Alice Sebold: The Lovely Bones

Luettu: 24.6.2011

Tämä on nyt taas niin tätä. Viime vuonna tuntui, että kaikki lukivat ja/tai näkivät kirjaan perustuvan leffan. Ironia onkin siinä, että kirjavinkin Lovely Bonesista sain New York Timesin 'Best of the Noughties' (tms.) -listalta, jolle he olivat koonneet 2000-2009 parhaat kirjat. Ja tämä siis 2010 alkuvuonna ennen tätä leffan aiheuttamaa hyörintää. Tarttisko ehkä lukea näitä aiemmin ennen kuin niistä on tehty suomennos JA leffa?

The Lovely Bones (suom. Oma taivas): eräs ilta 1970-luvulla pienen amerikkalaislähiön peruskoulusta läheiseen kotiinsa kävelee 14-vuotias Susie Salmon. Susie ei koskaan saavu kotiin, sillä naapurustossa asuva 30+ mies on rakentanut rakentamattomalle pellolle -joka on naapuruston lasten oikotie koulusta kotiin- maanalaisen mökin, jonne Susien houkuteltuaan raiskaa ja tappaa tämän. Poliisille jää hänestä jäljelle vain naapurin koiran löytämät kyynärpään jämät. Susie saapuu omaan taivaaseensa, jonkinlaiseen välitilaan, josta hän katselee perheensä surua ja selviytymistä, ja murhaajansa elämää Susien tapon jälkeen.

Kaikille potentiaalisille kirjan lukijoille tiedoksi: The Lovely Bones ei ole erikoisesta näkökulmasta toteutettu dekkarinomainen kirja, vaan draama. Tämä oli minulle kenties se suurin pettymys, sillä odotin koko ajan miten Susie katsoo/vinkkaa murhansa selvittäjiä, jotka ahkeralla poliisityöllä saavat Susien tappajan kiinni ja telkien taa. Ja koska odotin tätä, koko kirja alkoi tuntumaan yhdeltä ylipitkältä välinäytelmältä ennen tätä katharsista. No, ennen pitkää jätin haaveilun sikseen ja keskityin tekstiin draaman kannalta, mutta tämä dekkariuden puute ärsyttää hieman edelleen.

Oikealle taajudelle virittäydyttyäni joskus puolen kirjan jälkeen aloin jopa pitää kirjasta. Se sai miettimään kaikkia niitä satoja Kova laki -jaksoja, joissa lähes jokaisessa lahdataan yksi tai useampi ihminen. Kova laki keskittyy tekijän/tekijöiden kiinnisaamiseen, mutta jäljelle jäävien surua ja selviytymistä harvoin kuvataan, ellei siitä ole dramaturgisesti hyötyä. Sama juttu kaikkien iltapäivälehtien rikosjutuissa. Enemmän mielenkiintoa ihmisillä tuntuu olevan itse kuolemaan ja sen tekijään, joskus jopa uhriin, ei niinkään jäljelle jäävien tilaan: uhrin perhe sekä rikollisen perhe. Siltä kannalta Oma taivas on hyvä lisä kirjallisuuteen. Väitän silti, että pelkän leffan katsominen olisi riittänyt minulle; en osaa arvostaa tämän kirjan "kauneutta" ja "hellyyttä" ja "unenomaista tekstiä" edellä mainitun dekkaripettymyksen jälkeen. Harmillista.

-----

The Lovely Bones muualla:
Humisevalla harjulla -blogi
Taavan päiväkirja -blogi
Kirjaurakka 2011 -blogi
Rakkaudesta kirjoihin -blogi

The New York Times (englanniksi)

2 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Hei, blogissani on sinulle haaste :)

Oli minulla myös joku miete tästä Omasta taivaasta, mutta blogger taas temppuili ja siinä rytäkässä se unohtui se ajatus.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Kiitos haasteesta. Sain sen myös Ankilta ja ehdin vastaamankin siihen: löytyy täältä.

Voi Blogger! Se tuppaa sekoilemaan niin usein, etta vakioksi on muodostunut ctrl+alt ja ctrl+C -namiskayhdistelmien käyttö ennen tallennuksien ja vastaavien napauttamista.