Luettu: 28.5.2010
Kevät on saapunut Vaasaan. Lintujen, puiden vihreyden ja meren liplatuksen ohella kaupunkikuvassa on taas kerjäläisiä. Täällä Vaasassa muistan nähneeni kerjäläisiä viimeisen kahden vuoden ajan, lähes ympäri vuoden. Koko sen ajan olen kohtaamisen aikana ja jälkeen miettinyt, miten heihin tulisi suhtautua. Pitäisikö antaa rahaa vai ei?
Helsingin Sanomien toimittaja, "kerjäläissaagan" kirjoittaja Kimmo Oksanen on monen muun suomalaisen tavoin miettinyt samoja asioita. Kerjäläisten valtakunta - Totuus kerjäävistä romaneista... ja muita valheita on Oksasen pohdiskeleva matkakertomus tästä ilmiöstä. Hän on keskustellut itse kerjäläisten kanssa, haastatellut päättäjiä ja matkustanut Romaniaan saadakseen selvyyden Suomeenkin kohdistuneeseen romanivirtaan. Oksanen kuvaa ensimmäisessä osassa Suomen pään tapahtumia: ensimmäisten romanien saapumista Helsinkiin, levittäytymistä suurimpiin kaupunkeihin, yhteisön laajenemista, leiriytymistä taivasalle alaikäisten kanssa, poliisin ja vartijoiden hätistelyä, hihoissa roikkuvia kerjäläisiä, väliaikaisia hotellihuonemajoituksia, kaupunkien maasta avustamien (=karkotettujen) kerjäläisten kohtaloita, romanikulttuuria. Toinen osa kertoo, mistä nämä kerjäläiset tulevat: erityisesti Romaniasta ja Bulgariasta, jotka EU:n jäsenyyden ja rahat saatuaan ovat unohtaneet kaunopuheensa vähemmistöjen aseman parantamisesta ja tasa-arvosta, maaseudulta joissa isot perheet asuvat pienessä höskässä kunnon teiden sekä sähkö-, vesi- ja jäteputkien ulottumattomissa.
Kerjäläisten valtakunnan vastaus antaako vai ei -dilemmaan on selvä: ei. Miksi? Koska se ei muuta mitään. On oletettavaa, että hierarkisen romanikulttuurin mukaisesti suurin osa kerjätyistä rahoista menee muihin taskuihin kuin kerjäläisen itsensä. Kerjäämistä pidetään erityisesti naisten ja lasten työnä (kyllä, työnä joka on verrannollinen palkkatyöhön), joten perheen pää on rahat vastaanottavassa ja mahdollisesti viinan/uhkapeleihin kuluttavassa puolessa. Ongelman toinen taso löytyy vastaanottajamaista; esimerkiksi Italiassa on laillistettu kansalaispartiot, joiden tehtävänä on "tukea" yhteiskuntarauhaa hakkaamalla maahanmuuttajia ja kerjäläisiä. Ranska maksaa porkkanarahaa kerjäläisille, jotka poistuvat Ranskasta ja lupaavat olla palaamatta takaisin. Suomen "maasta avustaminen" on pienimuotoisempaa ja piilotetumpaa, mutta täysin samoin perustein tehtyä. Joka puolella Eurooppaa on myös nähtävissä isänmaallisuuden verhoon kätkettyjen populististen oikeistopuolueiden kasvu ja suosion nousu.
Ongelman ydin on kuitenkin Itä-Euroopassa. Romanit ovat olleet kansana huonossa asemassa kautta historian. Vielä 1800-luvulla romanit olivat laillisia orjia Romaniassa. Vaikka orja-asema onkin vaihtunut perustuslaissa ja EU-puheissa tasa-arvoiseksi kansalaiseksi, todellisuus on toinen: EU:n miljoonista avustuseuroista romanien aseman parantamiseksi eivät ole nostaneet romanien asumistasoa, työllisyyttä saatikka koulutustasoa. Romanilasten keskeytysprosentti valtaväestöön nähden on moninkertainen. Vaikka Suomessa on samantyyppistä suhtautumista sekä koulutukseen että romanien työllistämiseen olemassa, Romaniassa -entisessä kommunistisessa diktatuurissa- nämä ovat suomalaisille täysin käsittämättömissä mittasuhteissa.
