Luettu: 31.5.2007
Alkuperäinen nimi: Pure Dead Brilliant
Käännös: Marja Helanen-Ahtola
Magiaa mennen tullen on Gliorin Srega-Borgioiden perheen elämää seuraavan kuusiosaisen sarjan kolmas osa. Muut viisi osaa ovat Magiaa mahan täydeltä (1), Magiaa millin tarkkuudella (2), Magiaa musta taivas (4), Magiaa meri tumma (5) ja Magiaa mafian tahtiin (6; luen parhaillaan). Löysin kirjan vahingossa Suomalaisen alehyllystä ja kansi hurmasi minut: tumman vihreää samettia, jossa teksti ja kuvitus hopealla ja sileällä upotuksella (saa arvata, mihin Tylypahkan tupaan kuulun). Takakannen teksti puhui ympäri ostopäätökseen, samoin kirjan ensiselailu. Vai mitä sanot Näytelmän henkilöt -listauksesta:
"Titus Strega-Borgia, kohta kolmetoistavuotias sankari
Pandora Strega-Borgia, kymmenvuotias sankaritar
Strega-Mummi, Tituksen, Pandoran ja Lirun isoisoisoisoisoisoisoäiti (jäädyttämällä säilytetty)
Mari Nadi, luultavasti läntisen puoliskon kehnoin keittäjä
Tarantella, hämähäkki suukkosuu
Unikeko, retusoimaton skotlantilainen myyttien peto
Astoroth, Manalan mandaatin kakkosministeri, erityisvastuu sopimuksista ja sielujen kalastuksesta"
Gliorin kertomus on ehkä suunnattu minua huomattavasti nuoremmille, mutta kyllä tämä musta huumori säväyttää aikuisempaakin lukijaa. Lisämausteena kirjassa toimii fantasian genrelle epätyypillisempi roolijako: hahmot eivät ole joko hyviä tai pahoja vaan molemmilla puolilla on osa toistakin. Saduissa tämä on yksinkertaistettu (kohdeyleisön takia luultavasti, vaikka tästäkin voidaan kiistellä), mutta vaikka fantasiakirjallisuuden periaattessa mielestäni pitäisi olla aikuisempia ja monimutkaisempia satuja, se niistä kuitenkin kokemukseni perusteella ajoittain puuttuu.
Gliori sopii mainiosti muun huomattavasti raskaamman kirjallisuuden välillä. Usko pois, kun lukee tarpeeksi monta ahdistavaa kirjaa yhteen menoon, alkaa kaivata jotain ei-imelää kevyempää. Magiaa-sarjan musta huumori tekee tehtävänsä. Kymmenen pistettä ja Loch Nessin merkki.
Alkuperäinen nimi: Pure Dead Brilliant
Käännös: Marja Helanen-Ahtola
Magiaa mennen tullen on Gliorin Srega-Borgioiden perheen elämää seuraavan kuusiosaisen sarjan kolmas osa. Muut viisi osaa ovat Magiaa mahan täydeltä (1), Magiaa millin tarkkuudella (2), Magiaa musta taivas (4), Magiaa meri tumma (5) ja Magiaa mafian tahtiin (6; luen parhaillaan). Löysin kirjan vahingossa Suomalaisen alehyllystä ja kansi hurmasi minut: tumman vihreää samettia, jossa teksti ja kuvitus hopealla ja sileällä upotuksella (saa arvata, mihin Tylypahkan tupaan kuulun). Takakannen teksti puhui ympäri ostopäätökseen, samoin kirjan ensiselailu. Vai mitä sanot Näytelmän henkilöt -listauksesta:
"Titus Strega-Borgia, kohta kolmetoistavuotias sankari
Pandora Strega-Borgia, kymmenvuotias sankaritar
Strega-Mummi, Tituksen, Pandoran ja Lirun isoisoisoisoisoisoisoäiti (jäädyttämällä säilytetty)
Mari Nadi, luultavasti läntisen puoliskon kehnoin keittäjä
Tarantella, hämähäkki suukkosuu
Unikeko, retusoimaton skotlantilainen myyttien peto
Astoroth, Manalan mandaatin kakkosministeri, erityisvastuu sopimuksista ja sielujen kalastuksesta"
Gliorin kertomus on ehkä suunnattu minua huomattavasti nuoremmille, mutta kyllä tämä musta huumori säväyttää aikuisempaakin lukijaa. Lisämausteena kirjassa toimii fantasian genrelle epätyypillisempi roolijako: hahmot eivät ole joko hyviä tai pahoja vaan molemmilla puolilla on osa toistakin. Saduissa tämä on yksinkertaistettu (kohdeyleisön takia luultavasti, vaikka tästäkin voidaan kiistellä), mutta vaikka fantasiakirjallisuuden periaattessa mielestäni pitäisi olla aikuisempia ja monimutkaisempia satuja, se niistä kuitenkin kokemukseni perusteella ajoittain puuttuu.
Gliori sopii mainiosti muun huomattavasti raskaamman kirjallisuuden välillä. Usko pois, kun lukee tarpeeksi monta ahdistavaa kirjaa yhteen menoon, alkaa kaivata jotain ei-imelää kevyempää. Magiaa-sarjan musta huumori tekee tehtävänsä. Kymmenen pistettä ja Loch Nessin merkki.
