Luettu: 9.8.2008
Alkuperäinen nimi: Dinas bok
Käännös: Katriina Savolainen
Näin YLEllä joku päivä vahingossa Wassmon kirjaan perustuvan Dina-elokuvan. Leffa oli sen verran vaikuttavaa jälkeä, että oli pakko lukea sen perusta, Wassmon Dinan kirja.
Dinan kirja kertoo 1800-luvulla eläneen norjalaisen tytön ja naisen tarinan. Se kuvaa kuinka lapsuuden trauma jättää jälkensä kasvavaan lapseen ja miten se muokkaa Dinan kuvaa maailmasta, paikoin rajustikin. Poikatyttö Dinan isä naittaa 16-vuotiaan tyttärensä keski-iän ja haudan välillä olevalle ystävälleen, joka tajuaa pian ettei Dinaa voi omistaa. Dina tekee mitä haluaa, koska haluaa, mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa. Ajan kuluessa mukaan ilmaantuu venäläisrunoilija, joka oppii ennen pitkää saman.
Dinan kirja on jotain, mitä ei kovin usein saa lukea. Yleensä kaikki naiskuvaukset vuosituhannen vaihteen toiselta puolelta ovat aika yksitoikkoista luettavaa. Toki Dinan kirjaan mahtuu kaikki kliseet: naittaminen, taloudenhoito ja lapset, mutta ei alisteisesta näkökulmasta. Vaikka tietää Dinan käytöksen alkuperän ainakin osittain, en voi olla kadehdimatta hänen suoraviivaista tapaansa toimia. Wassmon suomalaiskustantaja Otava sanoo Dinan "kylvävän tuhoa ympärilleen". Sen voi tulkita tuhoamiseksi, mutta se ei ole yhtään sen vähäisempää kuin miesten tuhoaminen on ollut kautta aikain. Ongelma taitaa ollakin se, että Dina on tuhoaja, ei naisten perinteisessä roolissa tuhottavana. Dina ei pelkää ketään eikä mitään - paitsi menneisyytensä aaveita, eikä hän kumarra kenellekään. Dina on oman itsensä valtiatar. Dina ei ole passiivinen: kun Dinan isä lyö häntä, Dina lyö takaisin kunnolla. Kun Dinan isä päättää hänet naittaa, Dina ratsastaa Jakobin, kosijansa, luo ja sopii ehdoista. Dinan yli ei kävellä maksamatta siitä.
En ole lukenut muita Wassmon kirjoja, joten en osaa sanoa ainakaan vielä (Lasi maitoa, kiitos olisi varmaan hyvä lukea) kirjoittaako hän aina yhtä osuvasti. Dinan kirja eroaa toki elokuvaversiostaan, mutta vielä parempaa on se, että itse kirja toimii leffaa paremmin. Ilmeisesti Dinan kirja on saanut jatkoa kahden opuksen voimin: Lykkens sønn (kuvaa Dinan pojan Benjaminin elämää) ja Karnas arv (kuvaa puolestaan Benjaminin tyttären Karnan elämää). Näistä haluaisin lukea molemmat: missä määrin Dinan oman lapsuuden trauma siirtyy niille, jotka eivät ole siitä tietoisia saatika sitä itse kokeneet. Erityisen mielenkiintoista olisi nähdä Dinan vaikutus pojantyttäreensä. Toivottavasti Karna on Dinan kaltainen; minä haluaisin olla.
