiksi lukeminen on sangen hidasta (katsotaan saisinko sen kirjan luettua tämän vuoden aikana....). Sukupuolijakaumakin on varsin jyrkkä; johtunee siitä että minua kiinnostavia tietokirjoja edelleen kirjoittavat lähinnä miehet. Toisin kuin moni muu, en lähde leikkimään piirakkataulukoilla vaan etenen kirjanpitäjämäisen tylsästi luvuilla ja riveillä:

Kotimaiset: 24
Ulkomaiset: 49

Suomeksi: 41
Englanniksi: 32

Käännös: 21
Originaali: 51
Sekä että: 1

Naiset: 25
Miehet: 44
Sekä että: 4

---------------------
Yhteensä 73

Haasteiden tila eteni vuoden aikana seuraavasti:

Kirjallinen maailmanvalloitus: 5
Klassikkohaaste: 3
Nobel-haaste: 1
Challenge-upon-Avon: 2
What's in a Name (WIAN): 2 ja haaste päättyi

Tässä "palkitsemani" teokset/sarja/kirjailija. Huomaa, että yksi kirja on joulukuulta ja vielä arvioimatta. Sen päätyminen tälle listalle antanee kuitenkin yleisosviittaa siitä, mille puolelle akselia "tykkään-en tykkää" päädyn.

Paras fakta: Eeva puhui - Ihmisen kieli ja ihmisen evoluutio

Paras fiktio (proosa): Metro 2033

Paras sarjakuva: The Unwritten -sarja

Paras lastenkirja: Möbiuksen maa

Paras näytelmä: The Crucible

Paras klassikko: Ruusun nimi

Paras populaarikirjallinen: Sukupolvi Z - Zombisodan aikakirjat

Paras 2011 julkaistu: Valoa valoa valoa

Paras ulkomainen: Metro 2033

Paras kotimainen: Valoa valoa valoa

Löytö (kirja): Kertomuksia pimeestä

Löytö (kirjailija): Dmitri Gluhovski ja Haruki Murakami

Erityismaininta: Kulttikirja - tutkimuksia nykyajan kultti-ilmiöistä

Kultilla päätettiin teksti, kultilla aloitetaan siirtyminen Blogistanin ulkopuoliseen maailmaan. LET'S DO THE TIME WARP AGAAAAAAAIN!!!

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

Luettu: 23.9.2011
Alkuperäinen nimi: Метро 2033
Käännös: Anna Suhonen

Viime vuoden lopulla osallistuin Liken arvontaan tämän kirjan tiimoilta, ihan vain siksi että tämä on venäläistä scifiä. En tiedä muista, mutta jos joku tätä ennen olisi vaatinut listaamaan tuntemiani venäläiskirjailijoita, klassikoista olisi se lista koostunut ja nykykirjailijoista tuli mieleen vain Anna Politkovskaja. Onneksi osallistuin, sillä vaikken voittanut, en olisi välttämättä tätä kirjaa ilman tuota kisaa muistanut.

Metro 2033 sijoittuu Moskovan metrotunneleihin vuonna 2033. Parikymmentä vuotta aiemmin joku tampio meni painamaan sitä punaista nappia ja (luultavasti) koko maailma on muuttunut ydintalveksi, jossa ihminen ei selviä hengissä. Venäjällä, Moskovassa, hengissä säilyvät ihmiskunnan rippeet asuttavat metrotunneleita, jonka metroasemien pienen tilan jakaa koko ihmiskirjo: Neljäs valtakunta on kolmen aseman natsiparatiisi, Hansan rinkulaisen kauppaliiton asemat ovat kapitalistisilla periaatteilla toimivia, Krasnaja Linijalla eletään kommunistisessa diktatuurissa, Poliksessa vaalitaan ihmiskunnan tietoa viimeiseen asti. Sosiaalisesti sivullisilla asemilla tapahtuu myös, sillä niiden läheisyydessä sijaitsevat usein tutkimattomat asemat sekä vartioimattomat metalliovet ylös, nopean evoluution tuottamien ja valtaamien olentojen ulkomaailmaan. Eräällä näistä sivuasemista asuu 20+-vuotias Artjom, jonka asema on joutunut eräiden em. olentojen, mustien, lisääntyvien hyökkäysten kohteeksi. Asiaa lähtee tutkimaan metrojen veteraanitaistelija Hunter, joka ennen lähtöään antaa Artjomille tehtävän: mikäli en tule takaisin huomisiltaan mennessä, lähde Polikseen, etsi eversti X ja selitä katoamiseni hänelle. Ja kuinka ollakaan, Artjom joutuu erittäin pitkälle matkalle tutun kotiasemansa rutiineista täysin sekavaan metroon, joka on täynnä outoja sääntöjä, outoja ihmisiä ja pitkiä, hengenvaarallisia, valottomia tunneleita asemien välillä.

