Luettu: 16.7.2009
Ennen Mustaa perhosta Kiba Lumberg oli minulle melko tuntematon tapaus. Jotain hämäriä muistikuvia jostain polemiikkia herättäneestä kaalesta -tai siis mustalaisesta, kuten minut valkolaisena on jo lapsena opetettu kutsumaan tätä porukkaa, muttei missään nimessä päin naamaa. Nyt Kiba Lumberg oli eurovaaliehdokkaana Vasemmiston listoilla, ja kun eräs tuttuni huomautti että ihan kelpo ehdokkaita on muuallakin kuin Vihreillä, tutustuin henkilön ohessa myös kirjallisiin tuotoksiin. Naisen asema mustalaisheimon sisällä on aina ollut mielenkiintoinen, sillä yläasteelta en muista kovin montaa mustalaistyttöä (pojat -sekä valkolaiset että mustalaiset- erosivat massasta nopeasti tappelemisellaan) ja lukiossa oli tasan yksi mustalainen.
Musta perhonen on Memesa-trilogian ensimmäinen osa. Tarina lähtee liikkeelle Memesa-nimisen tytön lapsuudesta: Memesa on yksi monilapsisesta perheestä, jossa äidillä on valkolaistausta (mikä on punainen vaate monille muille mustalaisyhteisön jäsenille, erityisesti naisille). Memesan isä kuvataan aluksi lempeänä jättiläisenä, mutta totuus paljatsuu nopeasti: tyyppi on vaimoaan ja lapsiaan hakkaava juoppo. Memesan elämää terrorisoi myös väkivaltainen fundamentalisti-isoveli, misogynistinen suku ja yhtä misogynistisempi yhteisö, jossa tytöille on tiukka, ennalta saneltu rooli, jota ei saa rikkoa tai tulee turpaan niin kauan että sen hyväksyy. Memesa yrittää kasvaa kahdessa maailmassa: toisaalta Memesa on mustalaisuudesta ylpeä oleva tyttö, joka näkee kultuurinsa epäkohdat ja tietää, ettei sielunsa mahdu mustalaishameeseen; toisaalta hän saa lokaa valkolaisenemmistöltä pelkän ihonvärinsä takia. Poikkeuksena on koulun ystävällinen naisopettaja, joka auttaa Memesaa. Lopussa 13-vuotiaalla Memesalla on kaksi vaihtoehtoa: tulla tapetuksi puolustettuaan itseään mustalaismiestä vastaan, tai karata kotoa.
Kielellisesti Musta perhonen on aivan mahtava: sen murteellisesti kirjoitettu dialogi on todella mukavaa luettavaa. Toisaalta Musta perhonen on nopealukuinen, mutta suunnattoman ahdistava. Väkivalta on läsnä mustalaisyhteisössä koko ajan: joko perheen sisällä miehet ja pojat hakkaavat ja raiskaavat naisia ja tyttöjä silloin kun huvittaa, tai sitten sukujen väliset, ikuiset verikostot ja kunnianpalautukset voivat osua kohdalle. Joskus hirvitti kuinka pienen lapsen pitää käsitellä asioita, joita aikuisenakin voi olla hankala selvitä järjissään. Saattaa olla, että sen lukioni mustalaistytön perhe oli huomattavan edistyksellinen (vaikka konservatiivisen pikkukaupungin kasvattina epäilen sitä vahvasti), mutta se ei yhtään vähennä sitä, miten huomattava saavutus sillä tytöllä oli paitsi läpäistä peruskoulu, myös lukio ja päästä ylioppilaaksi.
-----
Musta perhonen muualla:
Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon voittaja 2004
Näyte Mustasta perhosesta (Helsingin Sanomat)
Post scriptum: Toivon todella, ettei arvostelujen puute Mustalle perhoselle johdu valkolaisten itsesensuurista. Se olisi häpeällistä!
