What's in a Name -lukuhaaste

Kolmen päällä olevan haasteen takia olen välttänyt kaikkia kirjahaasteita. Ei Finlandia-voittajia, ei Booker-voittajia, ei mitään. Joudun kuitenkin pyörtämään päätökseni; törmäsin puolivahingossa mitä mielenkiintoisimpaan haasteeseen. Tällä kertaa tarkoituksena ei ole tankata tiettyä genreä, tai kirjailijaa, tai palkintovoittajaa, vaan kyse on satunnaisin metodein valituista satunnaisista kirjoista.

What's in a Name -nimi kertoo olennaisen: kirjat valitaan niiden nimien perusteella. Perusteena voi olla, että nimessä tulee olla kasvi/paikka/sääilmiö/titteli/vesistö tms. Koska kilpailuja on ollut tähän mennessä jo kaksi ja kolmas on juuri alkamassa, päätin yhdistää kaikki yhteen listaan. Säännöissä sanotaan, että tämä haaste saa mennä päällekkäin muiden haasteiden kanssa, mutta kutakin kategoriaa varten on oma kirjansa. En ole virallisesti osana haastetta, mutta pidättäydyn säännössä kuitenkin, sillä se mutkistanee (lue: tekee mielenkiintoisemmaksi) haastetta. Yksi lisäsyy kolmen listan yhdistämiseen on haasteen aika; kuutta kirjaa varten on varattu kokonainen vuosi. Huomautettakoon vielä, että 1 ja 2 listoissa oli kaksi samaa kategoriaa, joten yhteensä kategorioita on 16, ei 18. Mutta, alla listat ja lopussa vielä viittaus alkuperäisen haasteen blogiin.

Olen laiska, enkä viitsi kääntää mitään. Suomessa englanti on kuitenkin kolmas kieli, joten kaikki kyllä ymmärtävät, mitä teksteissä sanotaan. Alkuperäislähteissä on myös mahdollisia romaaniehdotuksia kaikkiin kategorioihin.

1. A book with a color in its title
2. A book with an animal in its title
3. A book with a first name in its title
4. A book with a place in its title
5. A book with a weather event in its title
6. A book with a plant in its title
7. A book with a profession in its title
8. A book with a time of day in its title
9. A book with a relative in its title
10. A book with a body part in its title
11. A book with a building in its title
12. A book with a medical condition in its title
13. A book with a food in the title
14. A book with a body of water in the title
15. A book with a title (queen, president) in the title
16. A book with a music term in the title

Lähteet:

* What's in a Name I
* What's in a Name II
* What's in a Name III

-----

Tunniste: WIAN