Luettu: 8.6.2008
Oli pakko saada Toni Morrisonia tähän väliin. Tavoitteena on edelleen lukea kaikki Morrisonin romaanit (ja mahdollisesti ei-romaanikin). Morrison on vain niin hyvä kirjoittaja, etten tiedä olenko valmis siihen tyhjyyden tunteeseen kun on laskenut käsistään viimeisenkin Morrisonin. Toisaalta en ole myöskään valmis siihen, etten olisi lukenut yhtä Morrisonia tämän tyhjyyden välttämiseksi.
Tar Babyn teemana on isolaatio niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Sen keskustarina sijoittuu syrjäiselle saarelle, jossa musta pariskunta toimii valkoisen pariskunnan palveluskuntana. Mustan pariskunnan sukulaistyttö, menestyvä Jadine, tulee saarelle samaan aikaan kun villin afrikkalaisen kriteerit täyttävä Son huuhtoutuu saaren rantaan ja hurmaa vastakohdallaan Jadinen. Jadinen ja Sonin suhde vain on konflikteja täynnä, kuvaten yksilötasolla afrikkalais-amerikkalaisten yhteiskunnallisia konflikteja.
Tar Baby keskittyy yllättävän paljon tarinan valkoisen pariskunnan historiaan. Toisaalta kirjallisuuden historia on täynnä valkoisten kuvauksia mustien tuntemuksista, joten on -etenkin valkoisena (tai siis pinkkinä, lähinnä)- mielenkiintoista lukea mustan kuvausta valkoisten tuntemuksista. Lisäksi kerronta tapahtuu Morrisonille tyypillisen sukuhistorian kuvauksen kautta. Onkin omituista, ettei kukaan ole aiemmin hoksannut miten paljon henkilön sukuhistoria vaikuttaa myös jälkikasvuun. Morrison ei turhaan Nobeliaan saanut. Tar Baby ei ehkä ohita The Bluest Eyeta ykköspaikalta, mutta kyllä Tar Baby on paikkansa kirjallisuushistoriassa ja Morrisonin tuotannossa ehdottomasti ansainnut.
