Sähköistä vai ei?


Kirjapeto pohti sähkökirjoja käyttäjätestin kautta. Alla oleva teksti alkoi kommenttina kyseiseen kirjoitukseen, mutta kun se levisi niin sangen pitkäksi, päätin työntää lusikkani soppaan ihan virallisesti kommentoimalla asiaa täällä.

Itse olen tutkaillut Amazonista Kindle-lukulaitetta useampaankin otteeseen. Syy ulkomaisen yrityksen kannattamiseen suomalaisten kustannuksella on monta syitä, jotka käyn alla satunnaisessa järjestyksessä läpi.

(1) Kindle on Suomesta saatavia lukulaitteita halvempi ja kehittyneempi. "Perus"-Kindle (lainausmerkit siksi, että se on Suomen markkinoiden laitteita niin paljon edellä ihan siinä perusmuodossaankin, etteivät ne oikein edes ole samassa sarjassa) on kaikin puolin priima, ja sen isoveli 3G:llä on vielä enemmän tarjottavaa. Se toimisi jopa Suomessa, ainakin omalla alueellani.. tai luultavasti, Suomi on 3G-verkon periferiaa. Tai sitten ei.

(2) Luen kuitenkin niin paljon englanniksi, että voisin yhtä hyvin tilailla niitä Amazonilta. Ikävä kyllä Kindle-kauppa on varsin UK-painotteinen, joten pitänee odotella sen kehittymistä vielä hetkinen. Akateemisen ja muiden e-kirja-kokoelmia***) tutkaillessa kävi mielessä kaksi asiaa: a) miksi pirussa nämä ovat yhtä kalliita kuin oikeat kirjat? (ai niin, se ALV...), ja b) öh, tarjonta ei ole ihan minun makuuni.

(3) Suomen kirja-ala mokaa erittäin pahasti sekoilemalla sen DRM-systeemin kanssa. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kyseessä on eräänlainen kopiosuojaus, joka pakottaa tiettyjen ohjelmistojen ja lukulaitteiden käytön (yhteensopivuudesta ei tietenkään olla kuultukaan, ks. Kenneth Falckin kokeilu Akateemisen kanssa). Amazonilla on myös DRM-suojaus, mutta hommassa on kolme eroa: tarjonta, hinta ja tulevaisuus. Kirjoja on kasvava määrä, ja ne ovat muutaman dollarin hintaisia tai klassikkojen ollessa kyseessä ilmaisia. Toisekseen Amazonin elämä tuskin loppuu ihan heti. Pointti on siinä, että jos DRM-suojatun tiedoston palvelin/yritys kaatuu, tuote ei enää toimi. Näin musiikin puolella, näin lienee myös kirjojen kanssa. Ei kauheasti kiinnosta maksaa ylihintaisesta tuotteesta, jota en voi varmuuskopioida ja joka voi lakata toimimasta koska tahansa.

Olen järkyttynyt siitä, ettei Akateemisella ja Suomalaisella ole valikoimassaan Kindleä! Samsungeja oli paikallisessa Suomalaisessa kahta kokoa, ja sitten oli Bookeen ja joku neljäs, jota ei nyt muista. Cybook, kenties? Pirun kalliita laitteita.

En taida ihan heti olla mitään ostamassa, enkä varsinkaan Suomesta. Harmi.

Lue lisää:
* Sähkökirjan oma sivusto suomeksi
* Sähköisiin kirjoihin keskittyvä blogi !!!
* Idiootti-kustantamolla on asiaa e-kirjoista ja DRM:stä
* Idiootti-kustantamolla on vielä lisää asiaa aiheesta
* Kindlen lukijatesti Hilavitkuttimessa (11/2010)
* Kenneth Falck testaili Akateemisen e-kirjoja
* Sähkökirjaspekulointia Tietoviikossa
* iPad lukulaitetestissä !!!

***)
Akateeminen (e-kirjat ovat vain suomalaisilta, ilmeisesti tekijänoikeudet kitkaavat käännöskirjojen e-kirjoilua)
Suomalainen (aukeaa joulukuussa)
Adlibris (varsin ruotsinkielipainotteinen)
Ellibs (tietokirjoja suomeksi ja englanniksi; näistä houkuttelevin lataamo)

-----

Kuvitusta miettiville: Eikö olekin ihanan nörtti slipoveri: NES Mario Bros.! Okei, ehkä se on väritykseltään epätyylikäs, mutta ketä kiinnostaa!! SÖPÖ!

3 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Mua kiinnostais iPad. Näpelsin sitä kirjamessuilla, ja olihan se ihan kätevän tuntuinen vehje.

Tessa kirjoitti...

Moi,
eksyin tänne Kirjapedon kommenttiboksin kautta :). Selkeä lista oli kyllä, ja nuo kopiosuojausasiat ovat muuten mietityttäneet täälläkin, tämä kirjoitus selvensi sitä puolta hyvin.

iPad muuten kiinnostaisi täälläkin! Olen vaan vielä aika sekaisin että mitä kirjoja siihen nyt sitten taas voisi ladata ja mitä ei, mutta ehkä joskus vuoden päästä tässäkin on taas edetty... Joulupukin konttiin (lahjaksi itselle) 2012?

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Salla: Hyvä huomio, unohdin iPadin ihan kokonaan!

Tessa: Kiva olla hyödyksi. :) Koska unohdin iPadin kirjoittaessani, katsotaanpas mitä löytyy.

Koko ei ole ehkä kaikkein kätevin, minkä takia painokin voi olla kirjaan verrattuna tiiliskiviromaanin luokkaa. Laitteella on LED-valaistu näyttö, joten tietyissä olosuhteissa se ei oikein toimi, esimerkiksi suorassa auringonvalossa. Varmasti näytön kirkkautta voi säätää, mutta kihtausta ei luultavasti voi välttää. iPad lataa kirjoja iBooksista (toimii iTunesin tapaan), joten sinällään ei varmaan ole ongelmia niin kauan kun lukee pääasiallisesti englanniksi. Lisäsin linkkeihin vielä iPadin lukulaitetestin.

Toivottavasti tästä(kin) oli hyötyä. ;)