Luettu: 24.8.2008
Pitkästä aikaa tuli luettua jotain kirjallisuuden aineopintojen kirjalistasta. Lisäkiinnostusta Aino Kallakseen tulee tietysti legendasta, jonka mukaan relativismin äiti, amerikkalaisfilosofi Ayn Rand olisi ottanut etunimensä Kallaksen etunimestä.
Sudenmorsian kuvaa Aalon, juuri naimisiin menneen tytön kaksoiselämää: toisaalta Aalo on Priidikin hyveellinen vaimo, toisaalta hän karkaa joka yö aviovuoteestaan yön selkään suden hahmossa. Kuten odottaa saattaa, ennemmin tai myöhemmin Priidik saa selville vaimonsa ei-patriarkaalisen puolen ja hylkää tämän, vieden Aalon pojan mukanaan.
Vaikka Sudenmorsian onkin kirjoitettu 1928, sen kieli on arkaaista, hyvin vanhahtavaa, ja se onkin yksi tarinan parhaita puolia. Kielivalinnan ylittää kuitenkin Kallaksen mielestäni keskeisin viesti: nainen kuuluu vain itselleen. Toiset yhdistävät naisen itsenäisyyden suoraan Saatanaan ja paholaiseen, kuten Priidik ja kyläläiset, mutta Aalo ei ole ihan niin helposti kategorisoitavissa. Suden hahmossaankin, himojensa vietävissä, äidinrakkaus on edelleen Aalon ajava voima. Mutta kuten aina, patriarkaalinen maailma ei halua puida harmaan eri sävyjä: joko nainen on miehen omistuksessa 24/7 tai sitten ei; jälkimmäisen tapahtuessa naisella ei ole enää virkaa, eikä näin ollen ihmisarvoakaan. Aalon karkotus on surullinen, ja äidin ja lapsen pakkoerottaminen saa vihaiseksi, mutta ainakin Aalolla oli hetken aikaa se, mitä miehillä on aina: valta omasta ruumiistaan ja elämästään. Sudenmorsian on ehdottomasti yksi suomalaisen feministisen kaunokirjallisuuden klassikoista, ja Eino Leinon vaikutus on silloin melko yhdentekevää.