Huh! Ehdottomasti nykyajan parhaimmistoon kuuluvaa scifiä, jonka melko varmasti voin jo nyt julistaa vuoden parhaaksi kirjaksi! Metro 2033:lla on mahtava kyky olla fyysistä huonoa oloa aiheuttava ja silti niin koukuttava, että sen aiheuttamasta ahdistuksesta huolimatta kirjaa ei vain voi olla jatkamatta. Lisäksi Gluhovski maalaa ihmiskunnasta mielestäni varsin todenmukaisen kuvan: laji, jonka sivistys on vain pintamaalia ja se irtoaa heti kun tilanne muuttuu selviytymistaisteluksi. Ja jotenkin koko tunnelikompleksiin mahtuu niin monia eri yhteiskuntamalleja: diktatuureja, teokratioita, kapitalisteja, kommunisteja, ghettoja, järjestäytyneen rikollisuuden ylläpitämiä asemia. Ja kaiken tämän alla virtaa jatkuva pelon täyttämä joki: pelko ulkomaailman säteilyä ja örkkejä kohtaan, pelko tunneleiden välisiä vaaroja kohtaan, pelko muita ihmisiä kohtaan. Ja kuten ihmisissä aina, osa ratsastaa tällä pelolla valtaan, oli kyse sitten ksenofobiasta, Isosta Madosta, Kremlin tornista tai mustista. Ja silti ihmiskunta pyrkii selviytymään, vaikka sen elämä onkin laadultaan juuri ja juuri rotan yläpuolella.

On mielenkiintoista huomata, miten suuren roolin tarinat ovat ottaneet metrossa asuvien elämissä. Kirjapainotaidon olevissa vain parin aseman käytössä, ihmisten tiedotus on palannut takaisin suullisen historian perukoille: vartiossa kerrotaan tarinoita toisille, metron eri asemien tilanteista kerrotaan tarinoita ja jotkut asiat ovat vain legendoja, joiden todenmukaisuudesta ei voi sanoa mitään, ellei kyseiselle paikalle itse mene (mikä ei näiden levottomuuksia täynnä olevissa metrotunneleissa ole ollenkaan helppo tehtävä) ja silloinkaan ei ole takuuta totuudesta, jota valtaapitävät kovin mielellään sensuroivat ja säätelevät oman valtansa pönkittämiseksi. Totuudesta on tullut metrossa yhtä arvokasta kuin entisestä paperirahasta. Metron suurimmiksi sankareiksi ovat nousseet metron tuntevat, hengissä selvinneet metronkuljettajat ja maanpinnalta polttopuuta, kirjoja ja muuta henkensä kustannuksella hakevat stalkerit.

Kirja on saanut muilta bloggareilta hieman negatiivista palautetta ja haluaisin näihin vastata. Minusta kirja ei ollenkaan junnaa paikoillaan, vaan se etenee oikein jouhevasti. Ahdistus kasaantuu sivu sivulta, ja myös Artjomin unijaksot nostavat tätä tunnetta: miten selviää, jos edes unissaan ei saa lepoa ympäröiviltä kauhuilta? Ja ovathan nuo unijaksot loppuratkaisun kannalta olennaisia, joten niiden pätkiminen vähentäisi tarinan yhtenäsyyttä varsinkin lopetuksessa.

Metro 2033 on mielestäni siis ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. En itse asiassa edes välitä siitä, onko scifi genrenä teille vastenmielinen, sen verran hyvin Gluhovski kuvaa ihmistä. Lukekaa!

Post scriptum: En muuten enää koskaan voi katsoa kirjastonhoitajia samaan tapaan. Hrr...

-----

Metro 2033 muualla:
Helsingin Sanomat
Turun Sanomat
RisingShadow.net
Kirjamielellä-blogi
Aamuvirkku yksisarvinen -blogi
Booking it some more -blogi