Kerjäläisiä on yritetty avustaa sekä täällä että kotimaassaan. Romaniaan on lähetetty avustuspaketteja ja Suomessa suomalaiset ovat lahjoittaneet vaatteita ja tavaroita kerjäläisille. Romanien koulutuksen tyhjiön täyttää kuitenkin lyhytnäköinen perinne: on helpompaa myydä vaatteet ja avustuspaketit eteenpäin kuin hyötyä niistä rahattomasti itse. Tuntuu kuin koko pääoman käsite olisi romanitraditiossa synonyymi fyysiselle rahalle, seteleille ja kolikoille. Mitä turhaan laudoittaa höskän reikäisiä seiniä kun voi saada rahaa myymällä ne eteenpäin? Tällainen mentaliteetti kuulostaa täysin epäloogiselta suomalaisen korviin. Toinen ongelma tuntuu olevan filosofinen: onko keinoilla väliä kunhan pääsee haluamaansa lopputulokseen? Monen kerjäläisen tiedetään esittävän sairasta saadakseen sympatioita ja siten enemmän rahaa. Eräs kerjäläinen antoi Oksaselle mielihyvin Romanian osoitteensa tämän Romanian-matkaa varten, koska arveli julkisuuden hyödyttävän häntä rahallisesti ("Kun suomalaiset näkevät miten asumme, saamme heiltä enemmän rahaa").
Itse näen kerjäläisongelmaan (ja kyllä, sanon 'ongelma' enkä 'haaste') yhden erityisen tärkeän ratkaisun: koulutuksen. Siinä missä nykyään koulut sijaitsevat pitkien matkojen päässä ja mahdollisesti ovat maksullisia, romaneja tulisi kannustaa koulutukseen. Näin he eivät luottaisi muiden apuun vaan auttaisivat itse itseään. Tämä tosin saattaa olla hankalaa, sillä jostain käsittämättömästä syystä niin Romanian kuin Suomenkin romaneilla on perinteisesti negatiivinen asenne koulutukseen. Erityisen tärkeää olisi saada tyttöjen ja naisten koulutus nousuun. Toinen huomionarvoinen seikka on talous, joka liittyy osaksi koulutukseen. Aiemmin kuvaamani pääoman käsitteen laajentaminen on elintärkeää: on sijoituksia tulevaisuuteen, on sosiaalista pääomaa, on tieto-taitoa, on rakennusten, metsien ja vastaavien omistusta ja sitten sitä rahallista pääomaa. Kolmas seikka jatkaa kolmannesta maailmasta tuttua to-do-listaa: perhesuunnittelu. Eräs Helsingin 34-vuotias kerjäläinen on seitsemän lapsen äiti, itsekin kerjäläisen lapsi. En voi olla ajattelematta, että hänen asiansa olisivat paremmin, mikäli hänellä olisi tietoa ehkäisystä, mahdollisuus sellaista käyttää ja asema sellaista vaatia. Tämän tulee tosin lähteä romaneista itsestään, sillä muuten tämä on erittäin liukkaan tien alku, joka päättyy Natsi-Saksassa (ja Suomessa) käytettyyn eugeniikkaan ja auktoriteettien päätöksiin siitä, kenen on suotavaa lisääntyä ja kenen ei. Joka tapauksessa väestönkasvun eksponentiaalisen kasvun välttäminen on tässä maailmanajassa välttämätöntä ja se on mahdollista ainoastaan kaikkien naisten voimauttamisesta ja vapautumisesta.
Meidän tulee vaatia Euroopan Unionilta johdonmukaista toimintaa romanien köyhyyden, kouluttamattomuuden ja työttömyyden ratkaisemiseksi, ja Euroopan Unionin tulee varmistaa, että jokainen jäsenvaltio toteuttaa EU:n strategiaa ja jäsenehtoja käytännössä eikä vain paperilla ja puheissa. Tämän toteuttaminen vaatii resursseja, aikaa ja rautaista tahtoa, mutta onko nyt 10 miljoonan kokoisen vähemmistön kasvu ja nykyisen köyhyys-kouluttamattomattomuus-työttömyys -mentaliteetin jatkuminen muka parempi vaihtoehto? Helpompi, kyllä, mutta ei parempi. Kun yksi ei maksa veroja, hän on muiden veronmaksajien elätettävänä. Haluammeko todella parinkymmenen miljoonan väestön taloudellisen tukemisen taakaksemme?
-----
Kerjäläisten valtakunta muualla:
Helsingin Sanomat
Voima
Kauppalehti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti