Stephen Fry: Stephen Fry's Incomplete and Utter History of Classical music

Luettu: 7.8.2011
Todellinen kirjoittaja: Tim Lihoreau


Yleissivistykseni on tietyillä alueilla hyvinkin heikoissa kantimissa. Eräs suurimmista näistä alueista on musiikin historia eli käytännössä siis klassisen musiikin klassikot. Toinen suuri alue on visuaalinen taidehistoria, jonka parannus on myös työn alla.

Stephen Fry's Incomplete and Utter History of Classical Music on melkein täysin sitä, mitä otsikko tarjoaa. Se on valikoiva klassisen musiikin historia, jonka on Fryn puolesta haamukirjoittanut Tim Lihoreau.*) Kirja etenee kronologisesti ja lähtee siis matkaan vuodesta 13 500 eaa., muinaisesta Egyptistä, josta on löydetty ensimmäiset osoitukset jonkin sortin musiikista ja soittimista. Seuraava pysäkki löytyy noin vuoden 1000 jaa. tietämillä, kun nuottirivistö keksittiin. Ja nuotit parisataa vuotta myöhemmin. (Mitähän siinä välillä tehtiin sen nuottirivistön kanssa?) Musiikillisesti pysytään laulussa, joka seuraavalla pysäkillä onkin osanen kirkon monopolia. Monopolia heilutetaan pikkuhiljaa seuraavalla pysäkillä barokin aikakaudella muun muassa Bachin kanssa. Seuraavaksi pääsemme muun muassa Wolfgang "Vuoteni ovat käänteisiä koiran vuosia, sillä olin valmis eläköitymään seitsemän vuotiaana" Mozartin mukaan sekoittamaan pakkaa entisestään. Sen jälkeen kirjan sivut täyttyvät Van the Manilla (Beethoven) ja Wagnerilla romantiikan aikakaudella, päätyen lopulta suurin piirtein nykyaikaan teesiin "Onko elokuvamusiikki nykyajan klassista musiikkia? Pohdi enintään 500 sanan verran".

Pidän suunnattomasti Stephen Fryn tyylistä oraalisessa kontekstissa: QIn kapteenina, Mustan Kyyn kenraalina, Laurie/Fry-kaksikon toisena puolena ja muissa viihdealan osissa. Erityisesti QI (Katsokaa! Katsokaa! Katsokaa!). Näiden perusteella en olettanutkaan Historyn olevan ensyklopediamainen teos, vaan pikemminkin suurin piirtein kronologinen kokoelma faktoideja**), sekä olennaisia tietoiskuja että epäolennaisia trivianappulaa. Sitä todellakin sain.

Ikävä kyllä mukana on paljon sellaistakin, mikä toimii kenties oraalisen ilmaisun puolella, mutta kirjoitettuna se hyppää silmille ja, kuten tässä tapauksessa, kirjoitettuna USEAAN KERTAAN 300 SIVUN AIKANA, se ärsyttää sangen paljon. Toinen lukijan faktoilla täytettyä päätä sekoittaa kirjoittajan (en edes tiedä, sanoako Fry vai Lihoreau!) tapa sekoittaa joukkoon täyttä puppua. Onneksi mukana on sentäs hymiö siitä ilmoittamassa.

Näistä huolimatta kirja toimii hyvänä introna klassisen musiikin historiaan. Koska se etenee kronologisesti, samat nimet hyppivät esiin sieltä täältä joten näiden säveltäjien biografioita ei kannata täältä etsiä, mutta sen sijaan näiden säveltäjien välisiä temporaalisia suhteita -ja varsinkin temporaalisia suhteita muihin maailman tapahtumiin!- löytyy helposti. Ellei etsi tietysti Wagnerin elämänkertaa, Fry kun tunnetusti on erittäin suuri Wagner-fani, onpa tehnyt säveltäjästä dokkarinkin ('Wagner and I').

Suosittelen tätä kirjaa Fryn tyylin tunteville tai sitä sietäville, musiikin historiasta kiinnostuneille. Britannian nykykulttuurin tuntemus on plussaa, ei tule jäätyä niin usein miettimään mitä jokin pieni viittaus tai vertaus tarkoittaa. Joka tapauksessa, tiedonhimo kasvoi lukiessa ja nyt tekeekin mieli lukea sitä ensyklopediamaisempaa klassisen musiikin historian teosta.

