Luettu: 18.2.2012
Alkuperäinen nimi: Tintin au pays des Soviets
Käännös: Heikki ja Soile Kaukoranta
Aika saada taas Kirjalliseen maailmanvalloitukseen uusi kohde. Ikävä kyllä tiesin Belgiasta vain Tintin, joten tällä mennään. Sittemmin Luru tuli aloittaneeksi Belgia-projektin, joka muistutti että tiedänhän minä toisenkin belgialaisen: René Magritten! Paitsi että tyyppi oli taiteilija, ei kirjailija. Juu...
Tintti Neuvostojen maassa on Hergén ensimmäinen Tintti-sarjakuva, joka ilmestyi alunperin erään katolisen sanomalehden nuorten liitteessä vuonna 1930. Tarinassa Tintti, tuo punalettinen (tosin tässä mustavalkoinen) toimittaja lähtee tekemään reportaasia Neuvostoliittoon, jossa hän tutustuu paikalliseen virkavaltaan, propagandakoneistoon sekä taviksiin.
Tintti Neuvostojen maassa ilmestyi suomeksi vasta 1986, muun muassa ah! aina niin ihanan suomettumisen takia. Jopa tässä painoksessa (vuodelta 2006) suomentajat ovat kirjoittaneet jälkipuheen, jossa edelleen pahoitellaan sen neuvostovastaista asennetta. Ei olla tultu vielä kovin kauaksi Kouvostoliitosta, selvästikään.
Itse sarjan piirrosjälki on lähinnä hassu, sillä se on niin yksinkertainen. Tokihan mustavalkoisuus ja aikansa teknologia rajoittivat jonkin verran Hergén taiteellista kunnianhimoa, mutta silti. Takakannessa on kaikkien Tintti-albumien kannet, joten vedän johtopäätöksen että Hergé ei näin 22-vuotiaana ollut vielä saanut universuminsa perustuksia kokoon siinä määrin että ylimääräiselle olisi ollut energiaa.
Ja asenteesta viis, tarina on kovin kömpelö. Eri actionien väliltä puuttuu niitä yhdistävä juonne, joten yleiskuva on kovin töksähtelevä. Lisäksi uskottavuus ei ole ollut Hergéllä selvästikään päällimäisenä mielessä, kuten useassa kohdassa käy ilmi. Itse asiassa ilman jatko-osia olisin itse valmis luokittelemaan Tintti Neuvostojen maassa -albumin pikemminkin lännen propagandaksi kuin fiktioksi, vaikka tuo vihollisen yksinkertaistaminen viedäänkin niin pitkälle että se melkein fiktiota onkin. Hergé on tosin myöhemmin katunut teoksen ilmapiiriä ja tunnustanut käyttäneensä lähteenään vain erästä, samalla asenteella aiheeseensa suhtautuvaa teosta Neuvostoliitosta (ks. Helsingin Sanomien linkki alla). On tosin huomautettava, että ihan kaikki Tintin kritisoimat aiheet eivät olleet fiktiota tai venytettyä totuutta, eivätkä ole nyky-Venäjälläkään toisin, kuten männä viikon vaaleissa kävi ilmi.
Koko lukukokemuksen positiivisin aspekti oli Tintin koira Milou. Tuntui suuremman aikaa, kuin Milou olisi halunnut olla homman aivot ja Tintti muskelit/kameranjalka, mikä onkin suunta mihin jatko-osat menivätkin. Lisäksi haluan sanoa, että Tintti on paitsi ärsyttävä (teki useaan kohtaan mieli vetää tyyppiä pataan), myös rasittavan amerikkalainen: valkoinen, voimakas heteromies, proto-MacGyver joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta koska on vain niin saatanan nokkela ja ilkimykset vain niin tyhmiä ja ennalta-arvattavia. Ehkäpä valikoin jatkossa Tintit aihepiirien, en niinkään kronologisen järjestyksen mukaan. Paitsi että kiitos viime aikojen lakimyrskyn sarjan kakkososan ympärillä, se pitänee kyllä lukea myös.
-----
Tintti Neuvostojen maassa muualla:
Helsingin Sanomat
Pois työpöydältä -blogi
Entressen kirjaston sananvapausjoulukalenterin 8. luukku
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Belgia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti