Luettu: 16.7.2009
Alkuperäinen nimi: A History of π (Pi)
Käännös: Hannele Salminen
Paljon kaunokirjallisuuden jälkeen on aika tehdä jotain faktuaalisen tietämyksen puoliskolle. Siispä suunta kirjaston luonnontieteiden puolelle ja tutkailemaan, mitä matematiikan, fysiikan ja kemian osastoilta löytyy (siellä kun suurin osa Terra Cognitan opuksista majailee). Mukaan tarttui matematiikan klassikoksi tituleerattu Erään luvun tarina.
π - Erään luvun tarina -kirjan nimi kertoo kaiken tarvittavan. Ei-matemaatikko ei-historoitsija käy läpi kronologisesti π:n historian sen arvioidusta löytöhetkestä aina tähän päivään asti (tai itse asiassa 1970-luvulle, jolloin kirja ilmestyi ensimmäisen kerran). Koska luin teoksen myöhemmän painoksen, alkuperäistekstiä oli osin tarkennettu, osin täydennetty ja mukana oli uusi luku tietokoneiden ja π: n suhteesta. Beckman kertoo teoksessaan paitsi π:n tutkimukseen vaikuttaneita tekijöitä, myös aikakaudet, jolloin π:n tutkimus jämähti ja miksi. Siinä sivussa Beckman piirtää aika tarkan kuvan ihmisen ja tieteen kehityshistoriasta, ja antaa eräistä kovin yksitoikkoisesti romantisoiduista historian ajanjaksoista todemman kuvan ("Rooman valtakunnan kaaduttua vallan otti lukutaitoisilta barbaareilta lukutaidottomat barbaarit"), mikä on hyvinkin tervettä kritiikkiä ja tämä taito puuttuu ilmeisesti kokonaan Suomen peruskoulusysteemin historianopettajilta (lukiossa tilanne hieman parani).
Kaiken tämän Beckman tekee onnistuneesti ja kirjoittaa vieläpä hyvin. Ei ihme, että sillä on klassikkoasema matemaattisen kirjallisuuden piirissä. Vaikka kyse onkin luvun π historiasta, itse näkisin teoksen enemmänkin yleishistoriallisena teoksena, jossa tapahtumia tarkastellaan matematiikan aspektista. π on siis pikemminkin näkökulma kuin aihe. π - Erään luvun tarina -kirjan voisi hyvin ottaa historian syventäväksi oppikirjaksi, sillä vaikka kirjassa onkin matemaattisia kaavoja, ne voi ohittaa; kuten Beckman johdannossa sanoo, "jos kaavat ovat liian vaikeita, voi tehdä saman kuin jos ne ovat liian helppoja: hyppää yli". Suurin kunnia Beckmanille tulee kuitenkin siitä, että se antaa matematiikan opinnoille täyden oikeutuksen: derivoimaan oppimisen jalossa taidossa ei ole kyse derivoimisen käyttämisestä käytännön elämässä, vaan loogisen ajattelun ja merkintätavan oppimisessa. Tähän tarkoitukseen matematiikka sopii täydellisesti. Mikseivät matematiikan opettajat koskaan vedonneet siihen trigonometrian tökkiessä?
Kaiken kaikkiaan siis erinomainen kirja. Suosittelen täydestä sydämestä. Saattaapa siinä sivussa oppi muutaman piin desimaalinkin; itse opin ainakin 60 ensimmäistä desimaalia, hyvänä päivänä saattaa tulla enemmänkin. Jos haluat testata tietämystä piin desimaaleista, käy täällä.
Musiikillista inspiraatiota voi ottaa tästä YouTube-videosta, jossa soitetaan piin desimaaleja. Kuulostaa itse asiassa ihan kivalta.
