Luettu: 2.10.2011
Nyt on joku kumma bardibuumi päällä, kun tekee kovasti mieli lukea Shakespearea näin paljon. No, tuleepa tämä osa yleissivistyksestä rakennettua vahvemmalle maaperälle.
Siltä varalta, että Othello on jäänyt tunnetumpien Shakespearen draamojen alle, kerrataan juoni: Othello on pohjoisafrikkalaista syntyperää oleva venetsialainen maahanmuuttaja. Tyyppi on hyvinkin keski-ikäinen sotilaskomentaja, joka saa tehtäväksi mennä Kyprokselle taltuttamaan tätä italialaisomistuksessa olevaa saarta kiusaavat turkkilaishyökkäykset. Othellon komennus tulee juuri oikeaan aikaan, hän kun on mennyt salaa naimisiin erään venetsialaissenaattorin 17-vuotiaan tyttären, Desdemonan, kanssa ja tätä ei isäpappa katso hyvällä. Vastanainut pari matkaa Kyprokselle ja odottavat elävänsä elämänsä onnellisina loppuun asti, mukanaan Othellon lähimmät alaiset, luutnantti Cassio ja edellä mainitus luutnantinpestin Cassiolle hävinnyt Iago. Iago on kostomielellä ja päättää manipuloida Othellon uskomaan, että tämän nuorikkovaimo pettää tätä Cassion kanssa. Othellon tyyneys pettää ja seuraa tragedian kaavan tapaan verta, kyyneliä ja suolenpätkiä.
Varsin mielenkiintoinen näytelmä. Minusta sen olennaisin pointti on siinä, että todistusaineistoa kannattaa vaatia ja logiikkaa käyttää. Beyond reasonable doubt -fraasi on tässä kohtaa erittäin hyvä, ja sen Othello on unohtanut täysin. Osin se johtuu tyypin omasta epävarmuudesta ja yhteiskunnan stereotypioista ajatella venetsialaisnaisia huorina. Kaikkein mielenkiintoisinta on Iagon manipulointitaidot: Iago tietää tasan, mistä naruista vetää ja mitä nappeja painella. Hän on ihmismielen insinööri, sitä hullu tiedemies -laatua.
Lukemassani Arden Shakespeare -versiossa, A.J. Honigmannin editoimana, on myös runsaasti tietoa, joka valottaa lukijalle, miksi edelleenkin tästä 400 vuotta vanhasta näytelmästä tehdään uusia tuotantoja, jotka houkuttavat runsaasti yleisöä. Okei, juoni on vanhaa kauraa, mutta sen ympärillä on vaikka kuinka paljon materiaalia, jota muokkaamalla kukin näytelmä on omanlaisensa. Lisäksi osaan arvostaa nyt enemmän näyttelijöiden työtä. Lisää infoa tulee myös Shakespearen näytelmien ajoittamisen prosessista, sekä selvyyttä miten yhdestä näytelmästä voi olla tuhat eri versiota (vinkkaan tutustumaan Quartoon ja Folioon).
Kielellisesti Shakespeare on Othellossa ilmeisesti varsin kekseliäs, sen verran usein tulee alaviitteissä vastaan kommentti "unique in Shakespeare". Itse asiassa Stephen Fry käsitteli Shakespearen sananmuodostuksen perintöä Planet Wordin viitososassa.
Ja sitten se ikuinen dilemma: pitäisikö lukea näytelmiä edeltävät pitkät, toimittajan kirjoittamat johdannot vai ei? Toisaalta se antaa hyvän yhteiskuvan ja vinkkaa mitä asioita voi lukijana pitää silmällä, toisaalta alkaa näytelmää lukiessa tuntua kuin se olisi jo introssa pureskeltu minimaaliseksi silpuksi, jota minä nyt jauhan. Vinkkejä?
-----
Othello muualla:
Meten Luetut 2006-2011 -blogi
3 kommenttia:
Minä luen ne introt aina jälkeenpäin. En vaan halua spoilereita, edes klassikoista.
Minä taas usein luen ne esittelyt ensin, en ole kovin spoilerikammoinen, juonen yleispiirteitä on usein tullut esille jo muiden lähteiden viitteistä ja usein ne antavat myös tukea pysyä kärryillä erityisesti tällaisissa ajalta ja kieleltä kaukaisemmissa jutuissa. Tosin olikos tämä Arden-sarja se kirjallisuudentutkijoille yms tarkoitettu jossa oli tavallista runsaammat esittelyt ja selitykset?
Näyttelijöiden ja sovituksen merkitykseen törmäsin itse Hamletissa, ja noissa kaikissa Shakespeareissa taisi olla vähän sama ongelma, Quartot ja Folio eroavat toisistaan ja niihin ei yleensä ole merkitty näyttömöohjeita tai paljoa muutakaan, niinpä tulee tilanteita joissa henkilö X saattaa kuulla mitä Y ja Z puhuvat keskenään tai saattaa olla kuulematta, tai Hamlet saattaa olla oikeasti hullu tai ei tai jotain siltä väliltä, ohjaaja päättäköön miten se teksti tulkitaan.
Othellon muistelen näytelmänä olevan varsin mainion, kiinnostavia hahmoja, selkeä teema ja hyvin etenevä juoni. Ammattilaisen työtä vaikkei niihin ihan parhaisiin minusta lukeudukaan. Kielestä en osaa snaoa kun olen lukenut vain käänöksenä.
Reeta Karoliina: Ihan loogista muuten, mutta klassikoiden kohdalla spoilereita ei oikein voi välttää. Kaikki tietävät vaikkapa Draculan perusjuonen, vaikka eivät olisi kirjaa koskaan nähneetkään.
hdcanis: Juu, Arden on juuri se sarja. Aika reilusti nippelitietoa kyllä, esimerkiksi tässä Othellossa sivujen alaviitteessä on vertailuja Quarton ja Folion välillä ihan sanatasolla. Tässä esitoija oli selvittänyt Qn ja Fn eroja, siitä mille mikäkin on perustunut, näyttelijöiden muistiinpanoihin vai mihin. Ja sitten on tietysti kohdat, jotka puuttuvat kokonaan toisesta. Kun tässä introssa editoija kiitti ihmisiä kahden vuoden työstä, olin hieman ihmeissäni, mutta kun luin intron ja kaikki lisäviitteet sun muut, ei ihmekään että siihen on mennyt kaksi vuotta.
Törmäsin muuten juuri Toni Morrisonin versioon Othellosta. Nyt tekisi kovasti mennä Lontooseen olympialaisten aikaan, sillä tämä näytelmä saapuu sinne atleettien kanssa samaan aikaan.
Lähetä kommentti