Gary Gibson: Final Days

Luettu: 17.10.2012

Scifi-haasteen neljänneksi viimeisen kirjan aika.

Final Days (ei suomennettu) on ensimmäinen osa skottikirjailija Gibsonin tulevaa (sittemmin jo toisen osan saanutta) avaruussaagaa. On vuosi 2255 ja ihmiskunnalla on madonrei'illä toimiva teleportaatiosysteemi Maan ja sen lukuisten planeettainvälisten kolonioiden välillä. Hallitukset ovat pimittäneet tiedon toisten portaalien olemassaolosta, sillä ne siirtävät matkaajiaan ajassa ja ensimmäinen tutkimusmatka sai huonon käänteen kun eräs sen jäsenistä, Mitchell Stone, katoaa jälkiä jättämättä. Kun Saul Dupont pääsee pimityksen jäljille, matkaan lähetetään toinen tutkimusryhmä. He saapuvat tuhottuun Aurinkokuntaamme, jossa elossa on ainoastaan alienikammiossa "nukkunut" Mitchell Stone. Hän on ainut, joka edes teoriassa voi kertoa mikä koko galaksi tulevaisuudessa tuhoaa ja miten sen voi estää.

Kyllä, tiedän ettei tuo synopsis oikein ole aukoton. Koko juoni on välillä sen verran monihaarainen, etten itsekääb pysynyt kärryillä. Luulen, että se johtuu näin monen scifipalikan ymppäämisestä yhteen tarinaan: on salaliittoja, armeijapolitikointia, aikamatkustusta, avaruusmatkustusta, perheensä menettänyt mies ja kolonisaatiota. Kenties tämä on pakollista ottaen huomioon, että kyseessä on ilmeisesti suuremmankin saagan ensimmäinen osa, jonka pitäisi koukuttaa lukijat ja asettaa näyttämö jatkolle. Sinänsä ymmärrettävää, mutta minulle jää sama tunne kuin jouluaikana usean jouluaterian lyhyen ajan sisällä syöneenä. Stuffed like a Thanksgiving turkey.

Olihan tämä hyvin kirjoitettu. Teksti soljuu eikä mikään hahmoista hyppää silmille täysin pöljänä, joskaan eivät jää mieleen myöskään erityisen nerokkaana. Aika paljon Gibson tuntuu stereotypioilla pelaavan, etenkin mitä tulee armeijahahmoihin. Koska sivumäärä on vajaa neljäsataa, vähemmälläkin tapahtumamäärällä olisi voinut selvitä. Silloin olisi voinut saada hieman enemmän sivuja yhdistääkseen kirjan eri elementtejä toisiinsa vahvemmin.

Kyllä tämä scifin, ja varsinkin avaruusoopperoiden, ystäville käy. Jään kuitenkin vielä harkintavaiheeseen sen suhteen, haluanko antaa tälle sarjalle toisen mahdollisuuden sen toisen osan muodossa, vai siirrynkö suoraan Gibsonin muuhun tuotantoon antamaan hänelle kirjailijana toisen mahdollisuuden.

-----

Final Days muualla:
The Guardian (englanniksi)
Walker of Worlds -blogi (englanniksi)
For Winter Nights -blogi (englanniksi)

-----

Scifi-haaste: 8. Avaruusalukset/Alienit

Ei kommentteja: