Luettu: 30.5.2008
Alkuperäinen nimi: Mawt al-Rajul al-Wahid Œala al-ŒArd
Käännös: Sherif Hetata
God Dies by the Nilen alkuasetelmasta tulee vöistämättä mieleen Markiisi de Saden Sodoma 120 päivää: Kafr El Teenin kaupunkia hallitsee kolme miestä, pormestari, moskeijan sheikki Hamzawi ja kylän päävartija, jotka käyttävät niin omia sukulaisnaisiaan kuin muita kylän naisia hyväkseen, myyvät niitä kuin tavaraa, menevät naimisiin niiden kanssa saadakseen lailliset kotiorjat, nyrkkeilysäkit ja seksiorjat. Kun he kyllästyvät, naiset voi heittää menemään tai tappaa. Naisilla ei ole minkäänlaista valtaa mihinkään, joten se mitä miehet heille päättävätkin tehdä, kaikki on oikeutettua, kukaan ei kysele perään, koska naisilla ei ole muuta oikeutta kuin lisääntyä niin kauan kuin se tapahtuu avioliitossa. Zakeyalle, peruskyläläiselle, tällainen yhteisö muodostuu pahasti ongelmaksi kun aviomies kuolee ja hän jää yksin veljentytärtensä kanssa. Talo ilman miestä; tämä on miehille punainen vaate. Zakeya hyväksyy kohtalonsa hiljaa, mutta hänen silmänsä avautuvat vasta kun molemmat veljentyttäret joutuvat pormestarin kynsiin. Zakeyan usko rakastavaan ja rauhanomaiseen jumalaan kokee kolauksen ja hän joutuu demonien valtaan.
God Dies by the Nile on edeltäjänsä, Woman at Point Zero, tavoin erikoinen. Ei niinkään juonellisesti vaan kirjallisesti, sillä länsimaiseen kirjallisuusperinteessä kasvaneelle ja länsimaisen kulttuurin tuntevalle ikkuna muslimimaan pikkukylän maailmaan on erikoinen. Länsimaissa niin tuttu korrelaatio konservatiivisen kulttuurin ja salattujen, enemmän tai vähemmän laillisten perverssioiden yhteys on eittämätön (tutustu myös Paholaisen asianajajan Ja taas -sarjaan). Erona on se, että zoofilian ja nekrofilian käsittely ei ole millään tavalla syyllistävä, joskaan en tiedä onko kyseessä kuitenkin sellainen julkinen salaisuus vaiko Saadawin oma päätös käsitellä aihetta tältä kannalta. Huomattavinta on kuitenkin pettymykseni God Dies by the Nilen feministinen näkökulma: pidänkin Woman at Point Zerosta enemmän tämän takia. Osin tämä selittyy myös loppuratkaisulla: kaikki jatkuu kuten ennenkin. Zakeyan maanaminen ei saanut häntä takaisin hänelle osoitetulle paikalle, vaan hänet heitettiin vankilaan. Ja Kafr El Teenin kolme ratsumiestä jatkavat seksuaalista, taloudellista, uskonnollista ja yhteiskunnallista hyväksikäyttöä.
