Luettu: 22.10.2009
Alkuperäinen nimi: Moi, Nojoud, 10 ans, divorcée
Käännös: Päivi Pouttu-Deliére
Löysin Nojoudin kirjan Magica de Spellin lukublogista (Lukupaikka). Kuvaus osui ja upposi ja pinkaisin kirjastoon. Parin viikon odottelun jälkeen sain varauksena kirjan käteeni.
Nojoud, 10 vuotta, eronnut kertoo oletettavasti kymmenvuotiaan jemeniläisen maalaistytön tarinan, joka piktän anelun jälkeen vihdoin pääsee kouluun. Koulunkäynti keskeytyy kuitenkin heti ensimmäisen vuoden jälkeen, kun Nojoudin isä myy tyttärensä vaimoksi 21 vuotta vanhemmalle miehelle. Tytöltä ei tietenkään kysytä mitään ja häistäkin ilmoitetaan edellispäivänä. Nojoudin häät eivät ole ihan sitä, mitä hän unelmoi niiden olevan ja päivän edetessä hän miettii, mitä avioliitto ylipäänsä tarkoittaa sillä kukaan ei ole kertonut hänelle mitään. Tuskaisen matkan jälkeen Pohjois-Jemenin maaseudulle Nojoudille valkenee asian todellinen laita: hän on anoppinsa sylkykuppi ja aviomiehensä nyrkkeilysäkki ja panopuu. Kahden kuukauden kidutuksen jälkeen Nojoud tekee jotain ennenkuulumatonta: hän lähtee yksin Sanaan oikeustalolle etsimään kenet tahansa tuomarin, joka myontäisi hänelle avioeron. Alkaa Jemenin historian ensimmäinen oikeusjuttu, jossa aviomies ja Nojoudin isä pidätetään ja lehdistön huomio sekä Jemenissä että ulkomailla kiinnittyy rohkeaan pikkutyttöön, joka uhmasi patriarkaalisen kulttuurinsa tapoja ja onnistui saamaan haluamansa. Nyt Nojoud on palannut kouluun ja aikoo kirjasta saamillaan tuloilla opiskella juristiksi voidakseen auttaa muita samassa tilanteessa olevia tyttöjä.
Moni kirjan lukeneista on ilmaissut järkytyksensä: miten tällaista voi tapahtua 2000-luvulla? Itse taidan olla liian perehtynyt naisten asemaan eri kulttuureissa voidakseni olla yhtä yllättynyt, mutta samaa kuvotuksen tunnetta ei estä mikään. Kaikkein omituisinta on se, että vaikka tilanne tiedetään, kukaan ei tunnu pystyvän tai haluavan puuttua siihen mitenkään. Kirjan kirjoittanut Delphine Minoui kertoo Oxfamin olevan kaikkien aktiivisin lapsiavioliittojen vastustamisessa. Lapsimorsinkysymyksessä on Suomen kannalta kuitenkin koukku: Romaniassa, EUn jäsenvaltiossa, on sielläkin lapsiavioliittoja. Itse asiassa, "jos 15-vuotias tyttö ei ole naimisissa, naista [sic] pidetään epäilyttävänä" (Helsingin Sanomat 9.1.2009). Naisten aseman voi päätellä hyvin pitkälle tuon yhden virkkeen kautta. Miksei tällekään tehdä mitään, vaikka se on aivan takapihallamme?!
Jemenissä avioliiton suojaikä on 15. Laki ja käytäntö ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa: suurin osa jemenilöistytöistä naitetaan ennen 18 ikävuotta ja huomattava osa lapsimorsiamista on suojarajan alta. Suvun miehet, jotka sopivat myynnistä karjakaupan tapaan, ovat joko kaksinaamaisia kusipäitä tai täysiä idiootteja; uskooko kukaan -varsinkaan mies-, kun 30+ mies sanoo odottavansa avioliiton täytäntöönpanoa kunnes morsiamella on ollut kuukautiset vuoden? Toinen huomioitava asia tulee esiin, kun Nojoudille pitää löytää väliaikainen majoituspaikka oikeudenkäynnin ajaksi: Nojoud päättää mennä erään enonsa luo, joka on varmaan ihan mukava sillä hän ei lyö tyttäriään. Väkivallan normitus takkuaa ja pahasti. Ratkaisu tähän on sama kuin monen muunkin ongelman: naisten ja tyttöjen koulutus. Mutta niin kauan kuin naisten arvo määräytyy synnytyskyvyn perusteella (jos poikia ei kuulu, se on tietysti naisen vika, vaikka teknisesti ottaen lapsen sukupuolen määrää siittiö!) ei valtaapitävät arvosta naisten ja tyttöjen luku- ja kirjoitustaitoa. Yksi surullisimmista kohdista tuli vastaan khat-viljelmillä (paikallinen huume, miesten keskuudessa vastaa alkoholia ja sen funktioita): sen viljely vaatii niin paljon vettä, ettei sitä riitä ihmisille.
Pahin ongelma on kuitenkin vaikenemisen kulttuuri: miehet sopivat kaikista asioista keskenään, jonka jälkeen ongelma haudataan eikä siitä enää puhuta. Kun Nojoudin isosisko Mona saapuu yhtäkkiä takaisin kotiin kahden lapsen kanssa, Nojoudille on selvää että mitä ikinä tapahtuikin siitä ei saa puhua eikä varsinkaan kysyä yhtään mitään. Miten jotkut voivatkin todella kuvitella, että jos asiasta ei puhuta, se asia yhtäkkiä lakkaa olemasta? No, jos katson auringon nousevan tuhantena aamuna, kuka voi olla täysin varma että se ei nousekaan 1001. aamuna?
Toivon, että Nojoud saa käydä koulunsa ja opiskella asianajajaksi tai miksi itse haluaakin. Realismi vaatii kuitenkin huomioimaan, että Nojoudin suku ei ole ollut hänen rohkeudestaan ollenkaan mielissään vaan pitävät Nojoudia sukunsa kunnian häpäisseenä. Saattaa siis olla, että Nojoud tapetaan kunnian palauttamiseksi ennen kuin hän on edes päässyt lukemaan lakia. Toivottavasti ei, mutta...
-----
Nojoud, 10 vuotta, eronnut muualla:
Kirjavinkit
Umami-verkkolehti
Leena Lumen blogi
Lukupaikkablogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Jemen
