Luettu: 12.3.2009
Alkuperäinen nimi: The Vampyre
Käännös: Sami Jansson
Vampyyri on Suomalaisen löytökorista kaivettua. Koska sen takakansi kuvaa sitä ensimmäiseksi moderniksi vampyyrikertomukseksi, ja täten siis klassikoksi, oli se pakko kaapata mukaan, vaikken siitä ole ennemmin mitään kuullutkaan. Sitä paitsi se maksoi hurjan euron.
Vampyyri kuvaa -ei niin yllätyksellisesti- aristokraatiksi tekeytyvästä vampyyrista, joka lepattelee Euroopan kerman joukossa ja nappaa mukaansa pahaa-aavistamattomia impiä valuttaakseen heistä veret (oletettavasti molemmissa semanttisissa tasoissa, kuten miehillä aina). Erään neidon veli matkustaa mystisen aristokraatin kanssa samaa matkaa Kreikkaan ja pääsee selville kreivin todellisesta, syvimmästä olemuksesta.
Juonellisesti modernien vampyyritarinoiden ja Draculan keskellä kasvaneelle Vampyyri ei ole millään tavalla yllättävä. Aikanaan, siis julkaisuvuonnaan 1819, se on varmasti muuttanut maalaistarinoissa eläneen, kuolleista nousseen "vampyyrin" merkitystä huomattavasti. Toinen meriitti Polidorille ja Vampyyrille on tietysti se, että Vampyyri on tulosta erääseen myöhemmin huomattavaksi nousseeseen kirjoituskilpailuun, jonka satoa suurin osa länsimaisista on varmaankin lukenut ja lähes jokainen tietää tarinan: kilpailuun osallistui muun muassa Mary Shelley Frankensteineineen. Vampyyri on lyhyt klassikko, joten ainakaan pituuden takia, mutta kuten sanottu, se on melko tuntematon. Vampyyri lienee jäänyt Bram Stockerin Draculan jalkoihin aikojen saatossa, ja on nyt kirjallis-historiallinen kuriositeetti ja vain tietyn genren -vampyyrikirjallisuuden- klassikkojen joukossa.
