Luettu: 24.5.2008
Alkuperäinen nimi: Beautiful Child
Käännös: Eeva-Liisa Jaakkola
Alkuperäinen nimi: Beautiful Child
Käännös: Eeva-Liisa Jaakkola
Ja taas yksi Hayden. Tälä kertaa päätin lukea Nukkelapsen, joka kertoo 7-vuotiaasta Venuksesta. Kuten moni edellinenkin kirja, tämäkin sijoittuu Haydenin opettamalle erityisluokalle yhden lukuvuoden ajalle, jonka aikana Hayden näkee jälleen osansa ihmisen pahuudesta. Venus ei ole kuuro, kuten alunperin kuviteltiin, vaan Haydenin tutustuttua Venuksen kotiin, selviää mistä outo käyttäytyminen mahdollisesti johtuu. Venuksen down-syndroomaa sairastava, paljon vanhempi Wanda-sisko seuraa Venusta joka päivä kouluun, ja totuus Wandasta selitää paljon.
Tuntuu hassulta sanoa näin, mutta Nukkelapsi on perus-Haydeniä. En tarkoita sitä, että se olisi huono tai pitkästyttävä, ei. Tarkoitan sitä, että 'perus'-prefiksillä on vähän ikävä sointi. Nukkelapsi on perus-Haydeniä, mutta positiivisella tavalla. Melkein pelkää, että jossain vaiheessa törmään Haydeniin, joka ei sytytä. Ihmisen pahuudella ei tunnu olevan mitään rajaa ja sitä jääkin miettimään miten ihmiset antavat tällaista tapahtua. Materiaaliset rikokset ovat yhteiskunnassamme niin paljon vakavampia kuin ihmisiin kohdistuvat rikokset, paitsi jos kohteena on siis valkoinen heteroporvarismies. Toisaalta tuo lienee pahimpien pedofiliatapausten stereotyyppinen rikollisprofiili. Olisiko aika muuttaa tätä parempaan ja tehdä tälle heteronormatiiviselle ja patriarkaaliselle järjestelmälle jotain? Meillä on presidenttinä nainen, kai me nyt pystyisimme muuttamaan asioita jos kaikki naiset ja muutama oikea mieskin olisi mukana. Kaappi-idealistina haluan uskoa, kyynisenä realistina en.
P.S. Haydeneitä on vielä muutama.
