Luettu: 23.9.2011
Alkuperäinen nimi: Метро 2033
Käännös: Anna Suhonen
Viime vuoden lopulla osallistuin Liken arvontaan tämän kirjan tiimoilta, ihan vain siksi että tämä on venäläistä scifiä. En tiedä muista, mutta jos joku tätä ennen olisi vaatinut listaamaan tuntemiani venäläiskirjailijoita, klassikoista olisi se lista koostunut ja nykykirjailijoista tuli mieleen vain Anna Politkovskaja. Onneksi osallistuin, sillä vaikken voittanut, en olisi välttämättä tätä kirjaa ilman tuota kisaa muistanut.
Metro 2033 sijoittuu Moskovan metrotunneleihin vuonna 2033. Parikymmentä vuotta aiemmin joku tampio meni painamaan sitä punaista nappia ja (luultavasti) koko maailma on muuttunut ydintalveksi, jossa ihminen ei selviä hengissä. Venäjällä, Moskovassa, hengissä säilyvät ihmiskunnan rippeet asuttavat metrotunneleita, jonka metroasemien pienen tilan jakaa koko ihmiskirjo: Neljäs valtakunta on kolmen aseman natsiparatiisi, Hansan rinkulaisen kauppaliiton asemat ovat kapitalistisilla periaatteilla toimivia, Krasnaja Linijalla eletään kommunistisessa diktatuurissa, Poliksessa vaalitaan ihmiskunnan tietoa viimeiseen asti. Sosiaalisesti sivullisilla asemilla tapahtuu myös, sillä niiden läheisyydessä sijaitsevat usein tutkimattomat asemat sekä vartioimattomat metalliovet ylös, nopean evoluution tuottamien ja valtaamien olentojen ulkomaailmaan. Eräällä näistä sivuasemista asuu 20+-vuotias Artjom, jonka asema on joutunut eräiden em. olentojen, mustien, lisääntyvien hyökkäysten kohteeksi. Asiaa lähtee tutkimaan metrojen veteraanitaistelija Hunter, joka ennen lähtöään antaa Artjomille tehtävän: mikäli en tule takaisin huomisiltaan mennessä, lähde Polikseen, etsi eversti X ja selitä katoamiseni hänelle. Ja kuinka ollakaan, Artjom joutuu erittäin pitkälle matkalle tutun kotiasemansa rutiineista täysin sekavaan metroon, joka on täynnä outoja sääntöjä, outoja ihmisiä ja pitkiä, hengenvaarallisia, valottomia tunneleita asemien välillä.
Huh! Ehdottomasti nykyajan parhaimmistoon kuuluvaa scifiä, jonka melko varmasti voin jo nyt julistaa vuoden parhaaksi kirjaksi! Metro 2033:lla on mahtava kyky olla fyysistä huonoa oloa aiheuttava ja silti niin koukuttava, että sen aiheuttamasta ahdistuksesta huolimatta kirjaa ei vain voi olla jatkamatta. Lisäksi Gluhovski maalaa ihmiskunnasta mielestäni varsin todenmukaisen kuvan: laji, jonka sivistys on vain pintamaalia ja se irtoaa heti kun tilanne muuttuu selviytymistaisteluksi. Ja jotenkin koko tunnelikompleksiin mahtuu niin monia eri yhteiskuntamalleja: diktatuureja, teokratioita, kapitalisteja, kommunisteja, ghettoja, järjestäytyneen rikollisuuden ylläpitämiä asemia. Ja kaiken tämän alla virtaa jatkuva pelon täyttämä joki: pelko ulkomaailman säteilyä ja örkkejä kohtaan, pelko tunneleiden välisiä vaaroja kohtaan, pelko muita ihmisiä kohtaan. Ja kuten ihmisissä aina, osa ratsastaa tällä pelolla valtaan, oli kyse sitten ksenofobiasta, Isosta Madosta, Kremlin tornista tai mustista. Ja silti ihmiskunta pyrkii selviytymään, vaikka sen elämä onkin laadultaan juuri ja juuri rotan yläpuolella.
On mielenkiintoista huomata, miten suuren roolin tarinat ovat ottaneet metrossa asuvien elämissä. Kirjapainotaidon olevissa vain parin aseman käytössä, ihmisten tiedotus on palannut takaisin suullisen historian perukoille: vartiossa kerrotaan tarinoita toisille, metron eri asemien tilanteista kerrotaan tarinoita ja jotkut asiat ovat vain legendoja, joiden todenmukaisuudesta ei voi sanoa mitään, ellei kyseiselle paikalle itse mene (mikä ei näiden levottomuuksia täynnä olevissa metrotunneleissa ole ollenkaan helppo tehtävä) ja silloinkaan ei ole takuuta totuudesta, jota valtaapitävät kovin mielellään sensuroivat ja säätelevät oman valtansa pönkittämiseksi. Totuudesta on tullut metrossa yhtä arvokasta kuin entisestä paperirahasta. Metron suurimmiksi sankareiksi ovat nousseet metron tuntevat, hengissä selvinneet metronkuljettajat ja maanpinnalta polttopuuta, kirjoja ja muuta henkensä kustannuksella hakevat stalkerit.
Kirja on saanut muilta bloggareilta hieman negatiivista palautetta ja haluaisin näihin vastata. Minusta kirja ei ollenkaan junnaa paikoillaan, vaan se etenee oikein jouhevasti. Ahdistus kasaantuu sivu sivulta, ja myös Artjomin unijaksot nostavat tätä tunnetta: miten selviää, jos edes unissaan ei saa lepoa ympäröiviltä kauhuilta? Ja ovathan nuo unijaksot loppuratkaisun kannalta olennaisia, joten niiden pätkiminen vähentäisi tarinan yhtenäsyyttä varsinkin lopetuksessa.
Metro 2033 on mielestäni siis ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. En itse asiassa edes välitä siitä, onko scifi genrenä teille vastenmielinen, sen verran hyvin Gluhovski kuvaa ihmistä. Lukekaa!
Post scriptum: En muuten enää koskaan voi katsoa kirjastonhoitajia samaan tapaan. Hrr...
-----
Metro 2033 muualla:
Helsingin Sanomat
Turun Sanomat
RisingShadow.net
Kirjamielellä-blogi
Aamuvirkku yksisarvinen -blogi
Booking it some more -blogi
2 kommenttia:
Hih, mielenkiintoista kuulla mitä tuumit jatko-osasta! 2034 on sekä samanlainen että erilainen... pidin molemmista mutta jälkimmäinen vetää pidemmän korren :-)
Vai että sekä samanlainen että erilainen... no, se on onneksi Hunterin tarina, joten se laskee hieman odotuksia kun ei ole suora jatko-osa. Hmm, näyttääpi olevan tuossa naapurin sivukirjastossa paikalla.. ei, ei pysty ihan vielä sitä lukemaan. Katsotaan uudestaan lähempänä joulua.
Ja nyt tulit vieläpä nostaneeksi 2034:n odotuksia! :)
Lähetä kommentti