Ilmeisesti kristittyjen paljon mainostettu "Jumalan ehdoton rakkaus" ei ihan ulotu seuraajiinsa asti, sen verran myrskyjä vesilasissa Kylliäisen kirjan pelkkä nimi nostatti julkaisunsa aikaan. Kylliäisen piti suorittaa kotiläksyjä hiippakuntansa piispalle, kun seurakunnan -ihan koko Suomen kartan mitalta- fundisainekset vetivät kilpaa herneitä nenäänsä tästä kammottavasta ajatuksesta, että heidän saarnaamansa jumalan keskeinen sanoma, siis ehdoton rakkaus lapsiinsa, olisi todella sitä mitä muut sillä ymmärtävät, siis ehdotonta. Jostain käsittämättömästä syystä tulee taas mieleen fatwa-kateus, joka tuntuu olevan kristinuskon -ja kaikkien muidenkin uskontojen- keskeinen sanoma: vääräuskoisten (lue: niiden, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä) ikuinen kärsimys kuoleman jälkeen. Monille kristityille tämäkään ei riitä, vaan kärsimys pitäisi tulla kaikki nyt heti eikä vasta kuoleman jälkeen. Kuulostaa epäilyttävästi siltä, etteivät kaikkein kovaäänisimmät fundikset ehkä sittenkään ihan täysin luota isukkiinsa rangaistusten jakajana. Melkein kuulostaa siltä, että he haluaisivat jakaa oikeutta itse.
Mutta Kylliäinen ja Kaikki pääsevät taivaaseen. Kylliäinen tarkastelee uskoaan ja sen osia selvästikin eri lähtökohdista kuin suurin osa tuntemistani papeista. Hän ei työnnä sormiaan korviin ja ala pälättämään raamatunsäkeitä, vaan tarkastelee kristinuskoa, Raamattua ja muita asioita kriittisesti ja on silti pappi ilman uskonkriisiä. On todella omituista lukea papin kirjoittamana jotain, mitä militantihkona ateistina sanon aina kaikille fundiksille, joiden mielestä koko Raamattu on erehtymätöntä jumalan sanaa:
Raamattu ei ole teologisesti yhtenäinen teos, vaan monien eri kirjoittajien omista lähtökohdistaan ja oman ymmärryksensä perusteella kirjoittamien kirjojen kokoelma, joka sisältää suuren joukon hyvinkin erilaisia opillisia näkökulmia ja painotuksia. Raamattua ei näin voi pitää yhden ainoan oikean opin erehtymättömänä mittapuuna. (s. 14) [H: Aivan!!!]
Kylliäinen kirjoittaa niin erilaisesti, että tapojeni vastaisesti päädyin kirjoittamaan sitaatteja vihkoon ja kännykän muistiin, missä satuinkin olemaan. Tässä joitain niistä:
Ainoa, mitä ihminen voi todella sanoa tietävänsä jumalallisista asioista, on se, ettei hän voi tietää niistä mitään. (s. 32) [Muistaakseni Aristoteles sanoi jotain hyvin samantyyppistä.]
Ei niin, että pelkkä näkemys Jumalasta rakastavana ja armahtavana Isänä tai Äitinä [!] vielä riittäisi pelastamaan ihmisen tai pitämään hänet hengissä. (s. 60)
Ihminen voi olla elämässään onnellinen ja tasapainoinen, selvitä vastoinkäymisistä ja välittää lähemmäisistään, vaikka hänen maailmankatsomuksensa runkona olisivat muut kuin kristilliset opit ja näkemykset. (s. 60-61) [Bingo! Jos maailma perustuisi kristilliseen moraaliin, olisi edelleen täysin hyväksyttävää kohdella naista omaisuutena siinä missä karjaa ja vaunuja, pitää orjia, viedä lapsilta ihmisoikeudet, tehdä etnisiä puhdistuksia ja joukkomurhia, ja kaikkea muuta pientä kivaa.]
Jos me ylipäätään jatkamme olemassaoloamme vielä kuoltuamme [!], olemme matkalla taivaaseen Jumalan luo. -- Kaikki se, mitä me tässä elämässä teemme ja jätämme tekemättä, vaikuttaa meidän ja lähimmäistemme elämään vain tässä ajassa. Emme kanna tekojemme seurauksia mukanamme enää tuonpuoleiseen. -- Kaikesta tästä seuraa, että meillä ei ole pienintäkään syytä kantaa huolta kuoleman jälkeisestä kohtalostamme. (s. 138) [Tämä osa oli epäilemättä se osa, josta fatwa-kateudesta kärsivät fundikset hermostuivat niin kovin. On se nyt perkele, jos ne hirvittävät häpeämättä toisiaan rakastavat ja kunnioittavat homot saatana eivät kärsi edes tuonpuoleisessa kun tämä maallinen oikeus on polkenut meidän jumalan valitun kansan, heterojen, oikeuksia antamalla niille eläimille ihmisoikeuksia. Mitä seuraavaksi, laillistetaan seksi ja avioliitto ankkojen/koirien/joku-muu-himojeni-epäpyhän-kohteen kanssa?!]
Oikeudenmukaisuuden toteutumista aina ja kaikkialla ihanteenaan pitävä yhteisö ei ota huomioon sitä, että ihminen on puutteellinen ja vajavainen, armoa tarvitseva ja armon varassa elävä olento, joka ei aina kestä tulla tuomituksi tekojensa mukaan. (s. 161) [Jos ei kestä, olisit ajatellut sitä ennen kuin teit mitä teit. Ongelmahan tässä on vielä sekin, miten erotella ne, joilla on oikeasti aivot pysyvästi narikassa, ja ne, jotka tietävät hyvin tekojensa seuraukset ja ovat niistä jopa ylpeitä ja käyttävät vain tätä "olen vain armoa tarvitseva syntinen antakaa kaikki anteeksi ja päästäkää kuin koira veräjästä" -korttia hyväkseen. Laitan mieluummin syyttömän vankilaan kuin vapautan syyllisen.]
Jumalan armo ei ole ainoastaan halpaa, vaan täysin ilmaista. Se saadaan synnyinlahjaksi eikä sitä voi koskaan menettää. (s. 164) [Enpä olisi uskonut näin sanovani, mutta tämä traditionaalisempi käsitys kadotuksen mahdollisuudesta sen ansaitseville kuulostaa paremmalta. Kylliäisen ajatus vie pohjan paitsi minulle tärkeältä valinnanvapaudelta, myös oikeudenmukaisuudelta, siltä että omilla valinnoilla on seurauksensa joista meidän tulee kantaa vastuumme. Kylliäisen logiikka kuulostaa äärimmilleen viedyltä vastuuvapauslausekkeelta, koko uskonnon perustalta; siltä, että kaikki valinnat ja näin ollen niiden seuraukset on jonkun muun kuin tekijän itsensä vastuulla. Tällainen ajattelu saa minulta vain sääliä tai suoranaisesti vihamielisen vastaanoton.]
