Alkuperäinen nimi: Heavy Metal Islam - Rock, Resistance, and the Struggle for the Soul of Islam
Käännös: Jussi Niemi
Kirjaston musiikkiosasto on niin sivulla yleisimmistä hengailualueistani, että siellä tulee harvemmin käytyä selailemassa tarjontaa. Sinänsä harmillista, sillä sieltä voi löytää hyvinkin yhteiskunnallisesti olennaista kirjallisuutta.
Heavy Metal Islam - Vainoa, vastarintaa ja taistelua muslimisieluista on matkakertomuksen omainen opus muslimimaiden musiikillisista alakulttuureista Marokosta Pakistaniin. LeVine kuvailee muusikoiden (hevareiden ja hoppareiden) oloja autoritäärisissä, ultrauskonnollisissa yhteiskunnissa, joissa kaikki status quota millään tavalla kritisoivat tai haastavat toimet ovat vihreää valoa poliisivoimien ei-niin-Geneven-sopimuksen-mukaisille toimille.
Heavy Metal Islamin opettavaisinta antia on juuri matkakuvaus, jonka kautta minulle länsimaisena lukijana avautuu muslimimaailmaan aivan uusi ikkuna; toisin kuin uutisoinnin antamasta kuvasta voisi päätellä, muslimimaat eivät ole samanlaisia, vaan kaikkien maiden oma uniikki historia ja nykypolitiikka muuttaa myös islamin muotoa. Aivan kuin niputtaisi samanlaisiksi kaikki englanninkieliset maat. Esimerkiksi Marokolla on siirtomaahistoriansa takia tiettyjä siteitä Eurooppaan, Israel on yksi konfliktirypäs, Egyptissä on Mubarak-krapula ja Pakistanissa eletään talebanien uhan alla.
Kaikkia kuitenkin yhdistää hevareiden ja hoppareiden yritykset parantaa yhteiskuntaansa kitaran rautakielten eikä kivääreiden kautta. Ja tämä on monissa yhteiskunnissa erittäin vaarallisten, kenties hengenvaarallista. Varsinkin, kun näitä länsimaista musiikkia soittavat lasketaan kaksinkertaisesti saatanallisiksi: hopparit ovat USA:n kätyreitä ja hevarit moraalittomia saatananpalvojia. Tai tällaiseksi media ne maalaa "hallitse ja hajota" -menetelmällään; olisi nimittäin hallituksen tulevaisuudelle haitaksi, jos samaan tavoitteeseen (yhteiskunnan muutokseen) pyrkivät ryhmittymät (hevarit, poliittiset vastarintaliikkeet jne.) ylittäisivät omat erilaisuutensa ja työskentelisivät yhdessä.Toinen huomattava kohta minulle hevarina on valaistus siitä, miten kapea musiikkialani onkaan, vaikka iTunesin sisältääkin heviä Brasiliasta eri Euroopan maihin ja Japaniin. On varsin rasittavaa, kun musiikin julkaisusta päättävät yhtiöt politikoivat ja jättävät näin monia ansioituneita ja uusia tuulia mukanaan tuovia artisteja julkisuuden keilasta. Minua ainakin kiinnostaa helvetisti muslimityttöjen muodostama death metal -bändi. Ja sama toiseen suuntaan: muslimimaissa järjestettäviä, paikallisista bändeistä koostuvia festareita ja vaikkapa Iron Maidenin esiintyminen useammin muslimimaissa. Siellä länsimainen, varsin munaton hevi saa aivan uusia ulottuvuuksia: mieti vaikkapa Pink Floydin "Another Brick in the Wallia" Hamasin ja Israelin dominoivassa Palestiinassa.
Mielenkiintoista heviä:
* Syncopea (Marokko, proge)
* Beyond East (Egypti, gootti/proge)
* Scarab (Egypti, death)
* Khalas (Palestiina, perusmetalli/"arabimetalli")
* Orphaned Land (Israel, death/doom/goottisävyjä; ylläoleva kuva OL:n promokuva)
* Oath to Vanquish (Lebanon, death/black, ajattele Dimmu Borgiria)
* The Kordz (Lebanon, hard rock)
* Arthimoth (Iran, death)
* Mizraab (Pakistan, proge)
En ole koskaan erityisemmin pitänyt hiphopista tai rapista, lähinnä sen blingblinghuorahuora-imagon takia. Vaikken edelleenkään kauheasti innostu kyseisestä musiikkilajista, ymmärrän että sillä on edelleen alkuperäinen kapinallinen ja yhteiskunnallisesti kriittinen aspektinsa Lähi-idässä. Pitäydyn kuitenkin metallissa, kiitos. Ja takaisin Oathin puoleen. وداعا
-----
Heavy Metal Islam muualla:
Savon Sanomat
Desibeli.net
Slate (englanniksi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti