Blogistanian Finlandia 2011

Salla planeetankokoisilla aivoillaan perusti kollektiivisen Blogistanian Finlandian. Ihan kymppitonnia palkinto ei ole, mutta ottaen huomioon blogien vaikutukset omiin lukuvalintoihini, se on ihan käypää mainostilaa.

Tarkoituksena on siis valita kolmesta kuuteen, minusta lukemisenarvoista, vuoden 2011 aikana julkaistua kirjaa. Sitähän saisi valita ehdokkaikseen niitäkin, joita ei ole lukenut (eli minun kohdallani suurin osa...), mutta itse haluan tietää tarkkaan mitä olen ehdottamassa. Otan tämän vakavasti! :)

Vielä vakavammin tämän voisi tietysti ottaa, jos olisin lukenut jopa kolmea (3) säännönmukaista kirjaa männä vuoden aikana. Monta oli 2010 julkaistua, joita olisin niin mielelläni nostanut esiin, kuten Möbiuksen maa ja Kertomuksia pimeestä. Näistä kolmesta yhtä en pidä ihan niin hyvänä, että haluaisin sen nostaa BF:n saajaksi, joten ehdokkaitani on kaksi. Olkaa hyvät!

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Marko Hautala: Torajyvät


-----

Päivitystä BF-kisasta (puoli tuntia ennen tulosten virallista julkistamista)

Olen tässä räknännyt oman epävirallisen listan ehdokaskirjoista ja näyttää kovasti siltä, että lukulistani lisääntyy aika kivasti. Nyt kun olen kaikki muiden listat käynyt läpi, olisin lisännyt omaan listaani ainakin kolme kirjaa huolimatta siitä, etten niitä ole lukenut: Juri Nummelinin toimittama Verenhimo, M.A. Jeskasen Perkele sekä tietysti Ville Teitäväisen Näkymättömät kädet. Itseäni nyppii erityisesti tuon viimeisen missaaminen!

Näyttää muuten siltä, että BF 2011:ssa on yksi kirja ylitse muiden. Pitänee lukea, vaikken aihetta ihan niin mielenkiintoisena pidäkään. Ei tosin tule luettua ihan heti: kirjastossa on viisi kappaletta + kolme hankinnassa ja vaatimattomat 41 varausta jonossa. Ehkä ensi vuoden Blogistanian Finlandian aikana sitten. :) Jaaha. Perkeleestä on yksi kappale ja sen eräpäivä on ollut syyskuussa. Ei varmaan kannata edes laittaa varaukseen. Hei, kirjavaras, saunan takana on tilaa!

Ei kommentteja: