Luettu: 18.1.2008
Tähän kirjaan tartuin siksi, että luin sitä edeltävän Opettajan päiväkirjan joskus vuotta aiemmin ja olin täysin. Totesin, että kun kuvittelin oman yläasteaikani olleen pahinta mitä on, se olikin vain Helvetin esikartano; nykyään meno on suoraan yhdeksännestä piiristä kapellimestarinaan joko Jumala tai Saatana, miksi haluatkin pahan yliluonnollista personifikaatiota kutsua. Oppilaan päiväkirja vahvistaa olettamustani yhdeksännestä piiristä. Vaikka Oppilaan päiväkirja onkin tietojeni mukaan faktaan perustuvaa fiktiota, uskon tällaisten tapahtumien (sekä koulun että kodin puolella) olevan yleisiä, niisyä ei vain puhuta (koska kaikkihan tietävät, että jos asiasta X ei puhuta, asiaa X ei ole silloin olemassa).
Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja! - Oppilaan päiväkirja kuvaa todenmukaisesti, millaista on olla yläasteikäinen poika ja luokan semihylkiö, ei ihan täysverinen hylkiö (tiedän kokemuksesta, millaista se on eikä Niko mahdu määritelmään). Päiväkirja kuvaa Niko Nyyssösen, 12 vuotta 315 päivää, 145 senttiä, 40 kiloa ja sen pituus 3 senttiä, yläasteen seitsemännen luokan kokemuksia. Yhteen lukuvuoteen mahtuu peruskoulun oppimäärän opiskelua, nälkiintymistä, koulukiusaamista, pelkoa, veljen elämän meno päin helvettiä ja kasvu lapsuudesta murrosikään.
Oppilaan päiväkirjaa voisin suositella pakollisena kaikille, jotka allekirjoittaneen tavoin kuvittelee oman yläasteaikansa olleen paha, niille joilla on peruskoulussa opiskelevia lapsia (olettaen etteivät ole päätyneet kouluammuskelijan maalitauluiksi), poliitikoille ja muille perusopetuksesta päättäville sekä opettajiksi opiskeleville. Muille tämä on yleissivistyksen kannalta hyvin suositeltavaa lukemistoa.
