Luettu: 7.3.2008
Carter on yksi maagisen realismin kulmakivistä erityisesti länsimaisessa kirjallisuudessa. Olin toki Carterin teoksista kuullut, mutta vasta The Magic Toyshop tuli luettua, kun siitä ilmestyi keskeltä kirjaa luku käännettäväksi opiskelujen yhteydessä käännöskurssilla. Ensimmäisen kappaleen jälkeen oli selvää, etten pysynyt alkuunkaan kärryillä saatikka tiennyt mitään tapahtumien ja hahmojen kontekstista, joten hikarina painoin kirjastoon ja päätin lukea kirjan mahdollisimman hyvän käännöksen takaamiseksi.
The Magic Toyshop alkaa 15-vuotiaan Melanien teinisekoiluista: Melanie keikistelee peilin edessä alastomana ja haaveilee hääyöstään unelmien prinssin kanssa. Melanie on paitsi itsekeskeinen, myös seksikeskeinen: pahimmaksi peloksiin hän sanoittaa kuoleman neitsyenä. Kioskikirjallisuuden läpi suodatettu todellisuus saa pian kolauksen, kun Melanie ja hänen veljensä saavat kuulla heidän vanhempiensa kuolleen, minkä seurauksena lapset muuttavat kaukaisen sukulaisen luo asumaan. Lelukaupan omistava setä ei kuitenkaan käy ihan Pinokkion isukki Geppettosta: mies on vaimonsa ja tämän kahden veljen elämää terrorisoiva tyranni, jolle elämän tarkoitus on tehdä muiden elämä mahdollisimman ikäväksi. Phillip-sedän toinen intohimo on nukketeatteri, ihan fyysisesti: hän rakentaa äärimmäisellä antaumuksella karmivia nukkeja, järjestää esityksiä jotka hän pakottaa muun perheen katsomaan. Melanie alkaa pikku hiljaa tajuta, että elämä on epäreilua eikä että Harlequinit eivät kuvaa todellisuutta vaan jotain fantasiamaailmaa, jolla ei ole mitään sijaa oikeassa maailmassa oikeiden ihmisten kanssa.
The Magic Toyshop jättää karvaan jälkimaun. Ei siksi, että se olisi huono vaan siksi, että se on niin helvetin ahdistava eikä jätä rauhaan senkään jälkeen kun sen on lukenut. Erityisesti Philipin vinksahtanut todellisuus saa hermot kireälle lukemisen aikaan. Esimerkki: Philip järjestää nukkenäytöksen Zeuksen ja Ledan kohtaamisesta ja pakottaa Melanien ihmisnukeksi Ledaa esittämään. Philipin perimmäiset tarkoitusperät selviävät sillä sekunnilla, jos sattuu Kreikan mytologiasta jotain muistamaan ja minähän muistan. Todenperäisyyttä tavoitellakseen Philip käskee vaimonsa toisen veljen auttamaan Melanieta antautumaan rooliinsa oikein kunnolla: Finnin on määrä raiskata Melanie, että Melanie osaa näyttää tarpeeksi uskottavalta Philipin nukketeatterin esityksessä.
Philip on niin iljettävä, että tuntemani vihan häntä kohtaan niin kirjaa lukiessa kuin nyt hukuttaa alleen kaiken muun, paitsi mielikuvituksen joka taikoo esiin mitä brutaaleimpia kidutuskeinoja Philipin tapaisia ihmisiä kohtaan (tosin arvelen, ettei mielikuvitukseni ole läheskään niin laaja kuin vaikkapa inkvisitiolla ja muilla uskonnollissävytteisillä murharyhmillä kautta historian). Normaalisti insesti ei kuulu kovin korkealle hyväksyttävien listalleni, mutta Philipin kaltaisen hahmon vierellä Philipin vaimon ja tämän veljen välinen eroottinen rakkaussuhde on ihan OK.
En osaa sanoa, onko The Magic Toyshop erityisen kuvaava teos maagisen realismin kirjallisuudenlajin kannalta, koska olen aiemmin lukenut vain yhden toisen lajin edustajan, Isabel Allenden Rouva Fortunan tyttären. Juonellisesti pidän teosta kuitenkin korkeassa arvossa; jos kirja ei huku kaikkien muiden lukuisten lukemieni kirjojen joukkoon osaksi sekavaa massaa, se on ehdottomasti ollut lukemisen arvoinen. Kenties saan joskus Carterin muita teoksia käsiini, jotka toivon mukaan eivät saa hyppimään seinille näin pahasti. Katsotaan myös, saanko palattua tähän enää toiste, sen verran ahdistava lukukokemus niin kuin Torey Haydenin Sähkökissakin. Epäilen.
