Alkuperäinen nimi: They Would Never Hurt a Fly - War Criminals on Trial in The Hague
Käännös: Petri Stenman
Odotellessani Drakulićin toista, fiktiivistä Aivan kuin minua ei olisi -kirjaa vapautuvaksi löysin yhteiskunta-osastolta toisen, tietokirjan.
Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään - sotarikolliset tuomiolla on kuvaus entisen Jugoslavian 1990-luvun hajoamisen aikaan tapahtuneiden sotien arkkitehdeistä. Drakulić käy läpi hajoamisen historiaa yleisesti, jonka jälkeen jokainen luku tarkastelee yhtä sotarikollista, heidän menneisyyttään, tekojaan, motiivejaan, käytöstään, oikeudenkäyntiään Haagin sotarikostuomioistuimessa. Drakulić pyrkii selvittämään, miten ennen hajoamista Jugoslavian kuusi kansaa, viisi kieltä ja neljä uskontoa elivät yhdessä rauhaisasti ja miten ystäväsi saattoi yhtäkkiä tulla kotiisi kiduttamaan sinut kuoliaaksi. Kirjassa luodataan historiasta tietämättömillekin tutuilla nimillä, kuten Slobodan Milošević ja kirjan julkaisun jälkeen vangitulla Radovan Karadžić, sekä muun muassa tuntemattomammat Biljana Plavšić, Radomir Kovać, Ratko Mladić ja Miloševićin vaimo Mirjana Marković.
Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään.. kuvittelin ensin kirjan nimen olevan joko sarkasmia tai jonkun sekopään Milošević-puolustajan lausahdus. Nyt ymmärrän sen olevan varsin osuva nimi: Drakulićin analyyseissa näistä hirviöiksi leimatuista miehistä ja naisista selviää, että he tosiaan eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, paitsi oikeissa olosuhteissa. Tämä vahvistaa käsitystäni ihmisen pahuudesta: suurin osa pystyy tappamaan ja kiduttamaan, kunhan olosuhteet ovat oikeat, kunhan ei ole yksin. Tulee väistämättä mieleen Philip Zimbardon The Lucifer Effect, jossa tämä psykologi kuvaa kuuluisaa vankilakoettaan opiskelijoillaan. Toisaalta Drakulić painottaa myös sotaa edeltävää aikaa, sitä miten tällainen oli mahdollista. Joidenkin tuomittujen näki käsittävän tekonsa ja katuvan, toiset pitivät koko oikeudenkäyntiä turhana, sillä "sehän oli vain leikkiä":
Kun todistaja FWS-50:ltä kysyttiin, miltä joukkoraiskauksen jälkeen tuntui, hän vastasi: "Tunsin itseni kuolleeksi." Mutta hän ei ollut kuollut, ja jos Kunaracilta, Kovaćilta ja Vukovićilta [syytetyt] kysytään, he todennäköisesti sanovat, että tytön pitäisi olla siitä kiitollinen heille. Heillä oli valta, he olisivat voineet tappaa tytöt. Tai jotkut muut olisivat voineet tappaa. Loppujen lopuksihan tytöt olivat heidän vankejaan. Kovać jopa väitti pelastaneensa tyttöjen hengen pitämällä heitä asunnossaan. Verrattuna ympäristön päivittäisiin joukkoteloituksiin raiskaus oli harmitonta pikku leikkiä. Miesten mielestä tytöt olivat onnekkaita saadessaan elää. (s. 55)Leave it to men to say something like that...
Ellei historianopetus ole parantunut sitten oman kouluaikani ja Jugoslavian, Euroopan viimeisin etninen puhdistus, sota ja joukkomurha, historia on edelleen toisen maailmansodan varjossa, suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän kirjan. Ainakin kirjan alulla saa hyvän kokonaiskuvan tapahtuneesta, mutta kirjan kokonaan lukemalla saa selvemmän ja syvemmän kuvan historiasta. Ja ennen kaikkea oppii Drakulićin tärkeimmän sanoman: nämä sotarikolliset eivät ole hirviöitä. He eivät ole psykopaatteja jotka saivat toteuttaa luovuuttaan sodassa. He ovat tavallisia ihmisiä, opettajia, kalastajia, tarjoilijoita. He ovat niinkuin sinä ja minä. Vain historian muistamalla voi välttää tekemästä samoja virheitä uudestaan.
-----
Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään muualla:
Guardian (englanniksi)
Mette Södermanin blogi
Kansankokonaisuus-blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Kroatia
-----
What's in a Name: Animal
2 kommenttia:
MInä luin jo vuosia sitten tuon "Aivan kuin minua ei olisi"-kirja ja se on jäänyt kummittelemaan mieleeni iäksi. Siinä on hyvin paljon samaa kuin leffassa "Lilja 4ever", en osaa sanoa ovatko ne hyvää taidetta vai eivät, koska aihe ja tarina tulee niin iholle ja ainakin itse samaistuin niin voimakkaasti, että en tuntenut muuta kuin voimakasta halua oksentaa. Eli varoitan vain, ettei se romaani ole kovin hilpeää luettavaa... :-( Tärkeä kirja, totta kai, mutta jollain tapaa jopa toivon, että en olisi sitä lukenut.
Varoitus painettu mieleen.
Olen kuitenkin henkisesti valmistunut varsin inhottavaan tekstiin. No, eipä tässä järin positiivista elämänkatsomusta hellitä kirjavalinnoillani muutenkaan, joten siinäpä tuokin menee. Ei voi ainakaan olla mielikuvitustani pahempi.
Katsotaanpa sitten lukemisen jälkeen, toivonko itse olleeni sitä lukematta. No jaa, taidan olla niin inhorealistinen, että romaanin vahvistaessani ajatustani ihmisrodun pahuudesta on jopa paradoksaalisesti positiivista. Sellainen "I told you so" -momentti.
Lähetä kommentti