Luettu: 20.11.2009
Alkuperäinen teos: Khâhestar-o-khâk
Käännös: Kristina Haataja teoksen ranskannoksesta
Kärsimysten mustaa kiveä odotellessa päätin tarttua Rahimin esikoiseen, Maata ja tuhkaa -nimiseen lyhytromaaniin.
Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina kertoo vanhan miehen, Dastaguirin, matkasta kaukaiselle kaivokselle poikansa Muradin luo kertomaan, että heidän perheensä -äiti, veli perheineen, vaimo lapsineen- ovat kuolleet kotikylän pommituksessa. Mukanaan hänellä on pojanpoikansa Jassin, jolta pommi vei äänet: hänestä tuli kuuro, mutta koska kyseinen käsite on lapselle tuntematon, hän luulee että pommi vei kaikilta ja kaikesta äänen.
Kirjan suomennoksen nimi on osuva: koko tekstin läpi lukijan mieleen tunkee pölyä, tomua ja hiekkaa. Kun Jassinin on jano, minullekin tulee jano. Kun Dastaguir pähkäilee tuhannetta kertaa, mennäkö kertomaan temperamenttiselle pojalleen tuhosta vai kääntyäkö takaisin, pystyn osin ymmärtämään mistä miehen vastahakoisuudessa on todella kyse. Pakko myöntää, että Rahimi osaa kirjoittaa hyvin; vaikka kirja on näinkin lyhyt (85 sivua), siinä ei tunnu olevan mitään ylimääräistä tai puuttuvaa. Dastaguirin todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat toisiinsa tavalla, jossa lukija yllättyy takaumista, muistoista, unista. Erityisen suuri kiitos Haatajalle käännöksestä, joka tuntuu juuri sopivan raikkaalta muutoin kirjaimellisesti kuivaan tunnelmaan. Plussaa myös alaviitteistä, joissa selvitetään afgaanikulttuurin esineitä ja asioita. Tästä on hyvä jatkaa Kärsimysten mustalla kivellä.
-----
Maata ja tuhkaa muualla:
Turun Sanomat
Kiiltomato
Lukuhuone-blogi
Kirjanurkkaus-blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Afganistan
