Yoko Ogawa: The Housekeeper + The Professor

Luettu: 2.10.2010
Alkuperäinen nimi: Hakase no aishita suushiki/博士の愛した数式
Käännös: Stephen Snyder


Kesäisen japanin kielen opiskelun innostuksen mukana tuli luonnollisesti japanilainen kirjallisuus. Löysin Anni M:ltä mielenkiintoisen kirjavinkin, nimittäin japanilaisen naiskirjailijan ja vieläpä tältä vuosituhannelta.

The Housekeeper + The Professor (ei suomennettu) kertoo taloudenhoitajasta, joka siirtyy huolehtimaan entisestä matematiikan professorista, joka auto-onnettomuuden seurauksena on saanut aivovaurion: hän ei muista mitään vuoden 1975 jälkeen tapahtunutta ja muisti kattaa vain viimeiset 80 minuuttia. Vaikka Taloudenhoitaja ja hänen kymmenenvuotias poikansa Juuri (pää muistuttaa Professorin mielestä juurimerkkiä, √) esittelevätkin itsensä Professorille joka päivä uudelleen, matematiikka luo näiden kolmen henkilön välille muistin ylittävän siteen.

Olisin niin kovasti halunnut (melkeinpä olisi pitänyt) pitää tästä kirjasta. Japanilaista alkuperää, matematiikkaa, ei romanssia... en tiedä, missä mättää. Kokonaisuudessa kirja oli ihan OK: alku oli erittäin mielenkiintoinen (tätä kirjaa saan syyttää nyrjähtäneestä nilkastani; kävellessä kannattaa lukea vain ylläpidetyillä pääkaduilla) mutta loppua kohden se jossain kohtaa hidastui. Veikkaan, että kyseessä oli baseballin kuvaus, sillä en ole kyseisestä lajista kovin tietoinen, ja yhdistänkin sen mielessäni lähinnä itserakkaisiin, ÄÖ:ni-on-alle-80-mutta-pääsen-urheilustipendillä-Harvardiin -teinipoikiin, heti amerikkalaisen jalkapallon ohella. Ei hyvä.

Vaikka kokonaisuus ei mielenkiintoani ihan pidäkään kiinni, kirjan matematiikkaosat kiinnostavat senkin edestä. Pidän matematiikasta -itse asiassa vain säännöllisiä matikan tunteja kaipaan lukiosta tai yläasteelta- ja tällainen esitystapa saattaa kiinnostaa myös niitä, joiden mielestä derivoimisen opettelu on tylsää ja hyödytöntä. Matematiikassa tosiaan on omanlaistaan kauneutta ja sitä löytyy ympäriltämme joka paikasta. En ollut tosin koskaan tullut ajatelleeksi yksittäisten numeroiden kauneutta tai erityisyyttä. Nyt näen senkin.

Post scriptum: Mielenkiintoista, miten jokin näinkin marginaalinen kirja (japanilaista nykykirjallisuutta, WTF!) päätyy blogosfäärin kautta ulkomailta Suomeen monien luettavaksi. Internetissä on haittapuolensa, mutta kyllä tällainen kirjallisuuden laajeneminen on sen arvoista.

Post scriptum 2: Heh, yllä olevassa leipätekstissä on tasan 284 sanaa. ;)

Post scriptum 3: Ne, jotka muuten kiinnostuivat matematiikan kauneudesta, viittaisin kunnioittavasti Theoni Pappaksen kahteen Matematiikan ilot -kirjaan (kustantanut Terra Cognita); tässä ensimmäinen.

-----

The Housekeeper + The Professor muualla:
Oota, mä luen tän eka loppuun -blogi
Satun luetut -blogi
Insinöörin kirjahylly -blogi

The New York Times Book Review (englanniksi)
Feminist Review -blogi (englanniksi)

6 kommenttia:

Tomomi kirjoitti...

Kauanko olet japania opiskellut? Itse luin aiemmin Itä-Aasian tutkimusta pääaineenani, jossa erikoistuin japanin kieleen ja kulttuuriin. Mutta kotimainen kirjallisuus vei mennessään ja vaihdoin pääainetta.

Hreathemus kirjoitti...

Kröhöm... viikon pituisen alkeiskurssin kesän alussa.. kröhkröh..

Ehkäpä 'opiskella' on hieman mahtipontinen sana tässä yhteydessä Japaniin erikoistuneen Itä-Aasian tutkijan rinnalla... :)

Tomomi kirjoitti...

Heh, en mie sillä kysynyt. :D Opiskeluahan se on ja kovaa työtä, teki sitä viikon tai pari vuotta.

Piditkö japanin kurssista?
Mie rakastin japania sen pari ekaa vuotta, sitten iski jonkinlainen paniikki, kun en tiennyt mitä työtä haluaisin tehdä ja elämässäni ei ollut aikaa tehdä mitään muuta kuin opiskella kanjeja ja tehdä läksyjä. Nyt olenkin saanut ihan raivoisan kirjamanian ja luen sydämeni kyllyydestä kaikkia kirjoja, joihin ei ollut aiemmin aikaa.

Hreathemus kirjoitti...

Olin aivan hurmiossa, kun kuulin että koko kielessä on hurjat kaksi epäsäännöllistä verbiä! Ikävä kyllä sama, ihana loogisuus ja säännöllisyys saa kenkää kun tulee kyse kanjien lausumisesta, jotka pitää vaan opetella... no höh!

Oih, muistan miltä tuollainen kirjamania tuntuu. Nauti siitä! ;)

Zephyr kirjoitti...

Minäkin nappasin tämän kirjavinkin jostain blogista aiemmin kesällä. Puoleenväliin asti olen lukenut ja pidän kirjasta. Ogawan kirjoja pitäisi ehdottomasti myös suomentaa!

Hreathemus kirjoitti...

Kyllä, olen täysin samaa mieltä siitä, että ulkomaista käännöskirjallisuutta julkaisevien, erityisesti isojen kustantamojen tulisi siirtyä Länsi-Eurooppa/Pohjois-Amerikka -akselilta vähän laajemmaksi. Englanninkielistä kirjallisuutta on halvin käännättää, mutta ei yksin sen perusteella käännettävää kirjallisuutta tulisi päättää!

Onneksi on rohkeita pienkustantamoja, joilla on palleja julkaista talooudellisesti riskialttiimpaakin kirjallisuutta. Esimerkiksi Mansarda julkaisee Balkanin niemimaan nykykirjallisuutta. Erittäin iso plussa tästä kulttuuriteosta!