Käännöspalat: The Housekeeper + The Professor (Yoko Ogawa)

1

Kutsuimme häntä Professoriksi. Ja hän kutsui poikaani Juureksi, sillä hänen mielestä pojan littana pää muistutti häntä neliöjuuren merkistä.

- "Tuolta löytyy oikein hyvät aivot," Professori sanoi sekoittaen poikani hiuksia. Juuri, päässään lippalakki välttääkseen kavereidensa hyväntahtoisen pilkan, kohautti olkiaan varovaisesti. - "Sillä pienellä merkillä saamme tietää loputtoman määrän lukuja, jopa ne joita emme voi nähdä." Hän piirsi symbolin kirjoituspöytänsä pölyiseen kanteen.


* * * *

Minä ja poikani opimme Professorilta lukemattomia asioita, mutta neliöjuuren merkitys oli yksi tärkeimmistä. Epäilemättä Professori olisi kurtistanut kulmiaan tuolle sanalle, lukemattomat - liian epämääräistä, sillä hänen mielestään kaikki universumin salat oli selitettävissä käyttäen matematiikan tarkkaa kieltä- mutta en tiedä, miten muuten sitä kuvailla. Hän kertoi meille suurista alkuluvuista, joissa oli yli tuhat numeroa käsikädessä; hän kertoi meille kaikkein suurimmasta numerosta, jota on käytetty matemaattisissa todistuksissa ja joka on Guinnesin ennätysten kirjassa; hän opetti meille käsitteen, joka kuvasi jotain äärettömyyttä suurempaa lukua. Vaikka kaikki tämä onkin kiinnostavaa, mikään ei koskaan voisi olla kiinnostavampaa kuin kokemus, jonka saimme viettämällä Professorin kanssa aikaa.

Muistan kun hän opetti meille sen taian, joka tapahtuu kun numeroita asetetaan neliöjuuren alle. Silloin oli sateinen päivä huhtikuun alussa. Poikani koululaukku lojui matolla hylättynä. Professorin työhuoneessa oli hämärä valo. Ikkunan ulkopuolella aprikoosipuun kukat painuivat sateen painosta.

Professoria ei koskaan tuntunut kiinnostavan löysimmekö oikean vastauksen esille nousseisiin matemaattisiin ongelmiin. Hän piti villeistä ja epätoivoisista arvauksistamme hiljaisuutta enemmän, ja hän oli innoissaan kun nuo arvaukset johtivat meidät uusien pulmien äärelle, alkuperäistä ongelmaakin kauemmaksi. Hänellä oli erityinen tunne, jota hän kutsui "oikeaksi väärinlaskuksi": hänestä virheet olivat usein yhtä valaisevia kuin oikeatkin vastaukset. Tämä antoi meille luottamusta silloinkin, kun parhaat yrityksemme osoittautuivat turhiksi.
- "Mitä tapahtuu, kun otetaan neliöjuuri negatiivisesta luvusta?" hän kysyi.
- "Eli pitäisi saada vastaukseksi -1 kertomalla jokin luku itsellään?" Juuri kysyi. Hän oli juuri oppinut murtoluvuista koulussa, ja Professorilla oli mennyt puoli tuntia saada Juuri vakuutettua siitä, että nollaa pienempiä numeroja oli edes olemassa. Tämä oli siis melkoinen loikka. Yritimme kuvitella miinus yhden neliöjuurta päässämme: √-1. 100:n neliöjuuri on 10; 16:a neliöjuuri on 4; 1:n neliöjuuri on 1. Joten -1:n neliöjuuri on...

Hän ei painostanut meitä. Päinvastoin, hän tutkiskeli mielellään ilmeitämme, kun aprikoimme ongelmaa.
- "Sellaista lukua ei ole olemassakaan," sanoin viimein epäilevästi.
- "On toki," hän sanoi, osoittaen rintaansa. - "Se on täällä. Se on kaikkein hillityin luku, sillä se ei koskaan tule näkyville. Mutta se on täällä." Hiljennyimme hetkeksi ja yritimme kuvitella miinus yhden neliöjuuren jossain kaukaisessa, tuntemattomassa paikassa. Vain ikkunan ulkopuolella putoileva sade oli äänenä taustalla. Poikani juoksutti kättään päällään, aivan kuin varmistakseen neliöjuuren symbolin muodon.

Mutta Professori ei aina vaatinut olla opettajana. Hänellä oli suunnaton määrä kunnioitusta niitä asioita kohtaan, joista hän ei tiennyt mitään, ja silloin hän oli yhtä nöyrä kuin miinus yhden neliöjuuri. Kun hän tarvitsi apuani, hän tapasi keskeyttää minut erittäin kohteliaasti. Oli hänen pyyntönsä miten pieni tahansa -että auttaisin häntä esimerkiksi leivänpaahtimen ajastimen kanssa- hän aloitti virkkeensä aina samoin: - "Olen todella pahoillani häiriöstä, mutta..." Kun olin määrittänyt ajastuksen, hän tapasi istua koneen vieressä katsellen leivän tummenemista. Hänestä leipä oli yhtä kiehtova kuin yhdessä tekemämme matemaattiset todistukset, aivan kuin leivänpaahtimen totuus olisi ollut samanlainen kuin Pythagoraan lauseen todistus.


Yoko Ogawan romaanin The Housekeeper + The Professorin ensimmäisen luvun kaksi ensimmäistä "osaa" (eli asteriskien välistä palaa); kääntänyt T. Ikkeläjärvi

4 kommenttia:

Anki kirjoitti...

Onpa sujuva suomennos! Sinun pitäisi ryhtyä kääntäjäksi! :)

Hreathemus kirjoitti...

Kiitos. Ja itse asiassa olen jo... ;)

Anki kirjoitti...

Hmm, sepäs sattui! :'D Noh, ainakin tiedät nyt olevasi oikein pätevä alallasi. :D

Hreathemus kirjoitti...

Kiitän ja kumarran. :) En yleensä käännä kaunokirjallista tekstiä, joten siksi tänne nettiin arvosteltavaksi päätinkin laittaa proosakäännöspaloja. Hyvä, ettei mennyt ihan päin honkia. :)