Nawal El Saadawi on kiistatta yksi tunnetuimmista feministeistä muslimimaailmassa. Tämän ovat huomanneet myös arabimiehet, jotka hermostuivat siitä, että musliminaisella on pokkaa sanoa ääneen mitä heidän luomastaan avoimen misogynisestä ja patriarkaalisesta yhteiskunnastaan, jossa naisen tulee olla hiljainen panopuu, nyrkkeilysäkki ja synnytyskone (jonak tulee luonnollisesti synnyttää vain poikia) ja jossa naisen ruumis kuuluu suvun miehille ja ympäröivälle kollektiiviselle kunnialle. Älkäämme myöskään unohtako, että myös naisen ajatukset kuuluvat yhteisöllä; tästä syystä koulutus on pahasta eikä lukutaitoa yleisesti ottaen hyväksytä. Tästä syystä Nawal El Saadawi ei enää asu kotimaassaan Egyptissä vaan Yhdysvalloissa; paluuta edes hetkeksi ei voi edes ajatella, ovathan uskonnolliset johtajat määränneet Saadawista fatwan (siis saman, minkä Salman Rushdie aikoinaan sai). Saadawi on puhunut naisten asemasta arabiyhteiskunnassa suoraan osin omaelämänkerrallisessa feministisessä teoksessaan The Hidden Face of Eve: Women in the Arab World. Samoja epäkohtia vastaan Saadawi hyökkää myös fiktiivisissä kirjoissaan, joista Woman at Point Zero on yksi.
Woman at Point Zeron kehyskertomuksena on Saadawin vierailu kairolaisessa vankilassa, jossa Firdaus odottaa kuolemantuomionsa täyttöönpanoa. Firdaus kertoo tarinansa lapsuudesta alkaen Saadawille ja tapahtumista, jotka johtivat tämän tuohon selliin odottamaan hirttoköyttä. Kertomus lähtee liikkeelle maalaisperheessä kasvavasta tyttärestä, joka naitetaan pakkoavioliittoon häntä huomattavasti vanhemmalle miehelle. Mies pahoinpitelee Firdausta ja eräänä päivänä tämä pakenee. Firdaus päätyy kaidalle tielle, mutta tahdonvoimallaan hankkii itselleen paremman elämän ja työpaikan. Elämä kaataa lisää vastoinkäymisiä Firdauksen tielle. Lopulta kuitenkin täysin vähäiseltä (näin länsimaiselle naiselle) vaikuttava asia saa Firdauksen tekemään jotain, mistä hänet vangitaan ja tuomitaan kuolemaan.
Woman at Point Zero -romaania ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi, mikä pätee myös muihin Saadawin romaaneihin Hidden Face of Evea mukaanlukematta. Musliminaisten asemasta on kirjoitettu erityisesti viime aikoina paljon, ei vähiten maahanmuuton lisääntymisen takia. Ilmeisesti valtiomme auktoriteeteille muiden maiden ihmisoikeusrikkomukset eivät ole kiinnostavia, elleivät ne tule omalle maalle. Saadawin erityisyys johtunee siitä, että hän oli tunnettu jo ennen syyskuun 11. 2001. Hänellä on omakohtaisesti kokemusta, millaista tällaisessa maailmassa eläminen on, nimenomaan Egyptissä. Näinä aikoina erityisen suositeltavaa olisi lukea erityisesti niiden maiden naiskirjailijoita, joista saapuu Suomeen pakolaisia kulttuurinsa mukanaan. Täytyy ymmärtää, millaisia oletuksia mukanaan he saapuvat. Etenkin EU-jäsenyyttä hakevan Turkin tilannetta tulee tarkkailla erityisen tarkasti; tutustu vaikkapa Kirsti Härkäsen teokseen Kunniallisen naisen taakka. Minusta maa, jossa joutuu kidutettavaksi tietynkielisen kirjallisuuden mukanapitämisestä ei ole pitkään aikaan mitään asiaa EU:hun muun muassa Suomen maksamien tukien piiriin. Norma Khourin Kunniamurha valaisee Jordanian tilannetta (tästä kirjasta myöhemmin lisää myöhemmin). Muilla mailla on omat rohkeat, henkensä alttiiksi panevat naiskirjailijansa. Lukekaa heitä, ei miesten kirjoittamia vaaleanpunaisia, mutta mätiä sulosanoja maidensa muka-edistyksestä. Onko se tosiaan edistystä, että nainen voi naisporukassa burqhissaan jumpatessaan nostaa kätensä viisi senttiä korkeammalle olkapäiden yläpuolelle kuin ennen?
