Luettu: 8.5.2009
Leena Lehtolainen. Kaikki suomalaiset tuntevat nimen eivätkä käy kiistämään Lehtolaisen asemaa suomalaisen dekkarin kuningattarena. Koska olen dekkarigenrelle hieman vastakarvainen, en ole tullut lukeneeksi Lehtolaiselta kuin Kun luulit unohtaneesi -kirjan kesällä 2003 silloisen Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkinnon esiraatiin kuulumisen takia. Kun tässä nyt on kevään mittaan tullut luettua yhtä, jos toistakin hieman marginaalisempaa suomalaista dekkaristia, en voi hyvin omatunnoin jättää Leena Lehtolaista lukematta.
Kuten lukemisen aikana tuli taas todettua, sarjakirjat olisi erittäin suositeltavaa lukea järjestyksessä. Näin myös Luminaisen kohdalla, joka on Maria Kallio -sarjan neljäs osa, johon mennessä Kallion hahmo on ehtinyt käydä läpi yhtä jos toista. Näihin tapahtumiin Luminaisessakin viitataan ohimennen; itse viittaukset eivät ole juonen kannalta erityisen olennaisia, mutta tietämättä jonkin viittauksen taustoja, se jää häiritsemään. Ikävä kyllä Luminainen sattui olemaan kirjastossa ainut Lehtolaisen Maria Kallio -dekkari, joten järjestyksessä lukeminen sai jäädä sikseen yleistiedon kartuttamisen tiellä.
Luminainen on siis neljäs Maria Kallio -dekkari, jossa tällä kertaa juuri naimisiin mennyt Kallio tutkii tiimineen Espoon metsistä löytyneen feministipsykologi Elina Rosbergin henkirikosta. Rosberg on kuuluisan naisten terapiakeskuksen johtaja eikä ruumiin löytöpaikka ole Rosbergasta kovin kaukana, joten kaikki terapiakeskuksen murhanaikaiset enemmän tai vähemmän vakinaiset asukit joutuvat epäiltyjen listalle. Joukossa on strippari, pianisti, sekä miehensä vaikutuspiiristä vihdoin irti yrittävä, yhdeksän lapsen lestadiolaisäiti. Samaan aikaan Marian ja hänen kollegansa Juhani Palon elämää vavisuttaa tieto taannoisen uhkaavasti käyttäytyneen rikollisen vankilapako: Halttusta kismitti erityisen paljon se, että hänen kiinniottajansa oli nainen, ja uhkaa oikeudessa vielä jonain päivänä tappavansa Marian.
Luminaisen juoni noin dekkariuden kannalta oli toimiva. Maria Kallio henkilöhahmona on toimiva, ja arvostan Lehtolaisen kirjoitustavassa nimenomaan sitä, miten hienosti hän kuvaa feminismin ideologiaa ja naisten alistamisen normia juuri käytännön kautta, näyttää miten nämä ilmenevät osana sekä miehisessä maailmassa työskentelevän Marian elämässä että muiden, mitä erilaisimmissa olosuhteissa olevien naishahmojen elämässä. Luminaisessa oli kuitenkin yksi todella rasittava klisee: romaanin alusta asti Mariaa vaivaa outo väsymys ja pahoinvointi ja vasta puolessa välissä kirjaa Maria tajuaa olevansa raskaana -siis siinä vaiheessa, kun itse puhisen miten helvetissä seksuaalisesti aktiivinen heteronainen ei muka voi osaa laskea 1+1=2! Tätä lukuunottamatta tajuan hyvin, mikä on Lehtolaisen kirjallisen menestyksen takana. En tiedä oikein itsekään, mikä Luminaisessa oli niin mielenkiintoista, mutta saapa olla, että tutustun kirjaston dekkarihyllyn tarjontaan lisää jahka muita Lehtolaisia sinne palautuu.
