Kevin Dwyer & Juré Fiorillo: True Stories of Law & Order

Luettu: 19.4.2010

Tuppaan olemaan ääripäiden ihminen. Tämä tarkoittaa, että kun löydän jotain todella mielenkiintoista, pidän siitä dominoivasti kiinni tietyn ajan. Musiikissa tämä on käytännössä sitä, että kuuntelen jotain albumia non-stop kuukauden ajan hurmiossa. Television maailmassa tämä puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että haluan saada kyseisen sarjan kaikki kaudet käsiini voidakseni katsoa niitä puoli päivää putkeen joka päivä. Law & Orderin tapauksessa päädyin hankkimaan myös sarjan inspiroimat kaksi kirjaa. Näistä ensimmäinen keskittyy alkuperäiseen Law & Order -sarjaan.

True Stories of Law & Order (ei suomennettu) on kokoelma todellisista rikoksista, jotka ovat olleet perustana Law & Order -sarjan eri jaksoille. Kaiken kaikkiaan jaksoja ja rikoksia on kirjassa käsitelty 25 kappaletta. Aihepiireiltään tekstit vaihtelevat laajasti: mukana on niin mafiatapauksia, lakimuutoksia aikaan saavia tapauksia ja lapsimurhaajia, että pieleen menneitä manaussessioita, parkkipaikkatappeluita ja aggressiivisten koirien hyökkäyksiä.

True Stories of Law & Order on taas yksi monista muistutuksista siitä, miten ihmisen pahuudella ei tunnu olevan mitään rajoja. Jos hallitus etsii innovaatioita, rikostapauksista -ja puolustusasianajajilta- niitä löytyy, ei Aalto-yliopistosta. Kerta toisensa jälkeen jää miettimään, missä menee raja tietoisella pahuudella ja vahingolla? Onko sellaista rajaa edes olemassa, vai onko kyseessä pikemminkin kumulatiivisesti etenevä värijakauma? Onko tietämättömyys pätevä puolustus? Jos en tiedä, että en voi tappaa toista ihmistä huvin vuoksi, saanko armahduksen? Onko kuolemanrangaistus tosiaan yksiselitteisesti paha? Miksi veronmaksajien pitäisi käyttää omaisuus pitääkseen hengissä parinkymmenen lapsen raiskaajan? Olemmeko valmiita ottamaan riskin syyttömän kuolemasta? Onko uskoontulo pätevä perustelu kuolemantuomion perumisella? Miksi USA:n vankilat ovat todella vankiloita, eivätkä parin tähden hotelleja kuten Suomessa? Miksi amerikkalaiset todella pelkäävät vankilaa toisin kuin suomalaiset omaansa? Miksi USA:ssa rikolliset saavat tuntuvia rangaistuksia, toisin kuin Suomessa? Miksi Suomessa pidetään talous- ja materiaalirikoksia pahempina kuin ihmiseen kohdistuvia rikoksia? Miten suomalaispoliitikot voivat nukkua, tietäen että vapauttavat rikollisia saadakseen tilastot näyttämään hyviltä? Mikseivät he kuuntele tuomioihin tyytymättömiä kansalaisia? Miksei kukaan tee mitään?

Kumpi on pahempi, syytön vankilassa vai syyllinen vapaana?

-----

True Stories of Law & Order muualla:
Bukisa (englanniksi)

4 kommenttia:

anni.m kirjoitti...

Suomen ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmät ovat kyllä niin yö ja päivä - kysytkin hyviä kysymyksiä. Vastaukset ovatkin sitten vaikeampia. Suomessa tiettyjä (no, varmaankin kaikkia) tuomioita pitäisi ehdottomasti korottaa.

Mutta silti olisin taipuvainen ajattelemaan, että kaikki juontaa juurensa yhteiskuntajärjestelmään ja vaikkapa siihen millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on päästä elämässä eteenpäin.

Hreathemus kirjoitti...

Ikävä vain, että hyvillä kysymyksillä ei juuri tee mitään, ellei ole mahdollisuutta vastauksiin.

Epäilemättä yhteiskuntajärjestelmällä on paljon vaikutusta, ja Suomen ja USAn vastaavat ovat varsin erilaisia. Mutta toisaalta Kokoomus Keskustan kanssa tekevät tällä hetkellä (hiljaisen vasemmiston suojauksella) kaikkensa saadakseen USA:n eriarvoisen yhteiskunnan Suomeen. Mitäpä me maksuttomalla koulutuksella, koska tokihan kaikki älykkäät ja innovatiiviset ihmiset syntyvät porvarilliseen pappa betalar -perheeseen? Vaatiiko kunnon vankeusrangastuskäytäntö tällaista yhteiskuntaa vai mistä USA:n vankilaperinne juurtaa juurensa? Pitänee lukea Michel Foucaltia pikapuoliin.

Sinänsä outoa, että Suomen systeemi on näin lepsu. USA:ssahan tuomarit saavat korkeita pestejä nimenomaan oikeiden politiikkojen perseen nuolemisella ja kyseisen puolueen ideologian tukemisella tuomioissaan. Rikosyksiköiden pomot voivat manipuloida tutkimuksia saadakseen sulkia poliittiseen hattuunsa, samoin syyttäjänvirasto. Suomen järjestelmä on tietääkseni... ei helvetti, onko oikeusjärjestelmässä muhimassa seuraava hyvä veli-Nova Group?!

Artsi kirjoitti...

Kah, toinen Law & Order fani! L&O on sisarsarjoineen Nyky-televiission ulkomaisten sarjojen eliittiä, ollut jo kohta 20 vuotta.

Amerikkalaisesta yhteiskunnasta saa hyvän läpileikkauksen katsomalla paikan päällä paikallisia televisiokanavia. Itse olin perheen kanssa viime kesänä kaksi viikkoa etelävaltioissa ja aamuisin tuli katsottua jonniin verran töllöä. Siinä missä suomalaiset aamuteeveet on kivan söpöjä kahvitteluvieraineen niin ainakin Atlantassa paikalliset uutiskanavat pursuavat pääasiassa kiihkeitä juttujä kunnan henkirikoksista, onnettomuuksista ja muista negatiivisista aiheista. Hyvin masentavaa ja ahdistavaa matskua yhteiskunnasta ja kun paikallisten ollessa paatuneita näihin, ulkopuoliselle se antaa hienon shokkiefektin. Ja tietenkin kaikessa Hallitus on se suuri saatana. Naurettavaa..


Mutta hyvä saitti sulla, mielenkiintoisia kirjoja luet.

-Artsi

Hreathemus kirjoitti...

Kiitos kohteliaisuudesta.

Ehdottomasti L&O on eliittiä. C.S.I ja muut vetävät överiksi kerta toisensa jälkeen.

Siinäpä kauhuleffaa kerrakseen: katsoa syvässä etelässä aamutelevisiota, jossa FOX "news" kertoo "uutisia" ja Glenn Beck/Pat Robertson/whaeva saarnaa kuola suussa ja syljen lentäessä sitä, miten maanjäristykset ovat siveettömien naisten pukeutumisen syytä - ja homoseksuaalien ja abortionistien ja sekularistien ja ja ja...