Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Luettu: 28.2.2011
Alkuperäinen nimi: Never Let Me Go
Käännös: Helene Bützow

Kazuo Ishiguro on tullut blogeissa usein vastaan, varsinkin tällä kirjalla, mutta innostus lukea järjestelmällisemmin myös Keltaisen kirjaston teoksia toi Ole luonani aina -kirjan viimein lukulistan kärkeen.

Ole luonani aina -kirjan kertojaäänenä on 31-vuotias Kathy. Hän muistelee elämäänsä Hailshamin sisäoppilaitoksessa ystäviensä Tommyn ja Ruthin kanssa. Pala palalta Kathyn tarina muuttuu kasvukertomuksesta scifiksi: kuinka lapset eristettiin tarkasti muulta maailmalta, kuinka heille kerrottiin kerta toisensa jälkeen miten erikoisia he olivat, kuinka laitoksessa oli opettajien sijaan kasvattajia, miten heidän tuli keskittää energiaansa taiteelliseen ilmaisuun. Yhtenäistä kasvattajien käytös ei kuitenkaan ole, joten lapset saavat pieniä murusia ulkomaailmasta silloin tällöin. Edes sisäoppilaitoksesta lähdettyään lapset, nyt jo nuoret aikuiset, jatkavat eristynyttä elämäänsä samalla muru-kaavalla. Lopulta murut maalaavat maailman, jossa Kathy ja muut todella ovat erilaisia.

Lukijalle Ole luonani aina on tavallista haastavampi. Kathy ei selitä asioita sen enempää kuin on pakko, joten lukijan tulee tulla toimeen ilman taustatietoja, aivan kuten Hailshamin lasten, ja koota jonkinlainen käsitys kokonaiskuvasta jonka pohjalta tapahtumia tulkita. Tuntuu kuin olisi itsekin tuossa sisäoppilaitoksessa, sillä koko ajan tietää jonkin olevan vinossa, mutta ei oikein osaa osoittaa, mikä sen aiheuttaa. Toki Hailshamin oppilailla on tiettyjä, tässä maailmassa kasvaneille olennaisia puutteita, mutta niille voi kyllä keksiä loogisia selityksiä. Vasta noin kirjan puolessa välissä nämä selitykset alkavat saada pahoja lommoja, kunnes lopulta selviää mistä on kyse.

Kathyn neutraali selostustyyli on varsin häiritsevää, sillä se vaikuttaa ihan vain välinpitämättömyydeltä. Jää miettimään, eikö kukaan Hailshamin oppilaista ole koskaan kyseenalaistanut mitään? Eikö heistä kukaan ole koskaan tutustunut siihen maailmaa, jonka keskellä he henkisesti eristäytyneinä elävät? Eikö kukaan ole koskaan kysynyt, miksi he? Entä jos joku on kysynyt? Mitä jos joku kyseenalaistaisi sinun ihmisyytesi?

Moni on arvosteluissaan huomauttanut, että vaikka kirja onkin genreltään osin scifi, ei sen tulisi pitää kirjan parista poissa niitä jotka kyseisestä genrestä eivät välitä. Näin scifi-fanina kirjan scifiys ei ollut ihan riittävää, joten Ole luonani aina näkyy asuttavan näiden kahden henkilötyypin väliä. Ehkäpä se toimii siltana draaman ja scifin välillä. Kuten kirjan nimi hieman kertookin, paino tarinassa on ihmissuhteissa, ei ympäröivässä yhteiskunnassa. Tästä huolimatta pidän kirjasta. Pitää lukea Ishigurolta enemmän (ja nyt kun tiedän alkukielen olevan englanti eikä japani, luen englanniksi).

Post scriptum: Kirjasta julkaistaan elokuvaversio myöhemmin syksyllä. En suosittele katsomaan sen traileria, mikäli haluaa kunnon lukuelämyksen, sillä siinä on runsaasti spoilereita. Mutta jos se ei häiritse, trailerin löytää täältä.

-----

Ole luonani aina muualla:
Helsingin Sanomat
Humisevalla harjulla -blogi
Vinttikamarissa-blogi
Satun luetut -blogi
Elokuvablogi

2 kommenttia:

Erja kirjoitti...

Mulla on tämän lukemisesta jo sen verran aikaa, etten oikein tarkasti muista miksi kirja teki niin valtavan vaikutuksen.

Jotenkin vaan se jäi vaivaamaan mieltä ja muistelen olleeni vaikuttunut siitä, että kirjan sanoma piili jossain niin syvällä. Asioita ei selitetty suoraan, vaan ne tulivat ilmi tunnelmissa ja laajoissa kaarissa tarinan kehittyessä.

Muistan miettineeni tuolloin paljon kiusaamiseen liittyviä juttuja, ja tämä kirja antoi paljon siihen aiheeseen.

Hreathemus kirjoitti...

Nyt kun mainitsit, niin kirjassa on kyllä paljon kiusaamista. Tommyn koulunkäynti tuntui kovin pieneltä osalta, kun odotin kirjan scifi-elementtiä niin kovasti. Lapset ovat julmia, olivat he kloonattuja tai ei.