Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni

Luettu: 20.7.2009

Aurinko. Maa. Kuu. Vesi.
Elementit joiden kanssa elämme.
Eilen tuli lisää elementtejä.
Talotehtaalta.
Ihmispolo menee sekaisin.

Tällä kertaa tartuin INAhduksessa kahdestikin kehuttuun Pauli Koheloon. Koska olen lukenut pari Paulo Coelhoakin joskus vuosia sitten, minulla on jonkinlainen käsitys kyseisen kirjallisuuden tyylistä.

Ohessa tilinumeroni on satiiri mystiikkakirjallisuuden kärkinimi Paulo Coelhosta. Varsinainen rakenne puuttuu, mutta punainen lanka on suomalaismetsuri Pauli Kohelon, yksikätisen metsurin, matkasta Dalai Laman ja Bob Geldofin seurassa hengaavaksi valaistuneeksi kirjailijaksi ja luennoitsijaksi. Tarinan lomassa on hillittömiä ja syviä "mietelmiä" maailman olennaisuuksista.

Pauli Kohelo on salanimi, jota on spekuloitu kirjan ilmestymisestä lähtien. Vahvin ehdokas lienee Kari Hotakainen ja kirjoitustavan on sanottu olevan hotakaismainen; en mene sanomaan tähän mitään, koska Hotakaisia ei ole toistaiseksi tullut luettua (ei edes Juoksuhaudantietä, shame on me!) Ohessa tilinumeroni satirisoi mahtavasti paitsi mystiikkakirjallisuuden tyylilajia, myös kehityskeskustelujen ja henkilökohtaisten kehityssuunnitelmien kyllästämää nykykulttuuria. Juuri jälkimmäinen puree minuun täysillä.

P.S. Osallistuakseni kirjailijan henkilöllisyysjupakkaan: en usko, että tarkoitus oli salata tekijä vaan jatkaa vitsiä vielä yhdelle tasolle, mikä yleensä jää käyttämättä. Onhan Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni raflaavampi kuin Kari Hotakaisen Ohessa tilinumeroni. Lukijapiirin kuvittelisi kasvavan, kun kannesta on helppo päätellä kirjallisuuden laji ja nauraa räkäisesti päälle.

Sydämeni tunsi, mutta silmäni eivät nähneet.
Vaihdoin vasemman linssin voimakkuuksia.
Nyt näin.

-----

Ohessa tilinumeroni muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
INAhdus-blogi
Lukupiiri, osa 1 ja Lukupiiri, osa 2
Aforismiblogi