*) Tyyppiä ei ole vedetty tyhjästä, sillä alun perin tämän kirjan sisältö tuli Stephen Frylta, mutta puheen muodossa. Frylla oli nimittäin oma paikkansa brittiradiokanavalla 'Classic FM', joka keskittyy klassiseen musiikkiin ja keskusteluparinaan Frylla oli Lihoreau.

**) Hauska faktoidi Sibeliuksesta: tyypin surkeus johtui siitä, ettei hänen lapsuudentoiveensa koskaan täyttynyt. Hän kun halusi olla kuuluisa viulisti, eikä säveltäjä!

-----

Incomplete and Utter History of Classical Music muualla:
Spectator (englanniksi)
Time's Flow Stemmed -blogi (englanniksi)
The Sisyphean Task -blogi (englanniksi)

-----

Koska pidin Historysta niin paljon, haluan jakaa sen oppeja muillekin. Leikin Windows Movie Makerin kanssa ja kokosin alla olevan YT-klipin, jossa on 17 katkelmaa kuuluisista klassisista sävellyksistä. Ota selvää, montako säveltäjää tunnistat! Saat viisi (5) pistettä säveltäjästä ja ekstrapisteitä toiset viisi (5), jos tiedät myös teoksen nimen. Maksimipistemäärä on siis 170 pistettä. Oikeat vastaukset löytyvät kyseisen videon kuvauksesta YouTuben puolelta. Kerro, mitä sait! Och inget fusk!!

3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Kääk, selvästi sivistykseni klassisen musiikin saralla on pelkkää aukkoa: sain kasaan hurjat 30 pistettä...

hdcanis kirjoitti...

85 pistettä, 15. muistui teoksen nimi ja säveltäjän kansallisuus muttei nimi (ja kakkosessa annoin itselleni pisteet kun tunnistin mihin teokseen kuuluu tuota yksittäistä osaa osannutkaan nimetä). Ja aika moni muukin oli sellaisia että tiedän kuulleeni mutta nimi ei tullut mieleen.

Gregoriaanisessa kirkkolaulussa sävelten korkeus on tärkeää mutta rytmi ei, sen takia ne merkittiin alun perin ihan vaan pisteillä siihen nuottiviivastoon, sitten myöhemmin joku keksi alkaa merkitä niiden sävelten pituuksiakin josta tuli nuotit. Tuo vanhempi merkitsemistapa on yhä käytössä gregoriaanisessa laulussa.

Käsiteltiinkö tuossa muuten ollenkaan modernia musiikkia muuten kuin elokuvamusiikin kautta...Stravinsky, Cage, Stockhausen, Schönberg, Pärt?

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Maija: 30 pisteestä on hyvä aloittaa. Jos yhtään lohduttaa, niin päädyin tätä kirjaa ennen tekemään Sporclessa samantapaisen testin ja sain 20:stä yhden oikein. Jaiks! Siitä ekstramotivaatiota harjautua tällä saralla. :)

hdcanis: "Ja aika moni muukin oli sellaisia että tiedän kuulleeni mutta nimi ei tullut mieleen." Juu, em. testissä kävi näin koko ajan. Hymisin mukana mutta en perkele saanut teoksen nimeä tai edes tekijää mieleen.

Okei, gregoriaaninen kirkkolaulu. Mulla on yhden CD:llisen verran tätä lajia musiikkia ja totesin yllätyksekseni pitäväni siitä itse asiassa melko paljon. Nyt tiedän hieman sen lajin teoriaakin, kiitos sinun.

Ja modernia musiikkia käsitteli kirja myös. Mainitsemistasi Stravinskya laajemminkin, Cagen kohdalla keskityttiin Silenceen (ja onnistuttiin sen merkitystäkin hyvin avaamaan), ja Schönbergkin mainittiin useampaan kertaan. Pärt ja Stockhausen olivat jääneet ulkopuolelle.