No niin, nyt kun Pääministerin morsiamesta on kohkattu pieni ikuisuus, tapahtui tämä: Vanhanen sai haluamansa tuomion. Tähän asti olen ohittanut kirjan tositeevee-Harlequinina, mutta nyt kun se on osa Suomen sananvapauslain historiaa, se on pakko yleissivistyksen takia lukea.
Tätä odotin:
Sivu sivun jälkeen yksityiskohtaisia kuvauksia pääministerin peniksestä ja esinahasta, vielä yksityiskohtaisempia kuvauksia Kurosen ja Vanhasen päättymättömistä seksisessioista pääministerin virka-asunnossa ja -autossa, sadomasokistisia orgioita, "I'm your bitch, Susan!" -huudahduksia pääministerin tukitusta suusta, vesileikkejä, sukupuolirooleilla leikittelyä, roolileikkejä...
Tätä sain:
Keski-ikäisen heteroteinitytön Harlequin-päiväunia, surkeasti kirjoitettua tekstiä joka on selvästikin translitteroitu suoraan nauhoitetulta äänitteeltä sen kummempia sitä muokkaamatta, tavallisen tarinan suhteen noususta ja tuhosta, joka pätee kaikkiin epäonnistuneisiin suhteisiin. Siitähän tässä loppujen lopuksi on kyse: kahden keski-ikäisen eronneen seurustelusta, joka kaatuu toisen (lue: pääministerin) dominointiin.
Mikäli kirjalla oli koskaan kustannustoimittajaa, hän oli ilmeisesti kaatokännissä tällaisen tekstin hyväksyessään:
Tarja Virmala kirjoittaa: huomiotalouden uhrit, otsikkona on: kohtuutonta että pääministerin rakastumisesta rangaistaan niin rankasti että joutuu koko kansan saaliiksi, tässä on lyhyesti: jos minun pitäisi valita ajanko haisevaa roska-autoa vai siivoanko ravintoloiden ruokottomia vessoja vai soitanko Susan Kurosen entiselle miehelle kysyäkseni onko pääministerin nykyinen naisystävä hänen mielestään suurennuttanut rintojaan, valitsisin auton tai ruokottoman vessan; olen ajanut kuorma-autoa ennenkin ja tottunut penskana maalla monenlaisiin lemuihin, siivous- ja roskien keräily ovat kehnosta arvostuksestaan huolimatta säällisiä ammatteja ja erittäin kiitettävää työtä, siinä jos missä näkee työnsä jäljet. (s. 124)
Sain vastauksen; tuo oli tapahtunut ennen kuin olimme edes tavanneet. (s. 36)
Minä olin että mitä?!! (s. 19)
Matti sanoi minulle esimerkiksi hammaskorustani, että onkohan se kovin sopivaa enää keski-ikäiselle naiselle. No, kävin poistattamassa sen, kylläkin vasta kun hän oli jättänyt minut. (s. 18)Loppujen lopuksi Pääministerin morsian kertoo nimenomaan pääministerin morsiamesta, ei pääministeristä:
Minä taisin olla vähän aktiivisempi, ehdottelin kainelaisia uusia juttuja. Mattikin innostui, mutta ainakin yksi minun fantasiani jäi lopulta toteuttamatta. Matilla nimittäin on juhlasalissaan ehkä kahdeksan metriä pitkä ruokapöytä, ja minä olisin halunnut rakastella sen päällä, ihanissa alusasuissa ja korkeakorkoisissa saappaissa. (s. 62)Kirjan tarkoitus oli varmaan purkaa jätetyn pahimmat höyryt ja joku urpo meni tarjoamaan kirjallisesta höyryjen päästelystä rahaa ja mainetta. Keskeisin kysymys kuuluukin: miten helvetissä Vanhanen on niin typerä, että menee haastamaan Kurosen oikeuteen, taaten median ja kansan huomion kyseiselle kirjalle. Joko Vanhanen kuvittelee, että kaikki julkisuus on positiivista julkisuutta, tai sitten herra pääministerin pakkomielle yksityiselämän yksityisyydestä on juuri sitä: pakkomielle. Kiitos Vanhasen sekoilun, Kurosen kirjallisesti surkea tuotos on osa Suomen kirjallisuushistoriaa sensuurin takia, kun se muuten olisi jäänyt pölyttymään kustantajan varastoihin ja kirjastojen hyllyille.
