John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Luettu: 11.9.2011
Alkuperäinen nimi: Hanteringen av odöda
Käännös: Jaana Nikula

Kuten alla olevasta linkkilistasta huomaa, tämä kirja on tullut meidän pienessä blogosfäärissä sen verran usein vastaan, että jopa minä muistin kirjan ihan ilman muistilappua, kun sen kirjaston tyrkkyhyllyllä näin.

Kuinka kuolleita käsitellään alkaa, kun länsinaapurimme pääkaupungissa on helle ja erittäin painostava ilma. Kaiken lisäksi sähkölaitteet temppuilevat, kun eivät suostu menemään pois päältä ja eräillä on varsin vakavia ongelmia muun muassa sydämentahdistinten kanssa. Karmiva päänsärkykin vaivaa kaikkia tukholmalaisia. Sitten se yhtäkkiä loppuu, mutta abstraktimpaa päänsärkyä on luvassa vielä pitkään sillä tukholmalaiskalmot heräävät henkiin. Näiden joukossa on vaimonsa noin tuntia ennen heräämistä hirvikolarissa menettänyt David, toimittaja Gustav Mahler joka kaivaa järkytyksekseen pari kuukautta sitten onnettomuudessa kuolleen 8-v. pojanpoikansa haudan ja löytää sieltä mädänneen zombin, eläkeläis-Elvy saa keskellä yötä vieraakseen kuukausi sitten kuolleen aviomiehensä. Seuraa kaaosta ja paniikkia.

En selvästikään ollut lukenut muiden blogistien kirjoituksia tarpeeksi tarkkaan, että olisin saanut painettua mieleeni tämän kirjan tyylilajin. Siis sikäli kun sillä nyt varsinaisesti tyylilajia on, sen verran monitulkintaista on meno. Itse ajattelin viimeiseen viidennekseen asti, että voi kun kiva, zombiaiheesta kirjoitettu draama! Sitten eräs kuolleista lurkkii erään ikkunan takana ja jään miettimään, että kas, olipas kauhugenren tyylinen kohtaus. Ja sitten päästää loppuun ja kirjailijan kiitoksiin, jossa arvostetaan kustantamon riskiä lähteä julkaisemaan kauhua.

Jep, ei oikein tuntunut kauhulta, ei. Ihmissuhdevatvominen, myös kuolleiden muistojen kanssa näiden haahuillessa ympäriinsä zombeina, on silti ihmissuhdevatvomista ja se vaan ei minulle toimi. Sinänsähän lähtöasetelma on filosofisesti mielenkiintoinen, mutta jotenkin kuoleman ja kuolevaisuuden pohdinnan sijaan mietitäänkin surua ja irtipäästämisen tuskaa (tai tuskattomuutta). Ja teiniangstia. Lisäksi kirjan fantasiaelementti tuntui hieman irralleen jääneeltä langanpätkältä: miten kuolleet heräsivät henkiin, miksi siinä oli kahden kuukauden aikaraja, miksi Elvy ja Flora kuulevat kuolleiden ajatuksia, miten kuolleiden telepatiapiiri toimii, miksi ne toimivat kuten toimivat. Jokin selityskin olisi varmaan ollut parempi tämän selittämättömyyden sijaan.

Kenties olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos olisin voinut asennoitua siihen alusta asti kauhuna enkä draamana. Toisaalta eipä se hyvän kauhunkaan mittapuulle mene. Harmittaa, sillä useimmat ovat siitä pitäneet ja nyt tunnen oloni hieman vialliseksi, kun en sitä itse näe. Ehkäpä sisäinen zombini otti ohjat käsiinsä ja luin teoksen sen silmien (ja välinpitämättömyyden) kautta. Onneksi kirjastossa suositeltiin Ystävät hämärän jälkeen -kirjaa. Minulle vampyyrit ovat vähemmän mielenkiintoisia kuin zombit, joten kenties osaan olla miettimättä miten kirjailija on sössinyt vampyyriyden olevaisuuden, kun ei mitään varsinaista määritelmää siitä ole. Katsotaan, miten sen kanssa käy.

-----

Kuinka kuolleita käsitellään muualla:
Helsingin Sanomat
Turun Sanomat
Kirjavinkit.fi
Helmen Lukupiiri-blogi
Kaiken voi lukea! -blogi
Meten Luetut 2006-2011 -blogi
Aamuvirkku yksisarvinen -blogi
Vinttikamarissa-blogi
Aamunkajon lukukokemukset -blogi
Kolmas linja -blogi