Kaari Utrion historialliset sukuromaanit ovat Vaskilintua lukuunottamatta lukutottumusteni ulkopuolella, mutta Kiilusilmäfeministi on erityisen tärkeä lisä luettavaan kirjallisuuteen. Teos koostuu Utrion eri lehtiin kirjoittamista kolumneista noin 1980-luvun puolestavälistä lähtien. Lyhyet tekstit kuvaavat mielenkiintoisesti yhteiskunnan muutosta nais- ja miesasian muutoksia, kuten esimerkiksi kolumni, joka kuvaa miten harvoin miehet voivat edes harkita kotiin jäämistä lapsen kanssa edes lyhyeksi aikaa. Nyt ollaan päästy edes siihen pisteeseen, että sivistyneet miehet eivät luule miehuutensa vähenevän isyysvapaan käyttämisen myötä.
Kiilusilmäfeministin paino on kuitenkin naisasiassa. Kolumnit kuvaavat naisten asemaa yhteiskunnassamme. 'Usko, toivo ja hakkaus' kuvaa naisten edelleen yleistä koti- ja muuta väkivaltaa osuvasti:
'Kuolemaakin pahempi kohtalo' kertoo sen, mitä ihmiset eivät halua ajatella: he eivät halua ajatella Darfurin naisia ja tyttöjä. He eivät halua ajatella bosnialaisten ja kroatialaisten ylläpitämiä pikku kesäleirejä. Hei eivät halua ajatella, mitä afgaaninaisille tosiasiassa tapahtuu."Juuri kun aviomiehesi on tappamaisillaan sinut: kun hän on potkinut sinulle keskenmenon, iskenyt silmäsi sokeaksi, repinyt korvasi irti ja hyppinyt päälläsi, raadellut vaatepuulla rintasi ja kuristanut kaulasi siniseksi, iske hänet kuoliaaksi keittiöveitsellä, jos vielä pystyt. Suomessa naisella ei ole oikeutta puolustaa henkeään. Joudut taposta - et kuitenkaan murhasta - vankilaan viideksi vuodeksi."
"Sotavankia ei voi kiduttaa, koska vastapuoli kävisi ikäväksi omille sotavangeilleen. Näin on asiat sovittu. Mutta naisille saa tehdä mitä tahtoo. Niistä ei ole sovittu mitään, ja jos onkin, sitä ei kukaan valvo. -- Kaikki armeijat ovat varkaita ja raiskaajia. -- Sodassa voivat vain miehet voittaa. Naiset ja lapset häviävät aina."
Ja naisen alentamisen kieleen rakennettuna ideologiana on tietysti kunnon panoa tarvitsevien femakkojen hysteeristä höpinää, sillä leikkiähän tämä vain on. Eikö?
"En lakkaa ihmettelemästä suomalaisen naisen loputtoman korrektia käytöstä ja kohteliaisuutta. Vääristyneesti hymyillen, kimeästi nauraen hän nyökkäilee, kun hänen ruumiinsa poljetaan lokaan, hänen älyään syljetään, hänen työtään halveksitaan, hänen synnytyksilleen nauretaan. Ei koskaan, ei missään, sotaisinkaan feministi pysty häpäisemään miestä sillä tavalla kuin naista häpäisevät ne sivistyneinä itseään pitävät herrat, jotka huvikseen alentavat äitinsä, vaimonsa ja tyttärensä ihmisarvon suuren yleisön edessä kerätäkseen kiitokseksi muutaman hihityksen." ('Herrain käytös')
Utrion sanoihin päättäen: "Onko suomalainen nainen teidän mielestänne ansainnut tällaisen kohtelun? Hän, joka pelasti kotirintaman? Hän, joka painaa kahta työpäivää?" ('Liputuspäivä')
Ei. Nainen ei ansaitse yhtään mitään. Eihän se ole mies eikä mikään.
