Luettu: 4.6.2008
Catcher in the Rye on eittämättä klassikko, joten täytyyhän se lukea. Onnekseni se oli vieläpä kirjastossa alkuperäiskielellä (erään gradun mukaan Saarikosken käännöksessä on ongelmia). Joten mitäpä sitä lykkäämään, voipahan ainakin sanoa sen lukeneensa, ehkäpä jopa pitäneensä siitä.
Catcher in the Rye keskittyy päähenkilö Holden Caulfieldin edesottamuksiin parin päivän ajan, kun kloppi saa taas hylsyjä toisensa jälkeen. Kun potkut koulusta ovat joka tapauksessa edessä, Holden päättää ottaa hatkat ihan omatoimisesti. Ennen kuin vanhemmat antavat Holdenille satikutia, tämä sompailee pitkin New Yorkia kuin mielialahäiriöinen ja vastuuntunnoton kakara.
Ilmeisesti Caulfieldin on tarkoitus olla jonkinlainen teiniangstin ja -kapinan johtotähti kirjallisuuden historiassa. Erityisen paljon ärsyttää sanan phoney toistaminen joka toisessa prkeleen dialoginpätkässä (jota edellämainittu gradu muuten tutki). Mutta hei; jos kirja suututtaa sananvapautta aivan liian innokkaasti polkevat oikeistokristilliset "perhearvoja" "puolustavat" ryhmittyvät, olen kirjan puolella, vaikken siitä pitäisikään. Kenties Catcher aiheutti aikanaan 1950-luvulla kohua, mutta ei se kyllä tänä aikana kauheasti skandinaaviselle normilukijalle näppyjä aiheuta. No, tulipa luettua tämäkin klassikko (tosin, sillähän sitä klassikoksi pääsee kun luo jotain ennen kuulumatonta ja provosoivaa materiaalia). Ei se nyt ajantuhlausta ollut, ihan viihdyttävää, mutta en minä siitä moraalisia malleja pahimpaan teiniangstiini olisi saanut, sen verran vastuuntunnotonta itsenäistymistään puoltavalle se on.
PS. Guns'N'Rosesin romaanin mukaan nimetty biisikään Chinese Democracylla ei oikein lämmitä. Mikä tässä nyt näin mättää?
