Luettu: 24.3.2011
Jumalan pikkusormen pettymyksestä huolimatta annoin Isomäelle vielä yhden tilaisuuden.
Sarasvatin hiekkaa -kirjassa tapahtuu. Intian rannikolta löytyy merenpohjasta muinaisen kaupungin rauniot. Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätikkö alkaa "lahota". Tutkijat ovat kukin suunnallaan ymmällään, kunnes suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen yhdistää nämä kaksi tapahtumaa toisiinsa. Ilmastonlämpeneminen ei ole enää arjesta kaukaista teoriaa, kun ympäristö alkaa vetelemään viimeisiä.
Ei voi mitään. Tämäkään ei oikein toiminut. Okei, aiheena erittäin tärkeä, mutta ihan liian Hollywoodia: juuri viimeisellä hetkellä keksitään jokin monimutkainen vastaus ongelmaan ja tadaa! se toimii. Alun ja tuon hetken välillä on tietysti actionia, kuolemanvaarallisia tilanteita (jotka ratkeavat toki päähenkilöiden hyväksi viime sekunnilla) ja pitäähän se pakollinen romanttinen sivujuonnekin olla. En pysty ohittamaan tätä, sillä se ärsyttää minua niin suunnattomasti. Kirjoissa ei ole edes visuaalista ilmettä, joka kiinnittäisi huomion tällaisesta juonikehityksestä pois (vrt. Day after Tomorrow).
Kyllä, aihe on tärkeä ja haluan lukea siitä. Mutta fiktio kaipaa sen lisäksi muutakin kuin stereotyyppisen juonen. Aivan kuin fiktioproosa olisi vain keino tiedon levittämiseksi, vähän niin kuin pornossa juoni on sivuosassa. Toki kaunokirjallisuus laajentaa lukijapohjaa, mutta henkilökohtaisesti luen tällaisessa tilanteessa mieluummin faktaa. Ainakaan en ala kiroilemaan kesken luvun, kun olen arvioinut seuraavan "yllättävän" juonenkäänteen sadannen kerran oikein. Joko Litium 6 on kirjallinen helmi, ensimmäisenä Isomäkenä vielä ärsyttämätön tai sitten aika on kullannut muistoja.
-----
Sarasvatin hiekkaa muualla:
Kirjavinkit.fi
Kertomus jatkuu -blogi
Kai Hirvasnoron blogi
Southpawin lukemiset -blogi
Tuhat sanaa -blogi
2 kommenttia:
Minä tykkäsin tästä kyllä. Siitä on jo tovi kun tämän luin, ja silloin idea tuntui uudelta ja hienolta.
Dialogi oli kyllä muistaakseni sen verran höpöä, että välillä nauratti vaikka kyseessä oli keskeisen pariskunnan vakavat keskustelut.
Ehkäpä kyseessä on tosiaan ajallinen juttu; onhan ilmastonmuutos sen verran kauan ollut tapetilla, että tietyt jutut kirjassa olivat minulle vanhaa kauraa. Ja juu, dialogi oli varsin höttöä. Sua nauratti, mua ärsytti. Onpas tämä kirja varsin subjektiivinen tapaus...
Lähetä kommentti