Luettu: 16.6.2008
Alkoholistiperheiden kasvattien oma klassikko. Onkelin esikoisromaani kertoo perheestä, jonka alamäki alkaa perheen isän kuoltua. Äidin viinanhimo yltyy ja perheen kaksi tytärtä, Birge ja Ruut, kasvavat sivukylällä ilman luotettavaa aikuista. Lopulta jopa virkamiehet havahtuvat siihen, että 10-vuotiaan lapsen ei ehkä ole hyvä palella ruoatta talvella ja katsella kun kylän juopporemmi vetelee vuorotellen lapsen sammunutta äitiä tämän silmien edessä. Sijaisperheen oli tarkoitus muuttaa asia, mutta ikävä kyllä perheen isukki haluaa näyttää rakkauttaa lapsiin koko miehuutensa voimin.
Tämä saa aina itkemään, myös kolmannella lukukerralla. Luin Ilosen talon ensimmäisen kerran suomalaisen nykykirjallisuuden kurssia varten ja se on pysynyt lukemistossa siitä lähtien, toisin kuin kaikki muut kurssia varten lukemaani viisi kirjaa. YLEn näyttämää filmatisointia en ole pystynyt katsomaan kuin pieniä pätkiä kerralla. Kirja on kuulemma mustan huumorin sävyttämä, mutta ilmeisesti omakohtaisuus iskee syvemmälle jopa sarkasmin kuningattaren mustaan sieluun.
