Tutkailin tuossa alkuvuodesta uusia brittiläisrikossarjoja, koska pidän niistä erittäin paljon. Löysin dekkarisarjaan perustuvan sarjan 'Vera', joka kuvaukseltaan kuulosti varsin mielenkiintoiselta (sarja tullut myös YLE1:llä). Asia jäi hautumaan, kunnes Suomalaisessa käyskennellessä vastaan tuli yksi dekkarisarjan romaaneista.
Silent Voices (ei suomennettu) on sarjan neljäsosa. Vera Stanhope, Skotlannin ja Englannin rajalla Pohjanmeren äärellä sijaitsevan Northumberlandin rikostutkija, on lounastauollaan paikallisella kuntoklubilla uimassa lääkärinsä pakottamana. Poistuessaan hän löytää höyrysaunasta naisen ruumiin ja vetää kuoleman tutkinnan itselleen ja tiimilleen. Uhrin taustaa tutkiessaan he löytävät Britanniaa järkyttäneen lapsenmurhan, jonka uhrin työpaikkaharjoittelija oli antanut tapahtua. Kun Vera saa tietää, että samainen harjoittelija asuu hyvin lähellä uhrin kotoa, hänen tiiminsä joutuu myöntämään että tapauksilla voi hyvinkin olla yhteys.
Erittäin raikastavaa lukea sekä ruumiillisesti että sosiaalisesti epätäydellistä päähenkilöä ratkomassa murhaa. Heti ensimmäisestä luvusta lähtien pystyin samastumaan Veran hahmoon erittäin hyvin, ei vähiten siksi että hänen ajatuksensa uimahalleista heijasteli erinomaisen hyvin omia kouluaikaisia pakkoliikuntatunteja.
She tried to choose a time when the pool was empty. Early mornings and evenings were impossible. Then the changing room was overrun by the young, the skinny, tanned women who plugged themselves into iPods and used all the equipment in the gym. How could Vera expose her eczema-scaly legs, her flabby belly and cellulite in front of these twittering, giggling goddesses? Occasionally she would peer into the room that looked like an updated torture chamber, with huge machines and heaving, writhing bodies. (s. 3)Jep, suoraan yläasteen kidutussessioista. Tämän lisäksi Veran sosiaalinen taidottomuus -ja siitä koituvat ongelmat sekä töissä että töiden ulkopuolella- ovat sympaattisia. Itse asiassa Veran työholismia käy kateeksi: sitä toivoisi, että itsellänikin olisi työ, jonka suorittaminen olisi mukavan haasteellista, jotain jolla mielellään voi korvata puuttuvan sosiaalisen elämän. Siihen asti kirjat ja netti joutuvat riittämään minulle. Itse murhamysteeri on sekin ihan OK ja kommentoi mielestäni hienosti ihmisten sensaationahmimishalua: mitä brutaalimpi murha, sen parempi. Useampi uhri ja sarjamurhaaja? JES! Cleeves asettaa kaikki palaset tällaisesta innostuvalle: julkinen paikkaa, taustalla turhautunut ja ylikuormittunut huostaanottopalvelu, tapaus jossa tämä ylikuormitus on johtanut lapsen karmeaan murhaan... ja sitten heitetään homma uusiksi ja paljastetaan todellisuus. Matkan varrelle Cleeves on ripotellut erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, kaikki realistisia. Kielellisestikin kirja on mielenkiintoinen, sillä Cleeves käyttää Northumberlandin murretta varsinkin Veran puheessa. Silloin tällöin sitä joutuu miettimään mitä jokin sana tarkoittaa, mutta kontekstilla pääsee jo pitkälle. Päätyipä pari sanaa omaankin sanastooni. Kuulostan varmaan natiiville varsinaiselta tilkkupeitolta, kun innokkaasti sekoitan eri murresanoja ja ääntämistyylejä. Joten kyllä, tätä oli ilo lukea.
Vera-sarjan ensimmäinen osa on suomennettu ja julkaistu Kariston toimesta, neljän muun Cleevesin kirjan ohella. Voinemme odottaa jatko-osienkin suomennosta, varsinkin jos TV-sarja otetaan Suomessa hyvin vastaan. Ja mikäs siinä laadukasta brittidekkaria muutenkaan julkaistessa; on sitä pöljempääkin puita paperiksi kaadettu. Mutta koska englannin kielellä lukeminen sujuu, haetaan Veran edellisosia kirja kerrallaan kirjastosta.
-----
Silent Voices muualla:
Independent (englanniksi)
EuroCrime (englanniksi)
BookGeeks (englanniksi)
I Prefer Reading -blogi (englanniksi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti